Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Haukkui pataluhaksi

Kielentutkimus ei pysty kertomaan, kuka oli veneestä pudonnut eno, mutta sanasta pataluha (haukkua pataluhaksi) on tarjolla useitakin selityksiä. Ilmaus haukkua, arvostella, joskus myös lyödä pataluhaksi, siis ’pahanpäiväiseksi, perin pohjin’, on juuri semmoisia, jotka monia kiinnostavat: mitä pataluha merkitsee, mistä se tulee?

Todennäköisin selitys on, että pataluha liittyy murresanaan luha, luho, joka merkitsee ’huonoa, rikkinäistä, kelvotonta tai heikkoa’. Sana luha lienee useimmille vieras, mutta samaa perua oleva luhistua on kaikille tuttu.

Entä alkuosa pata? Kyse on samanlaisesta käytöstä kuin sanoissa patahassu ’aivan hassu’, patahullu ’pähkähullu’, patajuoppo ’aivan juoppo, rapajuoppo’, patalaiska ’perin laiska’, patavanhoillinen ’erittäin vanhoillinen’. Pataluha siis on ’aivan tai kerrassaan kelvoton, huono’.

Miten keittoastiaa merkitsevä pata on päätynyt sävyltään lähinnä kielteiseksi vahvistussanaksi? Tuomo Tuomi on Kielikello-lehdessä 4/1991 arvellut, että tällaisten pata-alkuisten ilmausten lähtökohtana olisi patajuoppo, joka murteiden tämäntyyppisistä yhdyssanoista laajimmin tunnetaan. Epävarmempaa on, miten patajuoppo-sanan alku selittyy. Tuomi toteaakin: ”Onko patajuoppo sellainen, joka asettaa juomisen ruoan eli siis padan edelle, vai sellainen, jolla on viinankeitossa kiire päästä jo padasta maistamaan, on mahdotonta sanoa.”

Toinen selitys on se, että ilmaus liittyisi Lönnrotin sanakirjassaan (1866–80) mainitsemaan hyytelöä, lientä merkitsevään sanaan pataluhta ja sen itämurteiseen taivutukseen. Sanakirjassa mainitaan myös ilmaus pani tai pieksi pataluhdaksi, ’rikki, mäsäksi’. Murretiedot pataluhta-sanasta ovat kuitenkin epävarmoja.

Jossain on esitetty, että pataluha olisi oljista punottu rengas, jota on käytetty pöydällä pyöreäpohjaisen padan alustana, jotta tämä seisoisi tukevasti, ja että haukkua pataluhaksi perustuisi tähän. Käytettävissä olevan tiedon perusteella tämä selitys kumminkin on jokseenkin mahdoton. Pataluhaksi haukkuminen tms. on kielessä vanha ja vakiintunut ilmaus, josta arkistoissa ja sanakirjoissa on runsaasti tietoja. Vanhin kirjallinen tieto tämäntapaisesta pataluhaksi-muodon käytöstä on 1787 valmistuneessa Gananderin sanakirjassa.

Jotta olkinen ”pataluha” olisi voinut olla sanonnan lähtökohta, sen täytyisi olla kielessä vieläkin vanhempi, jolloin siitä jokseenkin varmasti pitäisi olla tietoja laajoissa suomen murteiden sanakokoelmissa; tietoja ei kuitenkaan siellä ole, ei myöskään muissa kielellisissä lähteissä.

Mistä tämä ”pataluha” sitten on tullut? Voisi olettaa, että se olisi arvoituksellisen pataluha-sanan merkitykseksi melko hiljakkoin ehkä leikkimielellä keksitty. Keksintö on ollut varsin nokkela, kun se on lähtenyt leviämään jopa niin, että ”pataluhia” on ruvettu oljesta valmistamaan.


HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 22.10.2006.