Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Mitä ihmeen suomen kieltä

Käytämme ilmausta suomen kieli varmaan joka päivä, eikä sen käyttö aiheuta ongelmia arjessa. Tieteellisemmin ja teoreettisemmin ajateltuna käsite näyttäytyy kuitenkin toisessa valossa. Tosiasiassa näet mitään yhtenäistä tai tarkkarajaista suomen kieltä ei ole olemassakaan; suomella on monet kasvot. Suomen kieli on oikeastaan operationaalinen käsite, joka viittaa laajasti kielisysteemiin ja sen nojalla muodostettuihin puhutun kielen ilmauksiin sekä siihen valtavaan kirjoitettuun tekstimassaan, jota tämäkin tuotos edustaa.

Yksi kielen määrittelyn kriteeri on varsin käytännönläheinen: ihmiset puhuvat samaa kieltä, jos he ymmärtävät toisiaan. Jokainen voi tykönään miettiä tämän todistusperusteen pitävyyttä vaikkapa seuraavien kysymysten avulla. Saako kielenkäyttäjä tosiasiassa selvää kaikista suomen murteista? Ymmärtääkö jokainen suomalainen slangia tai alakulttuurien kieltä? Ja mikä suuren yleisön kannalta viheliäisintä: ymmärrämmekö edes viranomaisten käyttämää kieltä?

Kielimuotoja

Yhden kielen sisällä olevia kielen muunnoksia kutsutaan kielen varieteeteiksi eli kielimuodoiksi. Kielimuotoja ovat muun muassa jo äsken mainitut slangi ja murteet. Tyypillisiä kirjoitetun kielen muotoja ovat yleiskieli ja virkakieli.

Kielimuoto on tavallaan saman kielen piirissä esiintyvä osakieli. Tietyt kielelliset rakennepiirteet voivat leimata osakielen, ja mahdollista on myös se, että osakieltä käytetään tiettyyn tarkoitukseen, tietyssä ympäristössä. Sanomattakin on selvää, etteivät kielimuodot ole aina tarkkarajaisia eikä niitä pystytä kuvaamaan jäännöksettömästi.

Kielimuoto syntyy puheyhteisössä omia aikojaan, periaatteessa ilman ohjailua. Tosin varsinkin kirjoitetun kielen muodot poikkeavat tästä melkoisesti. Suomen kirjakieli on luomisen tulosta, ja koko kirjoitetun kielen perinne on toisenlainen kuin puhekielen.
 

Mystinen kielen muoto

Kielen sanastoon syntyy ilmauksia tarpeeseen. Jos yhdellä ja samalla asialla on monta nimeä, se kertoo yleensä siitä, että puheenaihe on kieliyhteisössä jollakin tavalla merkittävä. Ihminen tahtoo antaa monia nimiä varsinkin niille asioille, jotka herättävät myönteisen tai kielteisen tunnekokemuksen.

Virkakieli näyttää olevan merkittävä puheenaihe, ainakin jos päätelmän tekee sen perusteella, että sanastoon on kertynyt lukuisia virkakieltä kuvaavia ilmauksia. Kielisosiologisesti on merkille pantavaa, että melkein kaikki ilmaukset kertovat kielenkäyttäjän asenteista puheena olevaa kielimuotoa kohtaan. Tavara on kuitenkin tasalaatuista: ilmaukset ovat järjestään kielteisen sävyisiä.

Käytetyimpiä virkakieltä kuvaavia ilmauksia on kapulakieli, jonka merkitys on suurin piirtein ’vaikeaselkoinen virkakieli’. Virkakieltä luonnehditaan usein myös munkkilatinaksi. Tämän kuvailmauksen tausta ja arvoväritys on sikäli kiintoisa, että ilmaus tarkoittaa alun alkaen keskiajan munkkien käyttämää, rappeutuneena pidettyä latinaa. Kielteisessä sävyssä saatetaan käyttää myös ilmausta kansliakieli ’kankea, kaavamainen virallisissa yhteyksissä käytettävä kieli’. Ärsyyntyneimmät sanovat viranomaisten puhuvan peräti siansaksaa eli käsittämätöntä mongerrusta. Uskallanpa melkein väittää, että kuultuaan sanan lakikieli tai säädöskieli kansalainen alkaa lähes välittömästi ajatella, että teksti on koukeroista.

Entäs sitten?

Kielessä on vaihtelua, eikä vaihtelua saa – onneksi – koskaan loppumaan. Kielimuodot ovat vaihtelun ilmentymiä, tutkimuksen kielellä eräänlaisia faktoreita tai piirrekimppuja suomen kentässä. Ne rikastuttavat kieltä.

Mutta kyllä kansa tietää. Virkakielen nimittelyistä viisastuneena voi kohdistaa huomion varsinaiseen asiaan. Haukkumanimet näyttävät viittaavan vahvasti siihen, että virkakielellä on ymmärrettävyysongelma. Lukija ei ymmärrä tekstin sisältöä. Kuvailmaukset ja niihin sisältyvät asenteet ja arvolataumat eivät ole syntyneet tyhjästä. Virkakieltä voisi kehittää niin, ettei ymmärrettävyyden parjaamisessa käytettävillä ilmauksilla olisi enää käyttöalaa.


MATTI RÄSÄNEN

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 28.7.2010.