Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Herra Nguyen suoraan Suomesta

Kaikille ei varmaankaan Atlantan kisojen aikana selvinnyt, mikä oli voimistelun kuusiottelun voittajan Li Xiaoshuangin tai ilmapistoolin kullan dramaattisesti hävinneen Wang Yifiun etu- ja mikä sukunimi. Muutamien muidenkin urheilijoiden nimistä oli vaikea päätellä, mikä osa nimestä on suku- ja mikä etunimeä. Monissa maissa on lisäksi käytössä ns. välinimi.

Patronyymejä eli isän ristimänimestä juonnettuja nimiä käytetään etunimen jäljessä esimerkiksi Venäjällä ja Islannissa. Joskus sukunimeä ei ole lainkaan, vaan päänimen – kastenimen tai vastaavan – yhteydessä voi olla isän tai jonkun muun sukulaisen nimi, kunnianimi, klaanin nimi, ikäkausititteli tai uskonnon tunnus.

On maita, joissa esimerkiksi äidin tyttönimi voidaan antaa toiseksi etunimeksi. Espanjassa ja suuressa osassa Latinalaista Amerikkaa on tapana käyttää kahta sukunimeä, joista toinen periytyy isältä, toinen äidiltä. Joissakin maissa suku- ja etunimi kirjoitetaan päinvastaisessa järjestyksessä kuin meillä. Nimien periytyminenkin on eri kulttuureissa erilaista, samoin nimien valinta avioliittoa solmittaessa.

Kun maahamme muuttaa entistä enemmän ulkomaalaisia, joista suuri osa saa myös Suomen kansalaisuuden, heidän nimistään tulee myös suomen kielen ongelmia. Tämä ei koske vain nimiviranomaisia, jotka joutuvat ratkomaan nimien käyttösääntöjen sopeutumista Suomen nimilainsäädäntöön. Meillähän laki edellyttää sukunimen kirjaamista jokaiselle.

Joudumme yhä useammin arkikielessä puhumaan naapurin perheestä, jonka postiluukussa lukee vaikkapa Lee, tai pihalla leikkivistä Ahmedeista. Huoltomies saa pohtia, minkä nimen hän asukkaan pitkästä nimiketjusta oveen ja portaikon nimitauluun asettelee. Asiakirjojen laatijat joutuvat erottelemaan näitä etu- ja mahdollisia sukunimiä ja miettimään, miten nimet sijoitetaan aakkosellisiin luetteloihin. Opettaja saattaa soittaa herra Garcia Lopezille tai hänen vaimolleen rouva Gonzales Navarrolle keskustellakseen heidän lapsestaan, jonka sukunimi on Garcia Gonzales.

Näihin tilanteisiin joudumme entistä useammin, sillä maassamme asuvilla ulkomaalaisilla on käytössä 15 500 sellaista sukunimeksi tulkittua nimeä, joita Suomen kansalaisilla ei ole. Lähes saman verran erilaisia sukunimiä on niilläkin, jotka vasta viime vuosina ovat saaneet maamme kansalaisuuden. Kymmenen viime vuoden aikana ulkomaisten nimien määrä on huimasti lisääntynyt.

Väestörekisterikeskuksen mukaan vuonna 1995 Suomen yleisimmät ulkomaalaisten sukunimet tai sellaisiksi tulkitut nimet olivat yleisyysjärjestyksessä seuraavat: Nguyen (yhteensä 578, minkä lisäksi 192 Suomen kansalaista), Mohamed (446; 17), Tran, Ali, Ahmed, Pham, Hassan, Abdi, Mohamud, Al, Andersson (134), Farah, Jama, Li, Wang, Johansson (104) ja Hussein.

Vuoden 1985 ulkomaalaistilasto on määriltään paljon vaatimattomampi lukuun ottamatta Anderssoneja (95) ja Johanssoneja (60), joita meillä on vanhastaan tuhansittain. Yli kymmenen nimenkantajan joukkoon ylsivät tuolloin edellä mainituista vain Nguyen, Tran ja Pham. Sen sijaan Abi, Farah, Hussein ja Mohamud puuttuivat vielä tyystin.

Vaikka hallinto ja lainsäädäntö edellyttävätkin eri kulttuurien nimenkäyttötapojen sopeuttamista suomalaiseen käytäntöön, olisi toivottavaa, että maahanmuuttajien omakin nimikulttuuri saisi elintilaa.


SIRKKA PAIKKALA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 25.2.1997.