Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hiilipaino ja piilovesi

Kesää kohti mentäessä lehdet neuvovat, miten karistamalla muutaman kilon voi vielä päästä rantakuntoon. Dieettiä on tarjonnut kevään 2010 aikana myös Ylen kulttuurikanava Teema – nimittäin ilmastodieettiä. Sen tavoitteena on ollut vähentää kansalaisten hiilipainoa.

Televisionkatsojat ovat päässeet mittailemaan hiilipainoaan Ilmastodieetit-nimisen televisio-ohjelman myötä. Siinä neljä perhettä pyrki vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään kulutustottumuksiaan muuttamalla, esimerkiksi autoilua vähentämällä.

Ohjelmassa julkistettiin laskuri, jolla kuka tahansa voi laskea oman hiilipainonsa. Siihen vaikuttavat muun muassa asumisesta, liikennevälineistä, ruoasta ja jätteiden määrästä syntyvät kasvihuonekaasupäästöt. Kasvihuonekaasuista merkittävin on hiilidioksidi, johon hiilipaino-sanan alkuosa viittaa.

Suomalaisten kasvihuonekaasupäästöt henkilöä kohti laskettuna ovat maailman suurimpia (Suomen ympäristökeskus SYKE). Niinpä on syytä suojella maapalloa olemalla ympäristötietoinen tai, kuten nyt modernimmin kuuluu sanoa, ilmastotietoinen. Ihan yksiselitteisiä mittaukset eivät kuitenkaan ole – ja jollakin mittarilla mitattuna myös kuluttaminen on – vaikkapa työllisyyttä edistävä – hyve.

Pahimmillaan äärimmäinen ilmastotietoisuus johtaa oman oikeaoppisuuden korostamiseen ja muiden vahtimiseen. Ikävältä tuntui edellä mainitussa televisio-ohjelmassa kuulla ympäristöasiantuntijan kritiikkiä siitä, että ohjelmaan osallistuvan perheen ensi luokalle menevälle lapselle oli ostettu uusi koulureppu ”kammottavasta kauppakeskuksesta”.

Ilmastodieetin ja hiilipainon kaltaisia kuvailmauksia on ollut käytössä ennestäänkin. Erinimiset käsitteet ja mittarit viittaavat lopulta melko samaan asiaan. Niihin liittyvät sanat ovat suomessa enimmäkseen suoraan englannista saatuja käännöslainoja, ja ne ovat tehneet ympäristöalan tietoa tunnetuksi ja ymmärrettäväksi.

Yksi jo tutuista käsitteistä on ekologinen selkäreppu. Sen paino kertoo tuotteen elinkaaren aikana syntyvän ympäristöön kohdistuvan rasituksen määrän. Se on sitä suurempi, mitä enemmän luonnonvaroja tarvitaan tuotteen valmistukseen, kuljetukseen ja käyttöön. Eri tuotteiden aiheuttamaa ympäristötaakkaa voi vertailla vaikkapa ruoasta puhuttaessa (”mikä on kotimaisen perunan ympäristötaakka verrattuna tuontiperunaan?”).

Hiilipainoa ennen puhuttiin hiilijalanjäljestä. Hiilijalanjäljen lisäksi mitataan nyt myös vesijalanjälkeä, joka syntyy kulutuksen vaatimasta vesimäärästä. ”Juomalla litran vettä kuluttaa litran vettä, mutta juomalla pullollisen olutta ei sinänsä kuluta tippaakaan vettä – sen pullollisen valmistamiseen on tosin jouduttu käyttämään 100 litraa vettä, niin sanottua piilovettä (engl. virtual water).” (Polyteekkari-lehti, http://www.polyteekkari.fi.)

Tätä voi miettiä grilli- ja terassikauden alkaessa: yksittäisen ihmisen rantakuntoa uhkaava piilorasva ei ehkä olekaan se pahin peikko pöydässä.

RIITTA ERONEN

Julkaistu Hiidenkivi-lehdessä 3/2010