Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hyvää virkakieltä 2015

27.11.2015 9.00

Valta virkakielessä − tarua ja totta

Virkakieli ja valta kietoutuvat tiiviisti yhteen, mutta Ulla Tiililän mukaan usein hieman toisin kuin yleisesti ajatellaan.

Näkymä virkakielen ja vallan tiiviiseen kytkökseen avautuu jo virkakielen määrittelystä: virkakieli on kieltä, jota valtion ja kuntien viranomaiset sekä julkisten palvelujen tarjoajat käyttävät työtehtävissään.

Kielen valta virastojen sisällä

Virkakieli on siis julkisen vallan toimeenpanemisen kieltä. Tämä valta konkretisoituu monesti juuri tekstien ja kielen kautta. Tekstien tekeminen on olennainen osa virastojen työtä, ja myös hierarkia julkisen vallan sisällä rakentuu tekstien ketjuissa.

Valtahierarkiassa ylimpänä ovat säädökset. Niissä ohjailu voi olla väljää ja jättää vapautta tulkintaan. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat vaikkapa lakitekstissä käytetyt joustavat adjektiivit, kuten kohtuullinen tai välttämätön. Niiden merkitys tarkentuu vasta lakia sovellettaessa.

Lain toimeenpanemisen maailmassa, virastojen arjessa, lakiin sisältyvää tulkinnanvaraisuutta täsmennetään. Asiakastyöntekijät voivat saada listoja korvauksiin oikeuttavista välttämättömistä lääkkeistä tai ohjeita kohtuullisista menoista.

Myös lakiin sisältyvä harkinnanvaraisuus voi hävitä. Jos lain mukaan henkilö voidaan tietyssä hakuprosessissa osoittaa lääkärintutkimukseen, virasto ohjaa asiakasta ainoastaan lääkärintodistuksen hankkimiseen. Voimiseen sisältyvä ehdollisuus häviää, ja todistuksesta tulee pakollinen osa prosessia.

Tahatonta vallankäyttöä

Osa työntekijöistä taas saa lain toimeenpanoa varten ennen kaikkea valmiita verbaalisia välineitä. Tällaisia ovat esimerkiksi lomakkeet sekä valmiit mallitekstit ja tekstikatkelmat, joista esimerkiksi päätöstekstit tyypillisesti koostetaan: kun tekstejä on tehtävä paljon, kirjoittamista on automatisoitava.

Tätä varten työntekijöille tarjotaan valmiita tekstikatkelmia, jotka he saavat teksteihinsä lyhyitä koodeja käyttäen. Näin tekstien tekeminen tehostuu ja yhtenäistyy. Samalla työntekijät joutuvat kuitenkin käyttämään kieltä, joka heille annetaan ylempää virastosta ja johon he eivät aina voi itse vaikuttaa.

Automatisoidusta tekstin tuottamisesta seuraa eräänlaista tahatonta vallankäyttöä. Se voi johtaa vaikkapa siihen, että kansalaisen saama etuuspäätös on kirjoitettu kokonaan SUURAAKKOSIN. Päätöksen vastaanottaja voi tulkita viranomaisen HUUTAVAN tekstissään.

Tylyjä vaikutelmia luovat ratkaisut johtuvat kuitenkin usein teknisistä rajoituksista eivät työntekijän mielentilasta tai määräilynhalusta. Myös ohipuhuva, töksähtelevä tai suorastaan absurdi virkateksti on usein seurausta tietojärjestelmien rajoituksista: automatisaatio ei välttämättä palvele järkevää kommunikaatiota tai hyvien ja asiallisten tekstien tekemistä.

Maailma haltuun kielellä

Virkakielen piirteet eivät siis aina ole tietoisen ja harkitun toiminnan seurausta. Toisinaan virkakieltä taas ohjaillaan hyvinkin tietoisesti. Esimerkiksi opetusalalla on ruvettu puhumaan koululaisten ja oppilaiden sijaan oppijoista. Sen on katsottu kuvaavan paremmin ”nykyisiä oppimiskäsityksiä”, kuten Riitta Eronen kiteytti jo vuonna 2000.

Kun kasvatustieteen asiantuntijoiden kielenkäyttöä valutetaan koulumaailman arkeen, myös vanhemmat kohtaavat tuttujen ja vakiintuneiden sanojen sijaan vieraannuttavaa uuskieltä. Koska oppija viittaa ihmismielen tapahtumiin, se toimii myös ohjaavasti (opi!), mutta hyvin kätketyllä tavalla.

Tällaisen kielenkäytön taustalla on ajatus siitä, että kieli ei ainoastaan heijasta vaan myös rakentaa todellisuutta. Jotta todellisuus saataisiin halutun kaltaiseksi, muutetaan kieltä ja kielenkäyttöä. Ajatus on monella tapaa hyvä, mutta vaatii paljon tietoa kielestä.

Subjektilla syrjäytymistä vastaan?

Jos riittävää ymmärrystä kielestä ei ole, voidaan päätyä yksioikoisiin ja mustavalkoisiin tulkintoihin. Esimerkiksi sosiaali- ja hoitoalalla tavoitellaan yksilölähtöisyyttä ja halutaan vahvistaa asiakkaitten ja potilaitten subjektiutta ja itsemääräämisoikeutta (ks. tarkemmin Karvinen 2013).

Joskus todellisuuden eri tasojen välille vedetään yhtäläisyysmerkki kovin karkeasti ja yhdistetään ”subjektius” ja kieliopillinen subjekti. Ajatellaan, että potilaaseen viittaavan ilmauksen pitäisi olla kieliopillisena subjektina vaikkapa hänen hoitosuunnitelmansa lauseissa: Pirjo Potilas kertoi voivansa paremmin. Jos ei ole, potilas on syrjäytetty.

Tällainen ajattelu tekee väkivaltaa kielen hienovireiselle systeemille. Subjektihan voi jäädä pois kovin monista syistä, yksinkertaisimmillaan toiston välttämisen takia: Pirjo Potilas kertoi voivansa paremmin. On valmis kotiutumaan. Toisaalta taas toimija voi tulla esille myös muin tavoin kuin kieliopillisen subjektin kautta: Potilaan valitus kuului kauas.

Myytti selkeysongelmasta

Kun puhutaan virkakielestä, kaikkien tarujen äiti on kuitenkin se, että vaikeaselkoisuus olisi virkakielen keskeisin, jopa ainoa ongelma. Valitettavasti virkakielessä on paljon muitakin ongelmia, ja niistä moni liittyy vuorovaikutuksen sävyyn, ihmisten tunnekokemukseen ja kohteluun − ei vain informaation välittämiseen ja välittymiseen.

ULLA TIILILÄ

Lisälukemista:

Eronen, Riitta 2000: Oppijat ja toimijat. Helsingin Sanomien Kieli-ikkuna.
Karvinen, Kati 2013: Monikasvoinen passiivi. Hyvää virkakieltä -palsta.

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 25.11.2015


Palaa otsikoihin