Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Teholaatua

Oikeus tutustua Euroopan unionin asiakirjoihin on tärkeä, mutta siitä on kansalaiselle vähän iloa, elleivät ne ole ymmärrettäviä. Näin sanoi Ruotsin oikeusministeri Beatrice Ask avatessaan 8. syyskuuta 2009 EU-puheenjohtajuuskauden seminaarin, jonka teemana olivat avoimuus ja ymmärrettävyys. Mutta kumpi on näinä talouskriisin aikoina tärkeämpää, tehokkuus vai ymmärrettävyys?

Säästetään luonnosten kääntämisestä!

Monikielinen ja -kulttuurinen työskentely on mahdollisuus eikä ongelma, totesi samassa seminaarissa Eleanor Sharpstone, Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen julkisasiamies. Kun käännöksestä käy ilmi, ettei alkutekstissä ole sanottu asiaa selvästi, voi kirjoittaja muuttaa alkutekstiä selvemmäksi. Se kuitenkin on luksusta, jota komissiossa ei ole, sanoi siihen Juhani Lönnroth, joka johtaa maailman suurinta käännösorganisaatiota eli Euroopan  komission käännöspääosastoa. Luonnosten kääntäminen maksaa liikaa, ja siksi komissiossa käännetään enää vain viimeisteltyjä alkutekstejä ja halutaan panostaa niiden laatuun. Mutta mitä maksaa, jos ongelmat ja virheet paljastuvat vasta käännöksissä, kysyi Sharpstone.

Vapaus pisteen panemiseen

”Olisi vältettävä liian pitkiä artikloita ja virkkeitä, tarpeettoman monimutkaisia sanontoja ja aiheetonta lyhenteiden käyttöä.” Näin kehotetaan EU:n toimielinten välisessä sopimuksessa vuodelta 1998, jossa tehtiin linjaukset lainvalmistelun laadun parantamiseksi. Siihen viitattiin seminaarissa useasti. Linjaukset pitäisi saattaa käytäntöön, mutta sopimus ei ole velvoittava vaan suosituksen luonteinen, minkä esimerkin konditionaalikin (olisi) ilmaisee.

Hengästyttävän pitkiä ja monimutkaisia virkkeitä voi säädöksistä löytää edelleen. Niitä voi olla vaikea kääntää luettavasti, ellei virkettä voi jakaa useampaan toisessa kieliversiossa. Juhani Lönnroth totesi, että sellaiseen ei kääntäjiä rohkaista, sillä säädöksiä muutettaessa aiheuttaa hämmennystä, jos jonkin virkkeen tilalla toisessa kieliversiossa onkin kaksi: artiklan kohdan kolmas virke ei olekaan enää niissä sama. Se estää myös kokouksissa tekstin eri kieliversioita selaavia virkamiehiä löytämästä nopeasti oikeaa virkettä. Onko siis kokoustyöskentelyn mukavuus tärkeämpää kuin teksti, joka käsitettävästi ilmaisee, mitä kokouksessa sovittiin?

Yhteistyölle pitkäjänteiset aikataulut

Juhani Lönnroth toivoi jäsenvaltioilta aktiivisuutta omien kieltensä tukemisessa, erityisesti hyvää yhteistyötä niiden ja unionin kääntäjien välille. Ruotsalaisten kääntäjien ja virkamiesten välillä toimii yhteistyöverkosto, ja sellainen on perustettu myös Suomessa ja Virossa. Mutta aikatauluja ei aina suunnitella yhteistyötä edistämään, ei jäsenmaiden virkamiesten sen enempää kuin unionin toimielintenkään. Eivätkö nykyiset prosessit anna mahdollisuutta siihen, että kummassakin päässä tiedettäisiin tarpeeksi etukäteen, koska kommentteja tarvitaan, ja varattaisiin riittävästi aikaa niiden antamiseen? Huonoimmassa tapauksessa voi käydä niin, että monisatasivuisen direktiiviin kommentit pitäisi toimittaa reilussa viikossa, ja muiden töiden ohessa.

Kalliit kompromissit

Usein mainitaan EU-tekstien vaikeuden syyksi alkutekstin tahallinen hämäryys, kompromissimuotoilu, jota kääntäjät eivät saakaan selventää. Tämä tuli esiin seminaarissakin. Jos alkutekstin merkitys jää hämäräksi, voivat kieliversiot olla keskenään erilaisia, vaikka määritelmän mukaan ne ovat yhtäpitäviä ja yhtä päteviä. Kiistatilanteessa merkityksen selvittää EY-tuomioistuin. Tällainen menettely voi toki olla joidenkin jäsenvaltioiden tietoinen ratkaisu, mutta yhtä lailla se voi olla seurausta kiireestä tai kovasta paineesta saada aikaan säädös. Onko silloin päätösvalta oikeassa paikassa, kysyi Sharpstone. Maksaisiko maksaa liikaa kokoontua vielä sopimaan siitä, mitä oikein oltiin valmiita päättämään? Ja mitä maksaa merkityksen hakeminen tuomioistuimesta?

Kustannus-hyötyanalyysia tarvitaan

Kieli jää usein huomiotta säädösprosessissa, vaikka ainuttakaan säädöstä ei ole ilman kieltä. Ei Suomessakaan aina anneta aikaa tehdä kielellisesti selväksi, mitä päätettiin, eikä käytetä kääntämistä hyväksi tekstin parantamisessa. Tehokkuusvaatimukset saavat laatuun panostamisen helposti vaikuttamaan kustannuserältä, jota ilmankin selvitään, kunhan laki saadaan hallitukseen ja direktiivi ministerien ja parlamentin eteen. Kuka kääntäisi asian ylösalaisin ja tutkisi, kuinka paljon säästöä koituisi, jos tekstit olisivat selviä?

Seminaari Transparency and Clear Legal Language in EU pidettiin Tukhomassa 8.9.2009.


AINO PIEHL

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 30.9.2009.