Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Tekstityypit, niiden rajaamisen keinot ja kielelliset erot Turun Wiikko-Sanomissa 1829

–Yksi hyvä ystävä kertoi minulle

PETRI LAUERMA

Tiivistelmä

Turun Wiikko-Sanomia toimitti vuodesta 1825 alkaen pastori Engelbrekt Boijer (1800–1850), joka on lehden toimittajista jäänyt tuntemattomimmaksi. Nyt tarkastelen, millaisia Boijerin toimittaman lehden tekstityypit olivat vuoden 1829 ensimmäisellä neljänneksellä ja miten eri tekstit oli erotettu toisistaan.

Kaikilla teksteillä ei ole omaa otsikkoa, vaan otsikot ovat pikemminkin osastokohtaisia. Eri tekstit on kuitenkin erotettu toisistaan ainakin typografisesti erilaisilla välikkeillä, kuten väliviivoilla.

Tekstien järjestys lehden nelisivuisissa numeroissa on suhteellisen kiinteä. Otsikon ja saarnavuorokuulutusten jälkeen tulee ensin virsi tai maallinen veisu. Tämän jälkeen on virkamääräysten ja vastaavien vuoro, sitten uutisten, jotka voivat olla niin paikallisia kuin kansainvälisiäkin (etenkin Turkin ja Kreikan sodasta kertovia). Lehdessä on julkaistu myös kansatieteellisiä kuvauksia, lukijakuntaa valistavia neuvoja ja viihteellisempiä tarinoita ja kertomuksia sekä aforismeja. Lehden loppupuolella on julkaistu hallinnollisten määräysten tyyppisiä julistuksia ja (myynti-)ilmoituksia.

Kirjoitusasultaan (ortografisesti) ja muoto-opiltaan (morfologisesti) käytännössä ainoastaan virret ja veisut voivat poiketa muista teksteistä. Muiden tekstien välille hahmottuu kuitenkin yllättävän selviä aikamuotoeroja. Määräyksissä ja tiedotteissa on käytetty preesensiä ja perfektiä, virkamääräyksissä perfektiä ja joskus imperfektiä, jotka ovat tyypillisiä myös uutisille. Vallitsevin imperfekti on tarinoissa ja kertomuksissa. Ajallinen ja paikallinen epämääräisyys (indefiniittisyys) erottaa tarinat selvästi uutisista, joiden kategoria on muuten vielä sumea. Erilaiset tekstityypit voivat myös sulautua yhteen mutkikkaammiksi kokonaisuuksiksi.

Engelbrekt Boijer ja hänen toimituskautensa

Turun Wiikko-Sanomat perusti savolainen Reinhold von Becker vuonna 1820. Itse hän toimitti tätä lehteä kuitenkin vain muutaman vuoden ajan. Vuodesta 1825 alkaen Turun Wiikko-Sanomia toimitti pastori Engelbrekt Boijer. Hän oli lehden toimittajista pitkäaikaisin, mutta samalla tuntemattomimmaksi jäänyt. Boijerin kuuden vuoden kautta on kuvattu hieman lehdistöhistoriassa (Tommila 1988: 124–125), mutta hänen kielenkäyttöään en ole huomannut missään käsitellyn.

Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkelin mukaan Boijer syntyi perämies Boijen poikana Turussa vuonna 1800. Täällä hän myös opiskeli ja toimi sekä opettajana että pappina ennen siirtymistään vuonna 1834 kirkkoherraksi Mouhijärvelle, jossa hän kuoli 1850. Boijerin turkulaista taustaa vasten on mielenkiintoista, että hänen toimittamiensa vuosikertojenkaan kielestä von Beckerin itäinen perintö (josta esim. Mielikäinen 1996) ei näytä tyystin kadonneen. Mutta mitä kaikkea Boijer julkaisi lehdessään, miten hän julkaisemansa jutut ryhmitteli ja millaisia eroja näiden kielestä on löydettävissä? Tarkastelen tätä aineistonani vuoden 1829 Turun Wiikko-Sanomien 13 ensimmäistä numeroa. Näihin voi tekstitiedostona tutustua Kotuksen Kaino-aineistopalvelusta, kuvatiedostona myös Kansalliskirjaston sanomalehtikorpuksesta (ks. tarkemmin lähteistä).

Tekstejä myös ilman otsikkoa

Tämän aikakauden lehtikielen tutkimuksessa on se perusongelma, että kirjoituksilla ei välttämättä ole otsikkoa. Jos otsikko on, se yleensä nimeää lehden osaston eikä yksittäistä tekstiä. Miten otsikottomat jutut ovat sitten rajattavissa? Turun Wiikko-Sanomissakin avuksi tulee onneksi se 1800-luvun typografian piirre, että vaikka kappaleenrajoja erottavat toisistaan sisennykset, pelkkää tyhjää riviä ei juuri koskaan käytetä erottamaan suurempaa siirtymää. Jos siis siirrytään kokonaan uuteen asiaan, välille on lähes aina ladottu jotain, useimmiten lyhyt tai paksu vaakasuora viiva tai pari tähteä (kuten esimerkiksi Turun Wiikko-Sanomien vuoden 1829 numeron 4 sivulla 4).

Täysin systemaattista tällaisten välikkeiden käyttö ei ole. Joskus väliviiva puuttuu esimerkiksi selvästi toisistaan sisällöltään eroavien uutistekstien väliltä (esim. otsikon Turusta alla olevat uutistekstit, n:o 10, s. 3). Välikkeitä on myös käytetty vähemmän lehden viimeisellä sivulla, jossa tilasta on saattanut alkaa olla jo pulaa (esim. n:o 12:n Myytäväksi löytyy -osastossa, s. 4).

Niin systemaattista välikkeiden käyttö kuitenkin on, että olen voinut rajata tässä analysoimani tekstit muodollisten kriteerien pohjalta osiksi, jotka alkavat joko otsikosta tai typografisesta välikkeestä ja myös päättyvät typografiseen välikkeeseen, tällaisia kun on lähes aina käytetty otsikoitten edelläkin. Näillä kriteereillä tekstit jo erottuvat toisistaan. Esittelen nyt keskeisimmät alkuvuodesta 1829 julkaistut tekstityypit siinä järjestyksessä, jossa ne lehden nelisivuisissa numeroissa toisiaan yleensä seurasivat.

Virret ja veisut

Jokaisen numeron alussa on lehden numero, nimi ja ilmestymispäivä. Sitten tulevat ilman otsikkoa lyhyet luettelot siitä, kuka saarnaa milloin ja missä. Kappalainen Boijerkin näissä listoissa usein esiintyy (esim. n:o 1, s. 1).

Ensimmäisenä varsinaisena artikkelina lehdessä on aina virsi, tosin joskus myös maallinen veisu. Nämä ovat mitallisia ja laulettavaksi tarkoitettuja tekstejä, mutta virret ja veisut poikkeavat merkinnältäänkin muista Wiikko-Sanomien teksteistä. Ortografialtaan nämä voivat olla muita tekstejä selvästi vanhanaikaisempia. Esimerkiksi vuosikerran avaavassa Uuden Wuoden Wirressä klusiileja merkitään vielä soinnilliseksi m:n, n:n ja l:n jäljessä, esimerkiksi Pysyköön ainan Seurakundas / Sun hyvän Henges suojasa! Lewitköön Armo-Waldakundas / Myös Pakanoitten seasa! Muissa teksteissä tällaista tavataan enää satunnaisesti.

Arkkiveisussa Talon Häwittäjän Laulu on käytetty myös x-kirjainta (esim. heikoxi huonoxi töisäni tutan / Hidaxi hulluxi hankeisa huutan, n:o 8,  s. 2). Virsissä tällaista ei enää tavata, joskin näiden jälkeen joskus julkaistujen rukouspäivätekstien otsikoissa itse sana texti on vielä kirjoitettu x:llä (n:o 11, s. 2). Itse raamattusitaateissa on jo ks (esim. että te tulisitte Valkeuden lapsiksi, mp.), vaikka viralliseen Raamattuun ks vakiintui vasta vuosisadan puolivälissä (esim. Rapola 1965[1933]: 79).

Ortografian vanhahtavien piirteiden lisäksi virsiä ja useimpia veisuja yhdistää yksi morfologisesti konservatiivinen piirre: inessiivin pääte ei ole vielä geminaatta-s:llinen, kuten edellisistä esimerkeistä on jo käynyt ilmi. Hengellisessä kielessä etenkin töisäni-/hankeisa-tyyppistä inessiiviä tavattiin vielä pitkään. Mutta muutoin morfologia ei Turun Wiikko-Sanomien tekstityyppejä tunnu juuri erottelevan, vaan morfologinen vaihtelu ulottuu eri tyyppien sisälle, mikä ei 1820-luvun kaltaisessa kiivaassa kirjakielen kehitysvaiheessa olekaan yllättävää.

Virkamääräyksistä uutisiin

Yleensä vasta virren tai veisun jälkeen Wiikko-Sanomissa on uutisia – tai ainakin virallisia ilmoituksia tai vapaamuotoisempia kertomuksia tapahtuneista asioista, uutisten kategoria kun ei tuolloinkaan ole selvärajainen. Ensimmäisiksi näistä lehteen pantiin kirkolliset virkamääräykset ja vastaavat otsikon Turun Hiippakunnan Sanomia alle (esim. n:o 2, s. 2, numerossa 5 lehden alussa).  Joskus julkaistiin vastaavia maallisiakin uutisia, nämä ilman otsikkoa (esim. n:o 9, s. 2). Molemmat ovat enimmäkseen perfektissä eteneviä virkamääräysluetteloita. Turusta-otsikon alla numerossa 2 (s. 2–3) luetellut syntyneiden ja kuolleiden lukumäärät ovat samantyyppisiä, mutta numerossa 10 tämän otsikon alla julkaistut tekstit (s. 3) muistuttavat jo hieman nykyisiä paikallisuutisia, etenkin viimeinen näistä:

Maanantaina se 9 p. Helmikuussa ruvettiin perustamaan sitä uutta (keskimäistä) kaupinkin siltaa, kuin aivotaan rakettaa Societeti huonen kohdalla niiden suorampain katuin välillä kuin kaupungissa löytyy. Sillan molemmat arkut tulevat jo pian, mitämaks ovat jo tällä viikolla paanutetut.

Eniten palstatilaa ovat saaneet sotatapahtumat, joista on kerrottu numerossa 12 otsikon Sanomia Turkin ja Grekaan maalta alla seuraavasti:

Korfun saaresta se 4 päiv. Joulukuussa. Kandiasta (Kretan saaresta) on sanomia tullut jotka koko Grekaan maalla ovat yhteisen murhen ja valituksen vaikuttanet, ja kaikkia vakuuttanet siitä ettei Grekalaiset ja Turkit koskan taida yhdessä elää rauhassa ja sovinnossa. Grekalaiset nimittäin Kandian saarella, jotka jo 7 ajastaikaa ovat vapautensa puolesta sotinet ja allensa vallottanet saaren kangasmaan, olit ulosjuosnet Kanean västinkistä, esitiessä karkannet yhden arvatun Turkin päämiehen päälle ja murhannet hänen, ja viellä vihollistensa kauhian tavan jälkeen hakannet hänen päänsä poikki, jonka he voitonmerkiksi kannoit seipäällä sotapaikasta. Tätä häpiällistä murhaa kostaksensa surmasit Turkkilaiset kaikki Kanean Kaupunkin Kristityt asujammet (joita monen kertomuksen jälkeen piti ollen 1500), jotka jälillä olit yhdestä samankallaisesta verisaunasta joku aika takaperin. Nämät Kretan villit jotka aina ovat ollet ne hirviämmät ja mielettömimmät Turkit koko Levantissa *), ja joidenka ijen alle yhden Kristityn elämä, jos hän saakin hengensä pitää, ei ole muuta kuin jokapäiväinen vaiva, nämät eivät nytkän säästänet yktäkän ikää, ei miehen eikä vaimonpuolta. Turkkilaiset niissä kolmessa muussa kaupunkeissa kuin saarella löytyvät seuraisit Kanean Turkein hirviää esimerkkiä, ja ei tunneta niiden uhrein lukua jotka, Kristittyin hallittiain liittoja vastaan ja ikäskuin pilkaten heitä, ovat surmatut ainoasti sentähden, että vaivajat tiesit Grekalaisten sytyttänen kanssakärsiväisyyttä Kristityn mailman tykönä ja sekoittanet sen hallittioita Idäisen maan asioihin.

___
*) Kaikki rantapaikat, kaupunkit, satamat ja muut Keskimeren sisässä, kuin kuuluvat Etelään Europaan, Asiaan ja Afrikaan, kuttutaan yhdellä nimellä Levanti

Heti seuraavaksi lehdessä on kerrottu vain väliviivalla edellisestä erotettuna parista Suomen lahden jäälle eksyneestä virolaisesta (s. 3). Todella pieniä tapauksiakin tämän ajan lehdissä saatettiin vielä uutisoida. Esim. numerossa 10 on otsikon Tapaus Turun uudessakaupungissa alla kerrottu seuraavaa:

Yksi hyvä ystävä kertoi minulle näinä päivinä kuinka se 24 p. viimeisessä Helmikuussa yksi harmajapää ukko 60 ajastajaan vanha, joka asuu talossa N:o 95 kaupunkin Merikortelissa ja on eri uskosta meidän kanssamme, oli ahneudesta rahan perään (sillä ei hän pidä olla köyhä mies) saahaksensa 5 Rupla Pankko Assign. vedon päälle riisunut ittensä alasti ja kiirinnyt lumessa koko tiiman niin kovassa pakkasessa kuin oli ja viellä siinä kauhiassa pyryilmassa sen päivän ehtoolla.

Uutismaista tässä tekstissä on ennen kaikkea kuvauksen ajallinen ja paikallinen tarkkuus – kierijän henkilöllisyyshän olisi ehkä vieläkin selvitettävissä. Uutisille tyypillistä on myös kerronnan mennyt aika. Vasta edellisen selostuksen jälkeen tulevat toivotukset tuovat tekstiin valistuksellista sävyä.

Muita kertovia tekstityyppejä

Uutisten lisäksi kertovista teksteistä erottuu pari muutakin tyyppiä. Muutamat tekstit ovat luonteeltaan kansatieteellisiä kuvauksia. Tällaisia ovat kahdessa osassa julkaistut jutut Karhunajosta (n:o 3–4) ja Kertomuksia muutamista kansoista kuinka he arvaavat vaimoväkeänsä

(n:o 5–6), joka alkaa näin (s. 3):

Otahitein tykönä ja Kristityksi tullein Morlackein jotka asuwat Etelämeressä, eiwät saa waimot syödä samassa pöydässä miesten kanssa. Heidän täytyy ilman sitä maata paljaalla lattialla miehen wuoteen wieressä.

Tyypillisimmistä uutisista nämä tekstit erottaa aikamuoto, joka kansatieteellisissä kuvauksissa on preesens. Preesensissä on julkaistu myös lukijakuntaa valistavia neuvoja. Näistä tyypillisin on numerossa 8 julkaistu Että paikata rikkiöndä rahaa, joka alkaa seuraavasti (s. 3):

Kyllä rahaa pruukataan paikata jästillä (taikka käytöksellä) ja myös kyrsällä, mutta nämät tekevät rahan riettaaksi ja julmaksi. Sentähden on tässä yksi pikaisempi ja puhtaampi konsti, joka teke rahan niin hywäksi ja puhtaaksi, ettei sitä outo tiedä eikä näe millä se on paikattu sen puhtauden ja hienouden takia. – Tähän ei tarvitte muuta kuin keitetty peruna.

Toinen vastaava teksti, numerossa 9 (s. 3) julkaistu Paras lääkitys polttohaavoja vastaan on luokituksellisesti yhtä selvä vain otsikoltaan. Itse teksti on loppulauseiden ohjeita lukuun ottamatta pikemminkin uutinen, joka on tällaisena kerrottu menneessä ajassa.

Suurin osa tarkastelemaani otokseen sisältyvistä kertovista teksteistä on luokiteltavissa lähinnä tarinoiksi. Tämännimisinä niitä on myös julkaistu (esim. numerossa 4), vaikka tarinat on myös voitu otsikoida erikseen. Kielellisesti tarinoita yhdistää kerronnan mennyt aika (imperfekti) ja ennen kaikkea henkilöiden, tapahtumapaikkojen ja ajankohdan lähempi spesifioimattomuus: henkilöt identifioidaan vain summittaisesti ja heidät asetetaan vain ympäripyöreästi, jos lainkaan, määriteltyyn aikapaikkaiseen kehykseen.

Numerossa 4 (s. 4) julkaistuista kolmesta tarinasta ensimmäisessä on päähenkilönä yksi aviopari, viimeisessä ovat henkilöinä yksi kerjäläinen ja yksi rikas, mutta kummassakaan tarinassa ei kerrota, missä ja milloin, ja keskimmäisessä tarinassakin ollaan vain ajattomasti Roomin kaupungissa. Tekstien tarinaluonne alkaa heti selvästi vähetä, jos osanottajia ja heidän paikallisia ja ajallisia ympäristöjään aletaan nimetä ja kuvata tarkemmin. Kääntäen tätä voisi havainnollistaa sillä, että vaikka seuraava teksti on (numerossa 7, s. 2) julkaistu uutisena, se kuulostaisi heti pikemminkin tarinalta, jos tekstistä jättäisi pois alun ajalliset ja paikalliset määritteet (jotain opettavaista tekstiin pitäisi tosin vielä saada lisättyä):

Tukholmista se 15 päivä Tammik. Joku viikko takaperin tapahtui Gottlannin saarella itämeressä, että kuin yksi talonpoika piti maahan lyömään yhden pensaan, hänen kirveensä sattui jotakuta helisepää vastaan. Ja kuin hän likemmin tutki tätä löysi hän siinä yhden isomman kuparirasian jonka sisässä oli hyvä joukko vanhaa hopearahhaa.

Kertovan tekstin tarkka ajallinen ja paikallinen kontekstualisointi voi tehdä tarinasta myös pikemminkin kertomuksen. Tällainen on esimerkiksi lehden numerossa 10 (s. 1–3) julkaistu Kuollonlaiva Jäämeressä, jossa kapteeni Warrens miehineen seikkailee homeisten ruumiiden seassa yhtenä kauniina iltana keskellä elokuuta vuonna 1775 Grönlandiin kulkevassa laivassa 77 graadin kohdalla maan laveudesta lukein pohjaa päin. Uutisteksteistä kertomukset erottaa etenkin tapahtumien ajallinen etäisyys ja  kaunokirjallisempi kerronta.

Julistukset ja ilmoitukset

Kertovien tekstien jälkeen parissa numerossa on julkaistu lehden täytteeksi aforismeja (numerossa 4 otsikolla Erinäisiä ajatuksia), mutta viimeiselle sivulle tultaessa ollaan useimmiten jo ilmoituksissa, vaikka aivan jokaiseen numeroon tällaisia ei vielä ole riittänyt. Suurin osa lehdessä sen loppusivuilla julkaistuista ilmoituksista on kuitenkin virallisia ilmoituksia tai suoranaisia hallinnollisia määräyksiä, jotka on otsikoitu Julistuksiksi. Nämä voivat erota jo kvantitatiivisesti kaikista muista teksteistä, sillä ne saattavat sisältää jopa parinkymmenen rivin mittaisia virkkeitä (esim. n:o 12, s. 4).

Julistusten kategoria on perin heterogeeninen. Numerossa 5 (s. 4) tämä osasto koostuu kolmesta tekstistä, joista ensimmäisessä poliisikamari kieltää kaikkea kovaa eli tyhmää ja irstaista ajoa tämän Kaupunkin Turulla, Katuilla ja Kujilla. Toinen teksti on tiedote Oulun Wiikko-Sanomien perustamisesta ja samalla myös näiden tilausilmoitus, mutta ilmaisultaan tämäkin on vielä hyvin hallinnollinen:

Hänen Keisarillisen Majestetinsä armollisella Privilegiumilla ulosannetaan alakirjoitetun Kirjapräntissä juoksevan 1829 vuoden aluusta Suomalainen aviisi, nimitetttävä Oulun Viikko-Sanomia, jonka sisällepito, kuin myös päätarkoitus näiden Sanomain ulosantamisella jo on Kunnioitettavalle Yhteiselle Kansalle ilmoitettu Suomenmaan Yhteisissä Sanomissa. – Näitä Sanomia jakaillaan puolessa arkissa neljänneksessä joka Lauantai koska ei Juhlaa ole ja maksaa näiden Seteli täällä ostaissa 2 Ruplaa Pankko Assignat. elikkä 1 Riikintaleri Ruottin Pankkossa; Maakunnissa tulee Postiin maksettavaksi lisään 30 kopekkaa, ja näitä saahan ostaa aina tulevan Kesäkuun loppuun asti. Oulusta se 27 p. Joulukuussa 1828.

Viimeisenä on alkuvuoden numeroissa toistunut G. D. Kjellbergin harras pyyntö Mielelläni toivoisin minä saavani yhen vakaan nuorukaisen Silkki-Hattumaakarin oppiin tänne, siis työpaikkailmoitus. Ainoastaan konkreettisimmat myynti-ilmoitukset ovat eriytyneet osastoksi Myytäväksi löytyy, kuten tämä (n:o 12, s. 4):

Yksi Tuuli-mylly Antilan mäellä Spinnhuusin ylempää. Otollisempaa tietoa tästä antaa Vaktmestari Hemstedt asuva talossa N:o 218 Merikorelissa Puolalan mäellä.

Muunlaisia mainoksia ei lehdessä vielä ole. Myynti-ilmoitusten jälkeen lehdissä on enää kerrottu satunnaisesti torihinnoista ja joskus korjailtu muutamia painovirheitä. Viimeisenä numerossa on aina tiedot lehden paino- ja hakupaikasta.

Kokoavaa tarkastelua

Lehden eri osastoissa on siis hyvin monenlaista kieltä, eikä tätä vaihtelua riitä selittämään se, että jotkin jutut on merkitty muualta lähetetyiksi – näidenkin kieltä Boijer on tai olisi voinut muokata. Hienovireisemmässä analyysissa täytyisi enemmänkin kiinnittää huomiota siihen, mitkä jutut ovat käännettyjä, mitkä alun perin suomeksi kirjoitettuja. Varsin vierasvoittoista tämän ajan kirjakieli on vielä kokonaisuudessaankin, eikä pelkkä käännöksisyys selitä kaikkia edellä hahmoteltujen tekstityyppien eroja.

Ortografisesti ja morfologisesti ainoastaan virret ja veisut poikkeavat selvästi muista teksteistä. Teksteissä vallitseva tai tyypillinen aikamuoto erottelee jäljelle jääviä tekstejä kuitenkin yllättävän selvästi. Preesens on tyypillinen niin saarnavuorokuulutuksille, kansankuvauksille, neuvoille, aforismeille kuin myynti-ilmoituksillekin. Lehden loppupuolella julkaistuissa määräyksissä ja tiedotteissa on käytetty niin preesensiä kuin perfektiäkin. Perfekti on leimallinen myös lehden alun virkamääräyksille, joissa on vain satunnaisesti käytetty imperfektiä. Varsinaisissa uutisissa, niin paikallisissa kuin ulkomaisissakin, käytetään samaten sekä perfektiä että imperfektiä. Mutta imperfekti ei vielä ole uutisten tyypillisin aikamuoto, kuten nykyisin (esim. Saukkonen 2001: 155–157, 162). Turun Wiikko-Sanomissa imperfekti on vielä vallitsevampia tarinoissa ja kertomuksissa. Tarinoiden ajallinen ja paikallinen indefiniittisyys erottaa ne kuitenkin selvästi definiittisistä uutisista, aivan kuten perinnelajianalyysissa (josta esim. Honko 1967) tarinat eroavat etenkin memoraateista. Mutta kertomusten suuntaan uutisten raja on sen sijaan epäselvempi, samaten kuin virkamääräysten kaltaisten lyhyiden tiedotteiden suuntaan, joten uutisten kategoria on kaikkiaan vielä sumea.

Tarkemmat rajanvedot edellyttäisivät sekä kvantitatiivista analyysia että myös jaksoanalyysia, sillä tämänkin aikakauden teksteissä eri tyypit yhdistyvät mutkikkaammiksi kokonaisuuksiksi. Neuvoa voi edeltää uutinen konkreettisesta tapahtumasta, ja hyvinkin erilaiset tekstit voivat saada samantyyppisiä valistuksellisia ja hengellisiä lopputoivotuksia. Tekstilajien tarkempi selvittäminen vaatisi siten paneutumista myös tekstien sisäiseen rakenteeseen.

Lähteet

1. Aineisto

Turun Wiikko-Sanomat 1829, n:o 1–13 sähköisessä muodossa tarkistettuna tekstinä Kotuksen aineistopalvelu Kainossa. Myös  kuvatiedostona ja tarkistamattomana tekstiskannauksena  Kansalliskirjaston historiallisessa sanomalehtikirjastossa. 

2. Kirjallisuus

Helsingin yliopiston ylioppilasmatrikkeli.

Honko, Lauri 1967: Perinnelajianalyysin tehtävistä. Sananjalka 9, s. 125–149. Turku: Suomen kielen seura.

Mielikäinen, Aila 1996: Reinhold von Becker ja murteiden taistelu. Kuuskymppinen. Suomen kielen laitoksen julkaisuja 38, s. 126–156. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto.

Rapola, Martti 1965 [1933]: Suomen kirjakielen historia I. SKST 197.  Helsinki: SKS.

Saukkonen, Pauli 2001: Maailman hahmottaminen teksteinä. Tekstirakenteen ja tekstilajien teoriaa ja analyysia. Helsinki: Yliopistopaino.

Tommila, Päiviö 1988: Yhdestä lehdestä sanomalehdistöksi 1809–1859. – Päiviö Tommila, Lars Landgren & Pirkko Leino-Kaukiainen: Suomen lehdistön historia 1. Sanomalehdistön vaiheet vuoteen 1905, s. 77–265. Kuopio: Kustannuskiila.