Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Harakkakana

Suurin osa suomen kielen sanoista on yhdyssanoja. Niitä on arviolta kaksi kolmannesta koko sanaston määrästä.

Yhdyssanoja on helppo muodostaa, ja etuna on myös se, että uusi yhdyssana harvoin tuottaa ymmärtämisongelmia. Useimmiten merkitys on sama kuin yhdyssanan osina olevien sanojen merkitykset yhdessä. Kuulija arvaa, mitä esimerkiksi hometalo, kateharso, kausiolut, kiipeilyseinä, rannehälytin, rituaaliteurastus, tilaviini, uskomuslääkintä ja varusnainen tarkoittavat, vaikka ei olisi koskaan aikaisemmin niitä kuullutkaan.

Poikkeuksia silti on, etenkin vanhoissa yhdyssanoissa. Lautamies ei ole lautatarhassa töissä oleva mies. Jalkapöytä ei ole pöytä, jolle voi nostaa jalat. Vesivaaka ei ole vaaka, jolla punnitaan vettä.

On olemassa joukko yhdyssanoja, joiden sekä alku- että loppuosana on jokin eläin: hirvikoira, mäyräkoira, muurahaiskarhu, hiirihaukka, varpuspöllö, kalasääski, käärmekotka. Niille näyttää olevan yhteistä, että sanan alkuosa ilmoittaa sen, mitä jälkiosan ilmoittama eläin pyydystää, saalistaa tai ajaa. Hirvikoiraa käytetään hirvenmetsästykseen, muurahaiskarhu etsii pitkällä kuonollaan muurahaisia ja termiittejä. Hiirihaukka pyydystää hiiriä ja myyriä, kalasääski kaloja.

Kieli ei ole kaikissa suhteissa säännönmukainen. Perhoskoira ei pyydystä perhosia eikä härkälintu härkiä. Edellisen nimi johtuu ulkonäöstä, isoista, perhosen siipiä muistuttavista korvista. Uikkujen sukuun kuuluvan härkälinnun taas sanotaan saaneen nimensä siitä, että sen ääntely on kuin härän mylvintää.

Se, että näennäisesti saman periaatteen mukaan muodostetut yhdyssanat selittyvät eri tavalla, ei ehkä ole niin harhauttavaa kuin voisi luulla. Tietomme todellisuudesta – maailmantietomme – auttaa meitä oikean tulkinnan jäljille. Jokainen ymmärtää, että kamelikurki eli afrikkalainen strutsi ei voi olla vaaraksi itseään paljon suuremmalle kamelille. Nimityksen täytyy pohjautua johonkin muuhun seikkaan kuin kamelien ahdisteluun. Ehkäpä strutsin ja yksikyttyräisen kamelin hahmossa on jotakin samaa. Ehkäpä yhteinen elinalue, Pohjois-Afrikka, on riittänyt liittämään strutsin kameliin.

Joskus yhdyssanan selitys voi olla yllättävä. Murteissa esiintyvä harakkakana ei ole harakan ja kanan risteymä – sellainen olisi biologinen mahdottomuus. Se ei myöskään ole kana, jonka ulkonäössä olisi harakan piirteitä. Se on kana, jonka harakka on hautonut. Harakan pesään on pantu kananmuna. Poikanen, joka aikanaan kuoriutuu munasta, haetaan pois ja kasvatetaan kanaksi.

Erään talon eläkkeellä olevaa vanhaa emäntää sanottiin eläkeakaksi. Samassa talossa oli myös eläkehevonen. Oliko se vanha, täysin palvellut hevonen, jota ei hennottu lopettaa ja joka sai viettää ansaitsemiaan eläkepäiviä? – Ei. Se oli hevonen, joka vanhalla emännällä, eläkeakalla, oli syytinkisopimuksen nojalla oikeus saada käyttöönsä silloin, kun hänelle tuli tarve päästä kirkkoon tai hänen teki mieli lähteä naapuripitäjään sisartaan tapaamaan.


MATTI VILPPULA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 25.11.2003.