Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hyrysysyn tarina

Jotkin sanat elävät eräänlaista puolielämää. Ne saattavat unohtua pitkiksi ajoiksi ja sitten taas putkahtaa esiin. Hyvä esimerkki tästä on sana hyrysysy, jota alkoi taas viime keväänä näkyä sen verran, että sen merkitystä ja alkuperää ruvettiin jo kyselemään Kielitoimistosta.

Siis mikä ihmeen hyrysysy? No autopa tietenkin. Sana löytyy monien yllätykseksi jopa Nykysuomen sanakirjasta (1. osa 1951), tyyliltään leikillisenä tosin. Vielä suurempi yllätys on se, että hyrysysy oli otettu jo paljon varhemmin kaksikielisiin sanakirjoihin: Cannelinin suomalais-ruotsalaisen 2. painokseen 1913, Alanteen suomalais-englantilaiseen 1919 ja Kataran suomalais-saksalaiseen 1925. Hyrysysyn asema sanakirjoissa oli siis jo varsin vankka ennen ”Nykäriä”. Se on hyvä esimerkki siitä, miten sanakirjasta toiseen siirretään sanoja, joita ei välttämättä juuri muualla näy.

Hyrysysy ei ole sanakirjantoimittajien eikä edes kielenhuoltajien keksintöä. Sanan historia ulottuu aikaan, jolloin ”automobiilit” vasta tekivät tuloaan Suomeen. Siinä vaiheessa tietysti olikin hyvä miettiä uudelle menopelille sopivaa suomen sanaa.

Hyrysysy tuli esiin sanakilpailussa, jonka sanomalehti Suometar pani pystyyn 1907. Sanan isä on virolahtelainen kauppias Abel Klami. Hänen toinen ehdotuksensa oli menolainen. Hyry-alku tuli keksijän mieleen varmaan helposti. Sehän kuvaa auton käyntiääntä, moottorin hyrinää. Sitä kuvaavat tietenkin myös verbit hyryttää ja hyrytellä, joita 1900-luvun alkupuolella näkyy käytetyn autolla ajamisesta.

Vaikeampaa on kuvitella, millainen aivoitus on ollut sysy-osan takana. Se ei näytä liittyvän mihinkään kielessä ennestään olevaan sanaan, ellei sitten sysätä-verbiin. Ehkä sysykin kuvasi ääntä; sen ajan autot päästelivät varmaan monenlaisia sihinöitä ja suhinoita. Ainakin sysy sointuu hyvin hyryn kanssa. Sysyä on ehkä vähän vierastettukin, koska 1920–30-luvun lähteistä löytyy myös nimityksiä hyryhevonen ja hyryhykkyrä. Kansa on kekseliäs.

Hyrysysyllä oli tuskin alun perinkään mahdollisuuksia asialliseksi tekniikan maailman termiksi, sen verran leikillisiä, hellyttäviäkin mielikuvia se herättää. Sitä näkyvät viljelleen etenkin pakinoitsijat, Tiituksesta (1920–30-luvulla) J. Ukkolaan (keväällä 2002).

Ihmeen hyvin hyrysysy on pysynyt elossa. Alkuun sanan tunnettuutta edisti Fazer ryhtymällä markkinoimaan 1908 Hyrysysy-karamelleja, joiden käärepaperissa oli autonkuvia. Nykypolvi on varmaan oppinut sanan Aku Ankasta; se on yhden taskukirjan (1977) nimikin. Vanhempi polvi muistaa hyrysysyn ehkä sarjakuvasankari Rymy-Eetun seikkailuista kirjassa Rymy-Eetun hyrysysy (1950). Ja kuinka ollakaan, vuonna 1975 perustettu harrasteajoneuvojen erikoislehti otti nimekseen Hyrysysy-Menolainen.

Hyrysysyllä ei ollut mahdollisuuksia vakavasti otettavaksi sanaksi senkään tähden, että vierasperäinen automobiili (automobile = itsestään liikkuva) alkoi lyhentyä suomeen sopivaksi autoksi jo ennen 1920-lukua. Ruotsi otti samasta sanasta lopun: bil. Mutta hyrysysyllekin on riittänyt ystäviä vuosikymmenestä toiseen.


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 16.7.2002.