Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Hirmuudesta hämmästykseen

Havaintoja useaan kertaan käännetyistä raamatunkatkelmista vanhan kirjasuomen aikaisissa Biblioissa

SIRPA TIMONEN
Vanhan kirjakielen päivät 6.–7.9.2007

1. Johdanto

Tarkastelen tässä artikkelissa muutamia sellaisia raamatunkatkelmia, joista esiintyy useita käännösehdotuksia vanhan kirjasuomen aikaisissa Biblioissa. Keskityn erityisesti katkelmiin, joiden käännöksissä esiintyvä variaatio on leksikaalista. Pohdin, mikä on tehnyt juuri näistä katkelmista sellaisia, että niistä on tehty uusia käännöksiä joko alkutekstiin palaamalla tai aiempaa käännösehdotusta muokkaamalla. Kimmokkeen työhön olen saanut osallistuessani Vanhan kirjasuomen sanakirjan 3. osan toimittamiseen.

Vertaan esittämiäni Agricolan käännöksiä paitsi vanhan kirjasuomen muihin käännöksiin myös Agricolan työssään hyödyntämiin ruotsin-, saksan- ja latinankielisiin teksteihin sekä joissakin tapauksissa 1900-luvun raamatunsuomennoksiin. Olen rajannut käännösvertailut VKS:n toimitustyössä käytettäviin vieraskielisiin vertailulähteisiin. (ks. aineslähteet.)

2. Taustaksi: yleisesti vanhan kirjasuomen aikaisista raamatunkäännöksistä

Vuonna 1642 ilmestynyt ensimmäinen suomenkielinen kokoraamattu (B1) pohjautui Agricolan tekemään raamatunsuomennostyöhön. Jussi Nuortevan (1992: 20–21) mukaan vuoden 1642 käännöksessä kehitettiin Agricolan ratkaisuja sanastollisesti, lauseopillisesti ja ortografisesti, mutta radikaaleja muutoksia vältettiin.

Käännöksessä pyrittiin vastaavuuteen alkukielisten tekstien ja Lutherin saksannosten kanssa sekä puhtaaseen, ymmärrettävään suomen kieleen. Petraeuksen käännöskomitea ei ilmeisesti kuitenkaan palannut syvällisesti alkukielisiin teksteihin vaan etupäässä muokkasi olemassa ollutta suomalaista kieliasua. (Nuorteva 1992: 20–21, Häkkinen 1994: 87, 445, 495–497.)

Ensisijaisesti sanastoa muutettiin korvaamalla murresanoja yleistajuisemmilla vastineilla ja vaihtamalla lainasanoja omaperäisiksi (ks. Häkkinen 1994: 495–496). Tällaisia muutoksia on esimerkiksi seuraavissa katkelmissa:

(1) jaarit|us, -os: A III 273 Sine teet meite jaritoxexi Pacanain seas (B1–4

Ps 44:15 sananlascuxi).

(2) kikurtaa: A III 465 We nijlle, quin heitens kicurtauat irtasten Noorarin

cansa, wärytte tekemen (B1–4 Jes 5:18 idzens sitowat - - yhten; ruots. 1541 kobbla sigh tilhopa).

(3) klenodia: A III 566 Caiki henen Canssans - - vlosannoit clenodians

Roan edest ( B1–4 Vlt 1:11 parhat cappalens).

Näissä katkelmissa myöhempien Biblioiden käännökset noudattelevat yleensä B1:n ehdotusta.

Vuoden 1685 käännöstä (B2) valmistellut Florinus pyrki lähentämään tekstiä alkukieliin. Käännöksessä palattiin monin kohdin esim. etuliitteellisiin muotoihin ja yhdysverbeihin, joita Agricola oli suomennoksissaan käyttänyt ja jotka edellisestä käännöksestä oli epäsuomalaisina karsittu. (Häkkinen 1994: 87, 416, 497.)

(4) horjahtaa: A III 618 We heiden, ette he minusta horiachtauat (B1 Hos 7:13 horjahtuwat, B2 poisluopunet owat, B3–4 luopunet).

Myöskään Lizelius ei raamatunkäännöksiä (B3–4) valmistellessaan ryhtynyt varsinaiseen käännöstyöhön. Kieliasua hän kuitenkin pyrki yhtenäistämään ja uudistamaan niin, että havaitut käännösvirheet tulisivat korjatuiksi ja epäselvät lauseet muutetuiksi paremmin alkukielen mukaisiksi. Vuosien 1758 ja 1776 käännöksissä sanaston muutokset olivat edelleen erityisesti lainasanojen korvaamista omaperäisillä vastineilla. (Nuorteva 1992: 24–25, Häkkinen 1994: 497.) Florinuksen palauttamia yhdysverbejä karsittiin.

(5) A III 492 Joca Jerusalemil sanopi, Ole asuua, ia nijlle Judan Caupungille, Olcat raketut, ia minä heiden Aukions ylesoijennan (B1 Jes 44:26 nostan, B2 ylös nostan, B3–4 nostan ylös). 

3. Esimerkkejä useaan kertaan käännetyistä tai muokatuista raamatunkatkelmista

3.1. Yleisesti aineistosta

Esittelen seuraavassa esimerkinomaisesti muutamia tekstikatkelmia, joista esiintyy useita erilaisia käännöksiä kautta koko vanhan kirjasuomen Biblioiden ja aina nykyraamattuihin asti. Katkelmat on poimittu Vanhan kirjasuomen sanakirjan osista 1–2 sekä kolmannen osan käsikirjoituksesta (VKS 1–3). Tarkastelemistani noin paristakymmenestä katkelmasta olen valinnut tässä yhteydessä esitettäviksi ne, joissa mielestäni parhaiten kuvastuvat erityyppiset uudelleen muokkaamisen tai kääntämisen syyt.

Esitän tässä vain esimerkkejä, joista on olemassa myös Agricolan käännös. Tästä huolimatta Vanhan testamentin osuus on suuri; laajemmassa aineistossa se näyttäisi jopa painottuvan. Mahdollisesti Agricolan Vanhan testamentin käännöstyön fragmentaarisuus tai itse alkutekstien luonne – esimerkiksi monien VT:n kirjojen runollisuus – on vaikuttanut tähän.

Vanhan kirjasuomen sanakirjassa on useita erilaisia käännösvariantteja sisältävistä sitaateista usein tehty tekstivertailu vieraskielisiin (saks., ruots., lat.) Raamattuihin. Sitaateista on siten usein tullut tilaa vieviä, mikä saattaa vähentää niiden suhteellista osuutta itse sanakirjassa.

Esimerkeissäni B1:n esittämä leksikaalinen tulkinta poikkeaa aina Agricolan käännöksestä. Agricolan teoksissa esiintyvät katkelmat on joissakin tapauksissa käännetty kahdesti. B3–4 ovat aina samanlaiset, B2 seurailee joko B1:n kantaa tai on samanlainen kuin B3–4. B1:n ja B3–4:n tulkinnat poikkeavat aina toisistaan. Missään tarkastelemassani katkelmassa B4:ssä ei esitetä uutta tulkintaa.

3.2.  Esimerkkejä useaan kertaan muokatuista tai käännetyistä katkelmista

(1)   hirmuus: A II 544 Ele sine ole minulle hirmudhexi (A I 174 hirmulinen, B1 Jer 17:17 cauhia, B2–4 hämmästyxexi).

lat. non sis mihi tu formidini (formido, -inis ’kammo, pelko; pelätin’; formidare ’kammoksua, inhota’; formidolosus ’kammottava, pelottava; kauhistunut’);

ruots. 1541 War icke tu migh förskreckelighen (förskräcklig ’kauhea, hirveä, kamala, kaamea; kammottava; hirvittävä, hirmuinen; valtava, suunnaton’);

saks. 1545 Sey du mir nur nicht schreklich (schreklich ’hirveä, hirmuinen, kauhea; hirveästi, kauheasti’);

VT 1933 Älä tule minulle peljätykseksi;

VT 1992 Älä täytä minua kauhulla.

VKS 1:

hirmuus: ’julmuus, ankaruus; suuttumus; kauhistus

hirmullinen: ’pelottava, kauhistuttava, julma, ankara’

Agricolan käännösten hirmuus ja hirmullinen ovat B1:ssä vaihtuneet merkitykseltään samansisältöiseksi mutta mahdollisesti yleistajuisemmaksi kauhiaksi. Hirmuus ja hirmous esiintyvät VKS 1:n mukaan vanhan kirjasuomen teksteissä ainoastaan Agricolan teoksissa. Hirmullisella on myöhempää käyttöä Jacob Raumannuksen  katekismustekstiin saakka (1674) sekä eräässä katkelmassa B1–4:ssä  (5 Ms 32:33). Useimmiten Biblioissa hirmullinen näyttää korvatun vastaavalla, lähiasuisellakin sanalla: hirmuinen, peljättäpä. Vanhan virsikirjan (WK 1701) ainoa esiintymä (WK 1701 51:1) lienee suoraan periytynyt Finnon virsikirjasta saakka.

Vuosien 1642–1776 Biblioissa Agricolan käännösten sanastoa muokattiin etupäässä vaihtamalla vierasperäisiä sanoja omaperäisiksi ja korvaamalla murteellisia muotoja yleistajuisemmilla. Hirmuus ja hirmullinen näyttävät kokeneen juuri tämän kohtalon.

B3–4:n hämmästykseksi näyttää myöhemmän kielitajun valossa käännöksen merkityksen uudelleenpohdinnalta tai uudelta käännökseltä. Kyseessä voi kuitenkin olla edelleen aikanaan yleistajuisimpana pidetyn samamerkityksisen käännösvastineen valinta:

VKS 1:

hämmäst|ys, -ös, -us: ’säikähdys, pelko, kauhu, kauhistus, hätäännys; pelonsekainen ihmettely, ällistys’

hämmästyttää: ’pelästyttää, säikyttää, aiheuttaa pelkoa’

hämmästyväinen: ’säikkyväinen, pelokas’

hämmästyä: ’säikähtää, kauhistua, hätääntyä; hämmentyä, ällistyä’

hämmästää: ’pelästyttää, pelottaa; saattaa hämmentymään’

(2)   A II 214 se Norembi poica [so. tuhlaajapoika] - - huckasi caiken henen Tauarans haureudes Elemes (B1–2 Lk 15:13 ylön syömises, B3–4 irstaisudesa).

ruots. 1541 och ther förfoor han sina äghodelar, och leffde offuerflödeligha (offuer = över; flöda ’tulvia’; flödande ’uhkuva, vuolas ~ ylenpalttinen, ylitsevuotava’);

saks. 1545 und zoch ferne uber Land, und daselbs bracht er sein Gut umb mit brassen (Gut ’omaisuus’; umb mit brassen ~ ’holtittomassa elämässä, yltäkylläisyydessä, irstaassa elämässä’);

lat. et ibi dissipavit substantiam vivendo luxuriose (lat. luxuriosus ’rehevä, vehmas, ylellinen’; luxuria ’rehevyys; ylellisyys, nautinnonhimo’; luxuriare ’rehottaa, hekumoida’);

UT 1992 viettäen holtitonta elämää.

VKS 1:

haur|eus, -ius: ’siveettömyys, säädyttömyys; siveellisyysrikos’

Esimerkki edustaa katkelmia, joiden tulkinnassa B1 ja B2 ovat keskenään samanlaiset.

Agricolan suomennos haureudes Elemes tuntuu perustuvan etupäässä Lutherin käännökseen. Suomenkielisessä käytössä haureus on yleisimmin, myös vanhan kirjasuomen aikana, viitannut erityisesti seksuaaliseen siveettömyyteen, mikä jossain määrin voidaan lukea myös Lutherin käännöksen merkityksiin. Haureudella on kuitenkin myös ’siveettömyyden’ ja ’säädyttömyyden’ mielteet, joiden ei välttämättä tarvitse liittyä seksuaalisuuteen.

B1–2:n tulkinta ylensyömisestä ei tunnu perustuvan näihin pohjateksteihin. Sitä voitaneen pitää kulttuuriin tai aikaan sidottuna vastaanottajayhteisön uudelleentulkintana (uudelleentulkinnasta ks. esim. Sollamo 2003: 138), jossa haureellinen tai paheellinen elämä on nimenomaan jokapäiväisen elämän piiriin kuuluvaa ylenpalttisuutta, mässäilyä (yhtä seitsemästä kuolemansynnistä). Holtittomuuden tai yltäkylläisyyden ymmärtäminen nimenomaan ruokaan ja syömiseen liittyvänä on saanut tukea katkelman tekstiympäristöstä. Tuhlaajapojan olothan kurjistuivat, kun hän ”oli pannut kaiken menemään” ja heti kohta ”maahan tuli ankara nälänhätä” (Lk 15:14 UT 1992).

Vuoden 1758 käännös palauttaa merkityksen lähemmäs vieraskielisten käännösten merkitystä. VKS 1:n mukaan:

irstaisuus: ’siveettömyys, paheellisuus, kevytmielisyys; ilkeys’

irstaus: 1) ’turva, turvallisuus, varmuus, levollisuus’; 2) ’hillittömyys, kevytmielisyys’

Kevytmielisyys, hillittömyys ja ylenpalttisuus ovat myös muunkielisissä teksteissä toistuvia merkitysmielteitä. Nykyraamatun holtiton elämä kokoaa näitä merkityssisältöjä melko hyvin yhteen, mutta jättää ehkä edelleen varjoon ’ylellisyyden’ ja ’liiallisuuden’ merkityskomponentit.

Tähän on myös rinnakkaisesimerkki artikkelissa irtaallisesti. Tässä mielenkiintoisesti ravitseminen otetaan esille vasta B3-4:n esittämässä tulkinnassa:

irtaallisesti: A II 668 (B1 Jud 1:12) Neme Häpien pilcut, pramauat teiden

Lahioistanna ilman cartamista, itzens irtalisesta caiten (B2 caiten itziäns, B3–4 rawitzewat itziänsä pelkämätä; saks. 1545 on schew; ruots. 1526 leffuandes effter sin eghin wilia).

VKS 1 irtaallisesti: ’julkeasti’

VKS 2 kaita: 1) ’paimentaa (karjaa), vartioida’; myös kuv.; 2) ’pitää huolta, holhota, hoitaa’

(3) hempeys: A II 582 ele miten tee hembeydhes ielkin (B1 1 Tim 5:21 hembeydestäs,

B2–4 toisen puolta pitäin; saks. 1545 nach gunst).

lat. nihil faciens in aliam partem declinando (ali|us ’joku toinen, toisenlainen, muu, eri’; pars, partis ’osa; puoli; suunta; taho; tehtävä’; declinare ’taivuttaa, kääntää syrjään; poiketa’);

ruots. 1541 och gör intet effter weeld (väld ’puolueellisuus’);

saks. 1545 Das du solches haltest, on eigen gutdûnckel, und nichts thuest nach gunst (Gunst ’suosio(nosoitus) ~ jkn hyväksi’);

UT 1992 että et tee mitään omien mieltymystesi mukaan.

VKS 1:

hempeys: 1) ’heikkous, kevytmielisyys’; 2) ’kiivaus, vallattomuus’;           3) ’uteliaisuus’; 4) ’(liika) lempeys, velttous’

Katsoin muita hempeys-esimerkkejä tarkistaakseni, voisiko niissä tulkita olevan puolueellisuuden merkitystä. Suoranaista esimerkkiä tällaisesta ei kuitenkaan löydy. Lähimmäs tulee hempeys-artikkelissa merkitysryhmässä 1 esiintyvä ’heikkous, kevytmielisyys’:

A I 644 Poistemma minun kielesten panetuxen tapa, walechtelemisen hempeys, ilkijen puhen nopsaus.

Tämän hempeyden voisi tulkita esimerkiksi ’taipumukseksi valehtelemiseen’.

Katkelmaa on eri aikoina käännetty ja tulkittu varsin eri tavoin. B1:ssä Agricolan sananvalintaan ei ole puututtu, tekstiä on muokattu vain vähän. B2–4:ssä on palattu vieraskielisiin vastineisiin ja tehty uusi käännös, joka pohjautuu latinan- ja ruotsinkielisiin teksteihin.

Agricolan käännös ei – ainakaan siten, kuin sen merkitys VKS 1:ssä selitetään – tunnu pohjautuvan mihinkään tässä esitellyistä vieraskielisistä vastineistaan. Tässä yhteydessä jääkin avoimeksi se, mikä on Agricolan käännöksen pohjateksti. Tulkinnallisesti sen lähin vastine olisi vuoden 1992 käännöksen sanamuodossa.

Tai onko ajateltava, että Agricolan tarkoittama merkitys on eri kuin se, jonka VKS 1 hempeys-sanalle antaa? Tätä päätelmää voisi puoltaa se, että VKS 1:n merkitysryhmässä 4 (’liika lempeys, velttous’) on vain kolme sitaattia. Agricolan katkelman jälkeen seuraa pitkä tauko: seuraavat sitaatit ovat vuosilta 1766 ja 1779, ja niissäkin laajennettu ensimmäisen merkitysryhmän merkityksen selitys (’heikkous, kevytmielisyys’) olisi puolustettavissa.

As 1766e B2b [Isännän] täyty hallita wäkens ilman hembeyttä, taitaxens tallella pitä sekä arwons että menestyxens (ruots. utan flathet)[säätyjen selvitys valtakunnan tilasta];

Äjm 1779 23 [On edesvastuutonta] ajattoman hembeyden kautta turmella sitä nuoruutta, joka kohtullisella kurituxella wielä taitais oijettaa [Johannes Äjmeläuksen pitämä ruumissaarna].

Keskeisiä ja sitaattien perusteella pitkäkestoisesti käytössä olleita hempeys-sanan merkitysryhmiä ovat ’heikkous, kevytmielisyys’ sekä – etenkin 1600-luvun loppupuolelta alkaen – ’uteliaisuus’. Näistä kumpikaan ei sovi mainittuun katkelmaan, mikä mahdollisesti selittää B2:n kääntäjän tarpeen muotoilla ilmausta uudelleen väärinymmärrysten välttämiseksi.

Pyrkiessäni selvittämään, mitä Agricola hempeydellä mahdollisesti tarkoitti, katsoin vielä joitakin hempeä-artikkelin esimerkkejä:

Joissakin kohdin Agricolalla on vastine ylenwisu:

hemp|eä, -iä, -ee:

2) ’vallaton, kevytmielinen’

Erik. hempeät juonet taikuudesta: B2–4 Ap 19:19 monda nijstä jotca hembeitä juonia harjoitellet olit, toit kirjat, ja poltit caickein nähden (A II  366 ylenwisut constit, B1 noitana ollet olit, saks. 1545 furwitzige Kunst).

5) ’utelias, tunkeileva’

B1–4 1 Tim 5:13 ei he [naimahaluiset lesket] ainoastans ole joutilat, mutta myös kielewät, hembet ja puhuwat luwattomia (A II 582 ylenwisut; saks. 1545 furwitzig).

(furwitzig → vorwitz: 1) ’uteliaisuus, kyseliäisyys’; 2) ’nenäkkyys, julkeus, tungettelu; hätiköinti, touhuilu’; 3) ’utelias, kärkkyvä, tungetteleva’; vorwitzig: 1) ’utelias, kyseliäs’; 2) ’nenäkäs, röyhkeä, tungetteleva, hätikkö’).

Samantapainen sanojen karuselli tuntuu kiertävän VKS 3:een sisältyvän noita-artikkelin esimerkeissä:

noita: B1 Ap 19:19 monda nijstä jotca noitana ollet olit (A II 366 ylenwisut

constit olit harioitelluet, B2–4 hembeitä juonia harjoitellet).

lat. multi autem ex his qui fuerant curiosa sectati (curiosus ’huolellinen, utelias’);

ruots. 1541 monge aff them som förwetna konster brukat hadhe, båro fram bökerna (förveten = ’utelias’);

saks. 1545 Viel aber die da furwitzige Kunst getrieben hatten;

UT 1992 ja useat niistä, jotka olivat harjoittaneet taikuutta.

Näihinkin yhdistettynä Agricolan alkuperäinen käännös on merkitykseltään ja sananvalinnaltaan erikoinen. Mahdollisesti uteliaisuus-sanueen merkitysten selvittely selvittäisi sanojen ja niiden merkitysten välisiä kytköksiä, mutta siihen ei tässä yhteydessä ollut mahdollisuutta.

Joka tapauksessa tässä esimerkissä ilmauksen epäselvyys selittää tarpeen uusiin käännöksiin.

(4) jaata: A I 231 Jumala wahwista minun woijmalla, ja sodhasa iakasi minulle tieen (B1–2 2 Sm 22:33 pane minun tieni wiattomaxi, B3–4 awa minun tieni täydellisesti).

ruots. 1541 uthspanar migh en wågh uthan brist (utspana ~ ’ottaa selville’ (nykyk.); brist ’puute, puutteellisuus, vajaus’);

saks. 1545 weiset mir einen weg (weisen ’osoittaa, viitata, neuvoa; osoittaa, näyttää’);

lat. Deus - - conplanavit perfectam viam meam (complanare ’ silittää, tasoittaa; hävittää maan tasalle’; perfectus ’päättynyt; valmis, täydellinen’);

VT 1992: tekee tieni suoraksi.

VKS 2

jakaa:  1) ’erottaa, saattaa jokin kokonaisuus osiin’; 2) ’osittaa omaisuus, tavara, rasitus tms. eri henkilöille tai kohteille’; 3) ’antaa, suoda, lahjoittaa jotakin (jollekin); saattaa useita osalliseksi jostakin’.

 viaton: artikkelia ei vielä ole. Merkitys lienee ~ ’vailla puutetta, vikaa’.

Suomennoksissa on lähestytty katkelman merkityksiä eri tavoin. Agricolan suomennoksesta – samoin kuin Lutherin saksannoksesta – puuttuu määrite, joka viittaisi tien ominaisuuteen (perfectam, uthan brist). Vuoden 1642 suomennokseen määrite on latinan- ja ruotsinkielisten mallien mukaan lisätty (wiattomaksi, perfectam, uthan brist). Tässä virkkeessä viattomuus, puutteettomuus on ennen muuta osoitetun tien ominaisuus. B2 seuraa B1:n käännöstä. B3–4:ssä tekstiä on tulkittu uudelleen: määrite täydellisesti osoittaakin nyt tekemisen tapaa, tien jakamisen tai osaksi saamisen puutteettomuutta. Tulkinta on siten aiempia ehdotuksia kauempana pohjatekstin kirjaimellisesta merkityksestä ja viittaakin ehkä aikakautensa tai kirjoittajansa lukutapaan.

(5) julma: A II 577 [Laki on pantu] nijlle Jumalattomille ia syndisille, nijlle Julmille ia Riuatuille (B1 1 Tim 1:9 saastaisille, B2–4 pacanallisille).

lat. sciens hoc quia lex non est posita sed iniustis et non subtidis, impiis et peccatoribus, sceleratis et contaminatis (impius: ’jumalaton, epäuskoinen’; peccator: ’syntinen’; sceleratus: 1) ’rikollinen, kirottu, jumalaton’; 2) ’lurjus, rikollinen’; contaminare: ’sotkea, tuhria; saastuttaa’);

ruots. 1541 Wij wete wel at Laghen är godh, tå man henne retteligha brukar, wetandes at them retferdigha är ingen Lagh satt. Uthan oretferdighom och olydighom, ogudhachtighom och syndarom, ohelighom och oandelighom - - (rättfärdighet: ’vanhurskaus, oikeamielisyys, oikeus’; lydighet: ’tottelevaisuus, kuuliaisuus’; gudaktighet ~ gudfruktighet ’jumalanpelko’; ohelighet ‘epäpyhyys, jumalattomuus’; oandelikhet ~ ’hengellisesti köyhä, sieluton’);

saks. 1545 Das dem Gerechten kein gesetz gegeben ist, Sondern den Ungerechten und Ungehorsamen, den Gottlosen und Sûnderen, den Unheiligen und Ungeistlichen - - (Ungerecht: ’väärä(mielinen), Raam. väärä’; Ungehorsam: ’tottelematon’; Unheilig:  ’epäpyhä, maailmallinen, saastainen’; Ungeistlich: ’ei hengellinen, maallikkomainen, papille sopimaton’);

UT 1992 Eihän lakia ole säädetty kunnon ihmisten takia, vaan - - jumalattomien ja syntisten, rienaajien ja pyhäinhäpäisijöiden.

VKS 2

julma:  1b) ’piittaamaton, tottelematon; viekas, petollinen’

Katkelmasta on erikielisissä Raamatuissa siis useita erilaisia versioita. Suomenkielisen tulkinnan taustalla on voimakkaimmin vaikuttanut latinankielinen teksti. Katkelman sisältämä pitkä kuvailujono on tulkinnoissa saanut erilaisia painotuksia, samoin esittelyjärjestys on vaihdellut – mahdollisesti kulttuurisen lukutavan mukaan.

4. Lopuksi

Vuonna 1992 hyväksyttyä kirkkoraamattua sanotaan neljänneksi suomenkieliseksi raamatunkäännökseksi. Tällöin ensimmäiseksi luetaan vuoden 1642 käännös ja toiseksi vuoden 1776 käännös. Kaksi viimeistä ovat 1900-luvun kirkkoraamatut (1933/1938 ja 1992) (Esim. Sollamo 2003: 135).

Yleinen käsitys siitä, että vuoden 1642 tai peräti Agricolan käännöksen jälkeen ei alkuteksteihin tai keskeisiin (saksan-, latinan- ja ruotsinkielisiin) käännöksiin olisi raamatuntekstiä muokattaessa palattu, ei ainakaan yksityiskohdittain näytä pitävän paikkaansa.

Useasti kääntämiseen tai käännösten muokkaamiseen ovat vaikuttaneet useat syyt.  Joissakin tapauksissa myöhempi muokkaaminen selittyy kielen muuttumisella ja pyrkimyksellä tekstin ajantasaistamiseen (esim. hirmuus). Toisissa kohdin vieraskielisiä käännöksiä on tulkittu ja painotettu (teologisesti) eri tavoin kuin aiemmin (esim. tuhlaajapojan katkelma). Toisinaan kyse on alkutekstissä ilmaistun merkityksen epäselvyydestä tai ensimmäisen käännöksen tulkintavaikeudesta (esim. hempeys). Joskus teksti itsessään on houkutellut kääntäjänsä ottamaan tulkinnallisia vapauksia (esim. julma).

Lizeliuksen ensimmäinen Biblia (B3) mainitaan yleensä edellisten käännösten kieltä kevyesti korjailleena versiona. Tarkastelemissani katkelmissa varsinainen kääntäminen on kuitenkin tapahtunut aina jo ennen vuoden 1776 Bibliaa. Usein B4 seurailee juuri B3:n sanamuotoja ja korjaa niitä korkeintaan ortografisten seikkojen osalta. Vanhan kirjasuomen aikaisissa Biblioissa juuri B3:a muokattaessa on useimmin palattu vieraskielisten käännösten pariin.

Aineslähteet

A I–III: Mikael Agricolan Teokset 1–3. Uudistettu näköispainos. Porvoo 1987.

B1: Biblia, Se on: Coco Pyhä Ramattu, Suomexi. Pääramattuin, Hebrean ja Grecan jälken: Esipuhetten, Marginaliain, Concordantiain, Selitösten ja Registerein cansa. Stockholmis 1642.

B2: Biblia, Se on Coco Pyhä Ramattu Suomexi, Wastudest ojettu Alcuramattuin,    Hebrean ja Grecan jälken. Turusa 1685.

B3: Biblia, Se on: Coco Pyhä Raamattu, Suomexi; Alcu-Raamattuin Hebrean ja Grecan jälken wastuudesta ojettu. Turusa 1758.

B4: Biblia, Se on: Koko Pyhä Raamattu, Suomexi; Alku-Raamattuin Hebrean ja Grekan jälkeen wastauudesta ojettu. Turusa 1776.

Muunkieliset Raamatut:

lat. = Vulgata.  

ruots. 1526 = Thet Nyia Testamentit på Swensko 1526.

ruots. 1541 = Biblia på Swensko 1541.

saks. 1545 = Biblia Germanica 1545.

VKS 1–3: Vanhan kirjasuomen sanakirja 1–2. KKTK:n julkaisuja 33. Helsinki 1985 ja 1994. Vanhan kirjasuomen sanakirjan 3. osan käsikirjoitus.

Muut lähteet

Apokryfikirjojen käännöskomitea 2004: Kaksi apokryfikirjaa: Viisauden kirja. Ensimmäinen makkabilaiskirja. Käännösehdotus. Kirkon keskusrahasto, Helsinki.

Häkkinen, Kaisa 1994: Agricolasta nykykieleen: Suomen kirjakielen historia. Helsinki: WSOY.

Nuorteva, Jussi 1992: Suomalaisen Raamatun 350 vuotta. Teoksessa Jussi Nuorteva (toim.), Biblia 350: Suomalainen Raamattu ja Suomen kulttuuri s. 20–34. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Sollamo, Raija 2003: Raamatunkäännökset. Teoksessa Lassi  Larjo (toim.), Raamattu ja länsimainen kulttuuri s. 130–140. Suomalaisen teologisen kirjallisuusseuran julkaisuja 237. Helsinki: Suomalainen teologinen kirjallisuusseura.