Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Mitä se selkeä suomi oikein on?

VESA HEIKKINEN
Alustus virkakieliseminaarissa Pikkuparlamentissa 28.2.2007 

Hyvät virkakielen ystävät!

Yksittäisiä virkatekstejä on mahdollista hioa loputtomasti, mutta mitä on tehtävissä sille ”kulttuurille”, joka tekstejä tuottaa? Tätä asiaa on pohdittu Kotuksessa paljon: monissa tutkimuksissamme, muissa julkaisuissa, seminaareissamme ja tietenkin tarjoamassamme kielikoulutuksessa. Jatkakaamme pohdintaa nyt.

Vuoden 2004 alusta voimassa olleessa hallintolaissa on pykälä ”Hyvän kielenkäytön vaatimus”. Siinä todetaan, että viranomaisen on käytettävä ”asiallista, selkeää ja ymmärrettävää” kieltä.  Mutta miten me pystymme noudattamaan lain henkeä, kirjaimesta puhumattakaan? Asia on erittäin tärkeä, kun ajatellaan kansan todellisen vallan mahdollisuuksia ja kielellistä demokratiaa.

Sanakirjojen perusteella asiallinen tarkoittaa muun muassa asiassa tai olennaisessa pysyvää, asianmukaista, säällistä ja todellista. Ymmärrettävä tarkoittaa sellaista, joka ymmärretään yleisesti tai joka on selkää, selvää ja järkevää. Selkeä taas on kuulasta (kun puhutaan säästä), helposti hahmottuvaa, tajuttavaa, käsitettävää, helppoymmärteistä, selvää, kirkasta ja terävää.

Niin asiallinen, selkeä kuin ymmärrettäväkin ovat suhteellisia adjektiiveja. Jokin on asiallista, selkeää ja ymmärrettävää vain suhteessa johonkin muuhun. Mikään ei voi olla absoluuttisesti asiallista, selkeää tai ymmärrettävää. Ehkä jonkinlaisena mittarina voidaan käyttää kaikille yhteistä kielimuotoamme eli yleiskieltä.

Monesti taitaa olla niin, että virkahenkilö ei voi kirjoittaa niin selkeästi kuin haluaisi: muotoilut tulevat muualta, ”ylhäältä”: lakiteksteistä, ohjelmapapereista, suunnitelmista yms. Monesti taitaa olla niin, että virkahenkilön on mahdotonta tehdä omia valintojaan.

Virkakielen selkeyden ongelmiin on Kotuksessakin kiinnitetty huomiota koko sen 30-vuotisen olemassaolon ajan. Kielenhuoltajat painiskelevat asian kanssa päivittäin, ja virkahenkilöille tarjotaan monenlaista koulutusta. Kotuksen lehdissä eli Kielikellossa, Språkbrukissa ja Hiidenkivessä on kirjoitettu aiheesta taajaan. 2000-luvulla on ilmestynyt useita kielenhuoltotyötäkin tukevia tutkimuksia:

  • Teksti työnä, virka kielenä (Heikkinen & Hiidenmaa & Tiililä, 2000)

  • Virkapukuinen kieli (Heikkinen toim., 2002)

  • Tekstien arki (Heikkinen toim., 2005)

  • Arjen asiointia (Sorjonen & Raevaara toim., 2006)

  • Hallinnon lehdistötiedotteiden kieli (Kankaanpää, 2006)

  • Vuosikymmen EU-suomea (Piehl & Vihonen toim., 2006)

  • Tekstit viraston työssä (Tiililä, 2007)


Joitakin selkeyden esteitä

Miten ”epäselkeys” näkyy teksteissä? Otan tässä esiin joitakin kielellisiä seikkoja, jotka aiheuttavat monille ymmärtämisvaikeuksia. En nyt ota kantaa siihen, mistä tällaiset seikat johtuvat – miksi siis tekstit ovat monesti tällä tavalla epäselviä.

1. Yleiskielestä poikkeava erikoisalojen sanasto

Erikoissanastoa tarvitaan asiantuntijoiden välisessä viestinnässä. Mutta ongelmia syntyy, kun viestinnän toisena osapuolena on ei-asiantuntija. Esimerkiksi lakien muotoilut ovat monesti erikoiskielisiä. Näitä muotoiluja kuitenkin näkee jatkuvasti virkateksteissä, myös joukkotiedotuksen teksteissä.

Esimerkki autoverolaista (voimassa 1.1.2007 alkaen):

  • Tieteellis-teknistä sanastoa: ajosuorite, ajoneuvoluokka, tyyppihyväksyntä, lohkolämmitin, kuutiotilavuus, oma massa, moottorin iskutilavuus.

  • Talouselämän sanastoa: verotusarvo, perusarvo, jäännösarvo, tullausarvo, mallinnettu arvo.

  • Juridista sanastoa: soveltamisala, L-luokkaan luettava ajoneuvo, verollinen ajoneuvon käyttö; siirron saaja on verovelvollinen; viranomainen maksuunpanee 1 momentissa tarkoitetun arvonlisäveron.

2. Sanojen välisten suhteiden solmut

Sanat – erikoiskielisetkin – voi aina periaatteessa avata ja selittää yleiskielisesti. Ehkä suurempi ongelma onkin sanojen väliset suhteet: miten lukijan on mahdollista hahmottaa ne?

Esimerkki autoverolaista (keskeisen suhteen olen lihavoinut):

Edellä 8 §:n 1 momenttia sovellettaessa vastaavan uuden pakettiauton ja muun vastaavan uuden ajoneuvon verotusarvo on alennetulla verokannalla verotettavan 23 §:n 1 momentissa tarkoitetun pakettiauton, huoltoauton, jonka oma massa on vähintään 1 875 kilogrammaa ja M1-luokan ajoneuvon, jonka oma massa on 4 500–5 999 kilogrammaa, osalta 46 prosenttia vastaavan uuden ajoneuvon yleisestä vähittäismyyntiarvosta ja muun ajoneuvon osalta 33 prosenttia vastaavan uuden ajoneuvon yleisestä vähittäismyyntiarvosta.

3. Sankka sisältö, tekstin tuuheus

Monet virkateksteistä on ladattu ”sisältösanoilla” eli substantiiveilla, verbeillä, adjektiiveilla ja numeraaleilla. Teksteissä on vähemmän ”kieliopillisia sanoja”, sellaisia sanoja, joilla osoitetaan esimerkiksi sanojen, lausekkeiden, lauseiden tai isompien tekstijaksojen välisiä suhteita. Tällainen sisällöltään sankka, tuuhea teksti ei hengitä – lukija ei saa happea. Monesti sanotaan, että virkatekstien ongelma on pitkät sanat, lauseet ja virkkeet. Voisi ajatella, että pituus on pikemminkin seurausta jostakin kuin varsinainen syy. Hallinnossa on tapana, että todellisuutta abstraktisti määrittelevä kieli ikään kuin valuu ylhäältä alas, ylätason hallinta- ja suunnitteluteksteistä alas ”luukulle”. Ylätasolla on ehkä tarpeen ottaa haltuun laajoja asioita ja suuria kokonaisuuksia sekä kaikenlaisia vaihtoehtoja: tämä johtanee mainitsemaani määrittelytarpeeseen ja pituusongelmaan.

Esimerkki Henkilöasiakkaan vero-oppaasta 2007 (sisältösanat lihavoituina):

Pääomatulosta vähennetään pääomatulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot sekä muut pääomatulosta tehtävät vähennykset. Ansiotulosta vähennetään ansiotulon hankkimisesta ja säilyttämisestä johtuneet menot sekä yleiset ja sosiaaliset vähennykset.

4. Kieliopilliset metaforat

Kielioppiin on vakiintunut tietynlaisia tehtäviä tietynlaisille kielellisille valinnoille. Esimerkiksi substantiiveilla viitataan yleensä asioihin ja olioihin, verbeillä taas suhteisiin ja toimintoihin. Kieliopillisesti metaforisessa tekstissä ei noudateta tätä ajatusta: virkateksteissä on tapana muun muassa viitata substantiiveilla toimintoihin. Silloin jää epäselväksi, kuka toimii, mihin toiminta kohdistuu ja millaista toiminta oikeastaan on.

Esimerkki Budjettikatsauksesta 2007:

TYÖLLISYYDEN KASVUA EDISTETÄÄN

– PAINOPISTE TYÖVOIMAN LIIKKUVUUDESSA

Työllisyyden kasvu on ollut vahvaa viime vuosina, mutta työvoiman kysynnän ja tarjonnan kohtaannon ongelmat muodostavat yhä suuremman riskin vahvan työllisyys- ja talouskehityksen jatkumiselle.

5. Teksti toisten tekstien varassa

Monet virkatekstit rakentuvat tekstinsisäistä viittauksista ja viittauksista toisiin teksteihin. Lukijalta siis edellytetään monien tekstien yhtäaikaista lukemista ja hyppelyä tekstin osasta toiseen ja takaisin. Tällaista tekstien varaan rakentumista on paljon muun muassa laeissa ja kansalaisten saamissa virallisissa päätöksissä, myös monissa ohjelmateksteissä.

Esimerkki Anneli Jäätteenmäen hallituksen ohjelmasta 2003:

Ohjelmassa viitataan muun muassa tällaisiin teksteihin: selvitykset, suunnitelmat, selonteot, sopimukset, säännökset, strategiat. Ohjelmassa esitellään muun muassa periaateohjelmia ja muita ohjelmia, kuten uusiutuvien energialähteiden edistämisohjelma ja aikuisväestön osaamistason kohottamisen lisätoimenpideohjelma.

6. Metatekstin puuttuminen

Metateksti on tekstiä selittävää tekstiä, sen rakennetta selventävää ja järjestävää tekstiä, sen etenemistä ja valintoja kommentoivaa tekstiä. Taitavasti laadittu metateksti auttaa lukijaa pysymään kärryillä.

Miten tehdä tekstistä selkeä?

Tekstejä on aina mahdollista parantaa. Tekstiä tehtäessä kannattaa miettiä

  • millaisen kuvan todellisuudesta tekstilläni annan

  • millaisen suhteen luon kirjoittajan ja lukijan välille

  • millaisen tekstikokonaisuuden rakennan.

Voisi ehkä ajatella, että kielenkäytössä on aina vara valita, myös toisin. Mutta miten pääsisimme ”kulttuuriin”, jossa virkahenkilöllä olisi oikeus myös henkilökohtaisiin valintoihin, henkilökohtaiseen kieleen? Miten muuttaa virkakulttuuria niin, että kieli nähdään mahdollisuuksina ja voimana? Miten päästä kielelliseen avoimuuteen ja entistä parempaan kansan valtaan? Tästä tänään keskustellaan.

Nykyisessä tekstiyhteiskunnassa työtä tehdään kielellä ja kielessä. Lopuksi lienee paikallaan palata siihen, miksi virkakieli on sellaista – ei aina kovin selkeää – kuin se näyttää olevan. Siteeraan:

Tuskinpa monellakaan elämänalalla on perinteellä niin sitkeä merkitys kuin hallinnossa. – –. Vanhassa virastossa suoritetaan tehtävät mieluummin samalla tavalla kuin ne on aina aikaisemminkin suoritettu, ja muutosten aikaansaaminen työmenetelmiin on yleensä kovan kiven takana.

Ajankohtaisen oloista tekstiä? Muutoksen vaikeuksista kirjoitti virastoasiain valtuutettu Urho Kekkonen Suomen Kuvalehdessä vuonna 1944.