Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Nimenmuutoksia valtionhallinnossa – suomeksi ja ruotsiksi

Vuoden 2014 alussa moni valtionhallinnon organisaatio sai uuden nimen.  Energiamarkkinaviraston nimi lyheni Energiavirastoksi, Kansallinen audiovisuaalinen arkisto (Kava) ja Mediakasvatus- ja kuvaohjelmakeskus (Meku) yhdistyvät Kansalliseksi audiovisuaaliseksi instituutiksi (Kavi). Sisäasiainministeriö muutti nimensä sisäministeriöksi, Tekes Teknologian ja innovaatioiden kehittämiskeskus on nykyään Innovaatiorahoituskeskus Tekes, Valtion taidemuseo puolestaan Kansallisgalleria. Pirkanmaan ja Keski-Suomen syyttäjänvirastojen toimialueista muodostetaan uusi Sisä-Suomen syyttäjänvirasto. Samalla oikeusaputoimistojen nimiä uudistetaan maakuntapohjaisiksi, esim. Iisalmen ja Kuopion oikeusaputoimistot Pohjois-Savon oikeusaputoimistoksi.

Laki ja valtion elinten nimet

Valtiolla nimenanto on rajatumpaa kuin yksityisissä yrityksissä, sillä valtion kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava lakia nimiä myöten. Kun erillinen nimilaki koskee vain henkilönnimiä, hallinnollisessa nimeämisessä joutuu seuraamaan useaa eri lakia. Niitä ovat ainakin perustuslaki, kielilait ja hallintolaki.

Perustuslain ja kielilain mukaan suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi, ja saamen kielilaki turvaa saamen kielen käyttöä saamelaisten kotiseutualueella. Kielilait koskevat myös nimiä: viranomaisten ja julkisten palvelujen tuottajien on muodostettava nimet suomeksi, ruotsiksi ja tarvittaessa myös saameksi. Muita kieliä, kuten englantia, voi käyttää kansalliskielten ohella, mutta ei niiden sijasta. Kun perustuslain edellyttämään hyvään hallintoon kuuluu kielellinen ymmärrettävyys ja hallintolaki edellyttää asianmukaista palvelua, neuvontaa ja ymmärrettävää kieltä, valtionhallinnon uusia nimiä voi hyvin tarkastella myös siltä kannalta, täyttävätkö ne lakien vaatimukset.

Edellä mainituissa tapauksissa lakitekstissä mainitut uudet ruotsinkieliset nimet ovat Energimyndigheten, Nationella audiovisuella institutet, inrikesministeriet (ministeriön ruotsinkielistä nimeä ei muutettu), Innovationsfinansieringsverket Tekes, Nationalgalleriet, åklagarämbetet i Inre Finland ja Norra Savolax rättshjälpsbyrå. Virastoille on siis laissa vahvistettu nimet molemmilla kansalliskielillä.

Hyvä nimi on lyhyt, ilmaiseva ja paikantava

Energiamarkkinaviraston (Energimarknadsverket) lyhentäminen Energiavirastoksi (Energimyndigheten) on tuottanut kätevän nimen molemmilla kielillä, ja sisäasiainministeriön suomenkielisen nimen muuttaminen sisäministeriöksi virallisti vakiintuneen yleisen käytännön. Kaikki esimerkkinä mainitut nimet myös viittaavat selvästi toimialaansa, ja aluehallintoa koskevissa yhteyksissä nimissä on hyödynnetty vakiintunutta paikannimistöä.

Kaikki nimet ovat sisällöltään ymmärrettäviä kokonaisuuksia, eivät pelkkiä mitäänsanomattomia lyhenteitä. Mutta miten lienee käytännössä? Jos nimet ovat pitkiä, ne helposti lyhennetään. On tavallista, että epävirallinen lyhenne muodostetaan suomenkielisestä nimestä, esim. Kansallisesta audiovisuaalisesta keskuksesta käytetään lyhennettä Kavi. Kieltä osaavat ja nimen kokonaisena kuulleet voivat sen perusteella päätellä koko nimen, mutta muut eivät. Jos lyhenteitä käytetään yleisemmin, ruotsin- ja englanninkielistä käyttöä varten tällainen käyttönimi olisi tehtävä näistä kielistä erikseen.

Lyhenne ei korvaa nimeä

Nimessä Innovaatiorahoituskeskus Tekes osa Tekes on sijoitettu lakitekstissä sekä suomen- että ruotsinkieliseen nimeen, vaikka koko nimeä ei voi päätellä tämän sanan kautta kummastakaan kotimaisesta kielestä. Taustalla onkin vanha lyhenne 1980-luvulla perustetusta kauppa- ja teollisuusministeriön alaisen laitoksen suomenkielisestä nimestä Teknologian kehittämiskeskus, jota ministeriön sisällä alettiin kutsua epävirallisesti Tekesiksi.

Julkisten palvelujen nimeämisessä olisi pyrittävä lyhyeen, ymmärrettävään sisältöön. Toiminnan ydin riittää. Jos luodaan tarkoituksella pitkä nimi, jota on hankala käyttää, syntyy lyhenne. Jos sama lyhenne vahvistetaan sellaisenaan molempiin kieliin, annetaan signaali, että lyhenne on palvelun ”oikea” nimi ja palvelun pitkä nimi on ainoastaan selite. Lyhenne on tietenkin niille kätevä, jotka käyttävät sitä päivittäin, mutta asiaan vihkiytymättömät se jättää helposti ulkopuolelle. Tulos on, että kukin ammattiala hallitsee vain omat lyhenteensä, jos lopulta kaikkia niitäkään.

SIRKKA PAIKKALA ja LEILA MATTFOLK

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 29.1.12014.