Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

TEM

Suomeen syntyi vuoden alussa uusi valtionhallinnon toimielin, kun kauppa- ja teollisuusministeriö, työministeriö sekä sisäasiainministeriön alueiden kehittämistehtävien yksiköt yhdistettiin uudeksi kokonaisuudeksi, työ- ja elinkeinoministeriöksi. Ministeriöillä on lyhenteensä, niin tälläkin: uuden ministeriön lyhenteeksi on otettu isokirjaiminen TEM. Se on korrektisti muodostettu, alkukirjainlyhenteet nimittäin ovat tyypillisesti isokirjaimisia.

Lyhenteen TEM hahmotus ja taivuttaminen

Lyhenteen TEM käyttö ei kuitenkaan aina ole itsestään selvää, koska ilmauksen voi hahmottaa monella tapaa. Hahmottamistapa tulee merkitykselliseksi eritoten silloin, kun lyhennettä aletaan taivuttaa tai sitä käytetään muiden ilmausten pohjana. Sijapäätteen muoto riippuu siitä, otetaanko taivutuksen lähtökohdaksi täydellinen ilmaus vai hahmotetaanko ilmaus kirjaimittain. Niinpä lyhenne TEM voidaan periaatteessa taivuttaa joko TEM:öön (= työ- ja elinkeinoministeriöön) tai TEM:ään (= tee ee ämmään). Kaksoispisteen käyttö taivutuksessa on ministeriön omaksuma käytäntö, ja se yhtenäinen myös muiden ministeriöiden lyhenteiden taivutuksen kanssa.

Lyhennesanat

Osa lyhenteistä muistuttaa sanaa. Jos lyhenne voidaan hahmottaa sanaksi, siitä tulee käytössä herkästi lyhennesana eli akronyymi (kirjainsana). Yleisesti tunnettuja lyhennesanoja ovat esimerkiksi Kela, Nato ja Efta sekä luomu, mopo ja tupo. Ilmaus TEM voi periaatteessa muokkautua lyhennesanaksi, vaikkakaan sen käyttöä ei suositeta virallisissa yhteyksissä. Jos näin käy, TEM taipuu normaalin sanan tapaan: TEMissä, TEMistä, TEMiin jne. 

Konsonanttiin päättyvissä yksitavuisissa lyhennesanoissa on muuan alituinen riesa, nimittäin viimeisen konsonantin käyttäytyminen. Konsonantti tapaa kahdentua herkästi, niin että syntyy sellaisia muotoja kuten ”TEMmin”, ”TEMmiin” ja ”TEMmistä”. Tällaisille muodosteille on kielessä houkutteleva malli, koska varsinkin k-, p- ja t-loppuisten lainasanojen kotoistamisprosessissa viimeinen konsonantti kahdentuu sekä äännettäessä että kirjoitettaessa melkein poikkeuksetta (dippi, hippi, jeeppi, bulkki, biitti, bitti, vokki). Lyhennesanojen loppukonsonanttia ei kuitenkaan ole syytä kahdentaa.


MATTI RÄSÄNEN

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 30.1.2008.

Katso muita virkakielipalstoja.