Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Elohiiri hyppää

Säikähdin lapsena, kun silmäluomessa alkoi yhtäkkiä oudosti nykiä. Äiti rauhoitteli, että elohiiri siinä vain hyppää. Pieni pelko kuitenkin säilyi, sillä kuulin joskus vanhojen ihmisten sanovan, että elohiiri tietää kuolemaa. Vasta paljon myöhemmin rupesin kummastelemaan itse nimitystä.

Elohiiri on alkuaan itäsuomalainen murresana. Sanan alkuosa liittyy elää-verbiin. Vanhastaan on uskottu, että värähtelevässä ihonkohdassa ilmenee jokin salaperäinen elinvoima. Elohiiri tarkoittaa myös sellaista kalan sydäntä, joka perkaamisen jälkeen vielä liikkuu.

Ikivanhojen uskomusten mukaan henki tai elinvoima voi esiintyä hiiren hahmoisena. Elohiiri-sanassa olisi siten tallentuneena muinaisen sielukuvitelman jälki. Tämän kuvitelman kannalta on mielenkiintoista, että lihaksen latinankielinen nimitys musculus juontuu hiirtä tarkoittavasta mus-sanasta. Samaa perua ovat ruotsin muskel, englannin muscle ja suomen muskeli, jota puhekielessä käytetään etenkin muhkeasta hauiksesta. Musculus-sanan ja sen jälkeläisten yhteys hiireen on selitetty lihaksen muodon ja liikkuvuuden perusteella.

Tahattomalla lihasvärinällä on murteissa lukuisia muitakin nimityksiä. Monet niistä, esimerkiksi värvöttäjä, läpättäjä, nykyttäjä ja tempoja, perustuvat pieniä tiheitä liikkeitä ilmaisevaan verbiin. Nimitykset ovat muodoltaan tekijännimijä, mikä osoittaa, että oireen aiheuttajaksi on käsitetty jokin yliluonnollinen olio. Länsi-Suomessa on puhuttu myös muun muassa vainosesta ja vainolaisesta. Aikaisemmin arveltiin, että nämä nimitykset olisivat samaa juurta kuin vainoaminen ja vainuaminen. Kun esimerkiksi koira vainuaa jotakin, sen sieraimethan värisevät.

Vaino-alkuisia nimityksiä muistuttavat äänteellisesti länsipohjalainen elohiiren nimitys vaimas ja lounaishämäläinen vaimanen, joka tarkoittaa äsken kuolleessa eläimessä havaittavaa lihasvärinää. Etymologisen selityksen mukaan nämä ovat samaa alkuperää kuin puolisoa ja naista tarkoittava sana vaimo. Vaimo-sanan ikivanhoja merkityksiä puolestaan ovat sydän, henki ja sielu. Samaa vaimo-alkuperää ovat todennäköisesti myös elohiiren nimitykset vainonen ja vainolainen. Ne ovat aikoinaan syntyneet sekaantumalla ja yhdistymällä äänteellisesti läheisiin tuttuihin sanoihin.

Tahattoman lihasvärinän vanhat nimitykset ovat yksi esimerkki siitä, miten ihminen on kielen avulla pyrkinyt jäsentämään ja selittämään havaintojaan.


MAIJA LÄNSIMÄKI

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 3.4.2001.