Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Lyhennesanat

Kenellekään ei ole uusi tieto, että kielessä on sanoja (filosofia, kandidaatti) ja niitä korvaavia lyhenteitä (FK ’filosofian kandidaatti’). Äimistyttävää sen sijaan voi olla se, että sanan ja lyhenteen välimaastossakin on ilmaustyyppi, nimittäin lyhennesanat: Etyk ← Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökokous, Supo ← suojelupoliisi. Lyhennettä siis käytetään normaalin sanan lailla.

Termi lyhennesana on vakiintunut kielenhuollon käsitteistöön 1980-luvun alkupuolella. Varhemmin käytettiin nimitystä kirjainsana, ja vielä 1970-luvun lopussa kielilautakunnan suosituksissakin puhuttiin kirjainsanoista. Lyhennesanan käsitteen on luonut Terho Itkonen, jonka Kielioppaasta (ensi painos vuodelta 1982) termi on levinnyt yleiseen käyttöön. Nimitystä typistesana on käytetty sellaisista tapauksista kuin kapu < kapteeni, kino < kinematograf, lentsu < influenza ja vormu < uniform.

Mikä on lyhennesana?

Tyypillinen suomen sana on kaksitavuinen, konsonantin ja vokaalin tavurakennetta noudattava sana, ja siksi myös lyhennesanat ovat monesti samaa muotoa (Rata ’Rahoitustarkastus’, Tehy ’terveyden ja sosiaalihuoltoalan ammattijärjestö’, TIKE ’Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus’, CIMO ’Kansainvälisen henkilövaihdon keskus’). Tähän viittaa myös joidenkin lyhenteiden muokkautuminen kaksitavuisiksi lyhennesanoiksi: ’lämmityspolttoöljy’ LPÖ → löpö, ’Helsingin Asuntokeskuskunta’ HAK → Haka, ’Kansaneläkelaitos’ KEL → Kela. Muut rakennevaihtoehdot ovat harvinaisempia (EELA ’Eläinlääkintä- ja elintarvikelaitos’, AUK ’aliupseerikoulu’ CERN ’Euroopan ydintutkimusjärjestö’).

Lyhennesanan kirjainaines on yleisimmin koostettu sanaliiton sanojen taikka yhdyssanan osien yksittäisistä tai useammista kirjaimista, yleensä alkukirjaimista. Lyhennesanan komponenttina on harvoin sanan viimeinen kirjain, joten työpaikkani Kotus ’Kotimaisten kielten tutkimuskeskus’ on varsin poikkeuksellinen lyhennesana.

Iso- ja pienikirjaimisuus liittyy olennaisesti sanahahmoisuuteen. Isokirjainlyhenteet hälvenevät tavalliseen tapaan kirjoitettaviksi sanoiksi viimeistään silloin, kun ilmaus on täysin vakiintunut lyhennesanaksi. Kielilautakunta on jo 1970-luvulla suosittanut sanoiksi muovautuneen suuraakkoslyhenteen kirjoittamista normaalin sanan tapaan (esim. Nato < NATO, Efta < EFTA).

Rajanvetoa

Lyhenteiden ja lyhennesanojen välinen rajanveto on toisinaan vaikeaa. Ongelma juontuu kielen käytöstä, sillä periaatteessa mitä tahansa lyhennettä voi ryhtyä käyttämään lyhennesanana, jos sen rakenne muistuttaa sanarakennetta tai rakenne antaa väljyyden ymmärtää lyhenne sanaksi. Jos taas lyhenteen sanarakenne sotii sanana manipulointia vastaan, syntyy ristiriitatilanteita, vaikka lyhennettä olisi pyrkimys käyttää lyhennesanana. Siksi MLIS ’Multilingual Society Technologies’ ei sovellu järin hyvin lyhennesanaksi, ja ääntäminen tavoitteleekin suomen sanahahmoa ”emlis”.

Pitävin lyhennesanan kriteeri perustuu käyttöön ja lukutapaan: lyhennesanoja käsitellään (taivutetaan, käytetään johdosten kantana jne.) tavallisten sanojen tapaan. Lyhennesanat luetaan tavallisten sanojen tapaan (luomu) eikä kirjaimittain (SAK [äs-aa-koo] tai täydellisiksi sanoiksi avaten (SAK ’Suomen ammattiliittojen keskusjärjestö’).

Lyhennesanaksi muovautumiseen vaikuttaa lyhenteen historia, taajakäyttöisyys ja yleinen tunnettuus (Nato, Kela). Lyhenteen ja lyhennesanan rajanveto on paikoin käyttäjän harkinnan varassa, ja siksi arviot ilmauksen statuksesta voivat myös vaihdella kielenkäyttäjien välillä.

MATTI RÄSÄNEN

Kirjoitus on ilmestynyt Virallisen lehden Hyvää virkakieltä -palstalla 24.11.2004 (nro 138, s. 17–18).