Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Elämää virtuaalisesti

”Virtuaalityöläinen P. R. matkustaa ympäri maailmaa ja kansainvälistää yrityksiä”, kerrottiin taannoin erään talouslehden haastattelussa.

Siis mikä työläinen? ”Myyn osaamistani ja toimin virtuaalityön prototyyppinä”, selittää työläinen itse. Haastattelun mukaan vuonna 2000 jo yli puolet työntekijöistä jakaisi aikansa monen työnantajan kanssa.

Sinänsä mielenkiintoinen työpoliittinen visio! Mutta mitä virtuaali tässä oikein merkitsee? Se on tyypillinen muotisana: Se putkahtaa tuntemattomuudesta ja on hetkessä kaikkien muotitietoisten huulilla. Ja juuri kun on selvittänyt sen merkityksen, sen tapaakin taas uudessa, oudossa yhteydessä.

Virtuaali-sana on tullut kieleemme tietotekniikan uusien sovellusten myötä vuosikymmenen vaihteessa, englannista tietenkin. Monissa yhteyksissä sana merkitsee suurin piirtein samaa kuin verkko-, esim. virtuaalipankki. Mutta tietokonetekniikan avulla tuotetuilla aistimuksilla voidaan saavuttaa myös illuusio toisesta todellisuudesta, virtuaalitodellisuudesta, jota on suomennettu näennäistodellisuudeksi, tekotodellisuudeksi tai jopa lumetodellisuudeksi. Siinä ihminen tuntee siirtyvänsä ikään kuin kuvan sisään.

Virtuaalitodellisuus on paljon enemmän kuin tietokonepelien hurjat taistelut ruudun animaatiomaisemassa. Kielitoimiston kokoelmiin kertyneiden virtuaali-sanojen perusteella (jo lähes 40 eri sanaa) voimme viettää vaikka koko elämämme tietokoneen virtuaalimaailmassa kokien koneen tuottamia elämyksiä:

Voimme käydä virtuaalikoulua ja jatkaa virtuaaliyliopistossa; aika ja paikka eivät rajoita opiskelua. Välillä voimme pistäytyä virtuaalikirjastossa, jota internetissä paraikaa kehitellään. Kaiken, mitä tarvitsemme, saamme virtuaalikaupasta, jossa voimme silmäillä tuotteita, lukea tuoteselosteita ja vertailla hintoja niin kuin reaalimaailmankin kaupoissa. Ostokset maksetaan tietenkin virtuaalirahalla.

Jos sairastumme, ei hätää, sillä globaalisesta virtuaalisairaalasta saamme tietoa sairauksista ja niiden hoidosta. Sielunravintokin on turvattu: voimme käydä virtuaalikirkossa ja jopa liittyä virtuaaliseurakuntaan.

Vaikka päättäisimme lähteä matkalle, ei meidän tarvitse liikahtaa nojatuolistamme minnekään, sillä virtuaalimatkailijoina voimme vaivatta vaellella vaikkapa virtuaalisen Rooman kaduilla nähtävyyksiä katsellen, poiketa virtuaalimuseoon ja virkistyä välillä virtuaalikahvilassa. Eikä koskaan sadetta, ei tungosta eikä taskuvarkaita!

Kovin kalsealta ja yksinäiseltä tällainen virtuaalielämä kuitenkin tuntuu, varsinkin jos naapurit, työtoverit ja jopa perhesuhteet korvautuvat virtuaaliyhteisöllä, jonka jäsenet tapaavat toisiaan vain tietoverkossa.

Eihän sellaisesta elämästä voi seurata kuin virtuaalikuolema – kaipa sekin on jo kehitetty!


TARU KOLEHMAINEN

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien Kieli-ikkunassa 31.12.1996.