Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Helatorstai: pyhä päivä ja nimi

Helatorstai oli aikanaan vuoden pyhin kirkkojuhla. Se oli ja on sanan­mukaisesti pyhä torstai, sillä nimen taustalla on muinaisruotsin pyhää merkitsevä sana (samoin kuin juhlan nimessä helluntai). Välillä juhlan nimi tosin oli Kristuksen taivaaseen astumisen päivä; nimessä ei voinut olla torstaita, koska päivä oli siirretty lauantaihin vuonna 1973 liiketaloudellisista syistä – näin oli saatu viisipäiväinen työviikko. Takaisin perinteiselle paikalleen juhlapäivä on siirretty vuonna 1992.

Muun muassa Peräpohjolassa päivä oli aikoinaan niin pyhä, ettei aamulla saanut lähteä ampumaan teeriä tai metsoja, vaikka parhaillaan oli menossa niiden soidinaika: lintuonni olisi pilaantunut.

Helatorstain aattona vanha kansa poltti kokkoja eli helavalkeita Hämeessä, Satakunnassa ja suuressa osassa suomalaista Uuttamaata. Valkeitten ääressä väki ”huvitteleiksen hyvällä oluella, soittaen ja hypellen”. Kokoontumispaikat olivat yleensä mäellä, ja niille kokoonnuttiin useana iltana perätysten: leikittiin piirileikkejä, istuskeltiin ja juteltiin.

Kuuluisimmat helatorstain juhlamenot ovat olleet Sääksmäen Ritvalassa. Menot alkoivat helatorstaina iltapäivällä ja jatkuivat pyhäpäivinä juhannuk­seen tai heinäkuiseen Pietarin päivään asti.

Ritvalassa neidot kerääntyivät kulkueiksi ja vaelsivat kylän teitä rivissä rinnatusten. He lauloivat vanhoja kalevalamittaisia lauluja, ”virsiä”, joiden jokaisen säkeen kertosäkeineen kukin tyttörivi toisti. Lopuksi neidot vaelsivat Helkavuorelle, jossa he asettuivat piiriin ja lauloivat laulut loppuun. Sitten he palasivat kylään tanssimaan ja leikkimään.

Helkatapa säilyi pitkälle nykyaikaan. Tärkeimpänä syynä tähän oli uskomus, jonka mukaan ”Ritvalan vainiot ja pellot lakkaapi kasvamasta ja hedelmiä antamasta, silloin kun kansa näihin (menoihin) kyllästyypi, tai vanhan tapansa heittää”.

Kylän neitojen helatorstaisella vaelluksella on yhtymäkohtia Keski- ja Etelä-Euroopan traditioihin; siinä on jälkiä roomalaiskatolisen kirkon rukous­kulkueesta. Helkavirsissäkin oli vahvasti kristillinen sävy.

Neitojen kulkue on myös mukaelma Länsi-Euroopan katolisen kirkon perinteestä, joka jäljitteli opetuslasten vaellusta Vapahtajan taivaaseen astumisen muistopäivänä. Nykykristitytkin muistelevat helatorstaina, kuinka Jeesus siunasi opetuslapsensa ennen taivaaseen ottamistaan.

MINNA PYHÄLAHTI

Kielitoimiston kielenhuoltaja ja kouluttaja

Kolumni on julkaistu toukokuussa 2013.

Lähde: Kustaa Vilkuna (1973): Vuotuinen ajantieto