Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Erikoiskermaa ja kevytmaitoa

Useimmat muistavat ajat, jolloin kauppojen maito-osastoissa tarjolla oli sellaisia nyt jo kadonneita tuotteita kuin erikoiskermaa, kulutusmaitoa ja talouspiimää. Jos herkistämme muistiamme, saattaa mieleemme palata myös se, että mm. maitotuotepakkausten etiketit olivat vielä 1980-luvun tienoilla kieleltään erilaisia kuin nyt. Niissä luki erikoiskermaa, talouspiimää, kevytmaitoa: sanat olivat partitiivimuotoisia. Nykyisten maitotuotteiden etiketeissä käytetään perusmuotoa eli nominatiivia: ”kevytmaito”, ”kuohukerma”, ”rasvaton piimä”. Sama koskee muidenkin aineiden pakkauksia: aiemmin vehnäjauhopusseissa yleensä luki vehnäjauhoja, nykyään enimmäkseen ”vehnäjauho” tai ”vehnäjauhot”.

Etiketin tehtävänä on vastaaminen kysymykseen, mitä pakkauksessa on. Jos sisältö on ainetta, vastauksemme on luonnostaan partitiivissa, siis esimerkiksi kahvia, kevytmaitoa, vehnäjauho(j)a. Sanan perusmuotoa käyttäisimme, jos pakkauksessa olisi jokin esine: laatikossa on pölynimuri, televisio tai seinäkello.

Ainesanaan viitataan kyllä perusmuodollakin, mutta tällöin näkökulma on toinen. Jos retkieväisiin kuuluu termospullolliset sekä teetä että kahvia, voimme kysyä: Onko tässä kahvi? Tällöin ei enää ole puhe kahvista yleensä vaan aivan tietystä kahvierästä. Samaan tapaan lauseessa piimä on tässä kannussa viitataan johonkin nimenomaiseen piimään, vaikkapa kaikkeen tarjolla olevaan, ei piimään yleisesti.

Nominatiivin sopimattomuus silloin, kun puhe on jostakin aineesta yleisesti, näkyy hyvin näistä esimerkeistä: ”Keuhkoissa on vesi”, ”Kallen tuopissa on vielä olut”. Yleensä sanotaan: Keuhkoissa on vettä, Kallen tuopissa on vielä olutta. Siksi myös etikettien muodot ”kevytmaito”, ”vehnäjauhot” olisivat luontevammat partitiivissa: kevytmaitoa, vehnäjauhoja.

Vaikka etikettien partitiivit ovat ilmeisesti harvinaistuneet, eivät ne ole kadonneet. Partitiivimuotoiset etiketit näyttävät usein liittyvän tuotteisiin, jotka edustavat perinteisyyttä tai luonnonmukaisuutta. Tosin partitiivin käyttö on voinut johtaa kielellisesti yllättäviin ratkaisuihin. Taannoin oli myynnissä olutmerkki, jonka etiketissä luki Ruunu-Olutta. Ensisijainen tulkinta oli, että juoman nimi olisi ollut Ruunu-Olut (tai pelkkä Ruunu). Alkon hinnastossa tuotteen nimenä kuitenkin oli partitiivimuotoinen ”Ruunu-Olutta”. Luettelon ratkaisua ei voi pitää onnistuneena: vaikka ainesanoihin tietyissä yhteyksissä on luontevaa viitata partitiivimuotoa käyttäen, pitäisi nominatiivia tietysti käyttää mm. luetteloissa ja hinnastoissa.

Mikä selittää nominatiivimuodon käytön juomien, jauhojen ym. etiketeissä? Taustana lienee ajattelu tuotteesta brändinä ja sen nimestä logona, tuotteen kiinteänä tunnuskuviona, jonka pitäisi aina pysyä muuttumattomana. Tämä käsitys on kuitenkin ristiriidassa suomen kielen rakenteen kanssa, eikä se sovi varsinkaan ainesanoihin, jotka etiketeissä ovat ennemmin yleisnimen kuin erisnimen luonteisia. Kun sanoja käytetään, niitä vääjäämättä myös taivutetaan. Siksi myytävän aineen nimitys ilman muuta voi olla etiketissä ja tuoteluettelossa eri taivutusmuodoissa.


HEIKKI HURTTA

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 9.12.2003.