Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskus – taustaa ja vaiheita


Kotimaisten kielten tutkimuskeskus (Kotus) perustettiin vuonna 1976 yhdistämällä useita suomen ja sen sukukielten sekä ruotsin kielen alalla toimivia organisaatioita ja hankkeita. Perustamisvaiheen aikaisten hankkeiden ja toimintojen lisäksi sekä eräiden hankkeiden valmistuttua on 1990-luvulta lähtien käynnistetty uusia tutkimushankkeita ja lisätty ohjelmaan suomen, ruotsin ja saamen kielten lisäksi Suomen romanikieli ja suomalainen viittomakieli.

Palaa otsikoihin

Taustaa

Suomen kielen ja sen sukukielten alalle oli 1900-luvun alkuvuosikymmenistä alkaen vuosikymmenten aikana syntynyt valtionapua nauttivia toimijoita, ja kävi ilmeiseksi, että niitä oli yhdistettävä. Useat komiteat pohtivat, mikä olisi yhdistettävien laitosten ja hankkeiden sopiva järjestysmuoto. Jo 1960-luvun alussa oli käyty vilkasta tiedepoliittista keskustelua ja valtiovalta alkoi järjestellä tieteen rahoitusta ja organisaatiota. Vuosikymmenen lopulla oli päädytty pitämään parhaana vaihtoehtona valtion tutkimuslaitosta, johon kuuluisivat valtionavun piirissä olleet kansalliskielten – suomen ja ruotsin – sanakirja-, arkisto- ja kielenhuoltoyksiköt.

Yhdistettävistä organisaatioista suurin oli Sanakirjasäätiö, joka oli perustettu vuonna 1924 Kansankielen sanakirjan suurhanketta varten. Aikaisemmin sanakirjahanketta oli yritetty toteuttaa yksityisvaroin (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura vuodesta 1896 lähtien ja Suomalainen sanakirjaosakeyhtiö vuodesta 1916). Hanke osoittautui laajuutensa vuoksi ylivoimaiseksi yksityisille, koska sanakirjan ainekset oli kerättävä kenttätyönä kirjaimellisesti kansan suusta.

Sanakirjasäätiö oli syntynyt valtiovallan aloitteesta, ja sen valtuuskunnassa oli aina opetusministeriön sekä yliopistojen ja alan tieteellisten seurojen edustajat. Valtiovalta rahoitti Sanakirjasäätiön toimintaa raha-arpajaisten ja sittemmin Veikkauksen voittovaroista. Ne olivat opetusministeriön vuotuisia harkinnanvaraisia määrärahoja, jotka olivat vähitellen kiinnittyneet Sanakirjasäätiön ja vastaavien yksiköiden pitkäkestoisten hankkeiden tai pysyvän toiminnan rahoittamiseen.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskusta perustettaessa Sanakirjasäätiöön kuului murresanakirjahankkeen lisäksi hallinnollisesti muitakin yksiköitä. Vanhimpia niistä oli vuonna 1930 etymologisen sanakirjan toimittamista varten perustettu Tutkimuslaitos Suomen suku. Niin ikään 1930 oli Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteyteen perustettu Karjalan kielen sanakirja -hanke. Se siirrettiin vuonna 1942 Sanakirjasäätiöön, ja se alkoi saada Valtion humanistisen toimikunnan ja vuodesta 1955 opetusministeriön rahoitusta. Vuonna 1915 perustettu Tieteellisten seurain paikannimitoimikunta liitettiin Sanakirjasäätiön yhteyteen vuonna 1951. Tuolloin perustettiin paikannimijaosto, sittemmin nimistöjaos, jonka toimintaa jatkoi vuonna 1967 perustettu Suomen nimiarkiston säätiö. Vuonna 1956 Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran yhteyteen perustetun vanhan kirjakielen sanakirjahankkeesta oli syntynyt vanhan kirjasuomen jaos.

Sanakirjasäätiön lisäksi valtionavun piiriin kuului Nykysuomen laitos, joka oli vuodesta 1970 ollut Valtion humanistisen toimikunnan alaisuudessa. Laitos jatkoi vuonna 1945 perustetun Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Kielitoimiston ja sen kielivaliokunnan sekä sittemmin (1949–) Suomen Akatemian kielitoimiston ja kielilautakunnan toimintaa.

Tulevan tutkimuskeskuksen yksiköistä kaksi toimi yliopistojen yhteydessä. Suomen kielen nauhoitearkisto oli perustettu vuonna 1959 Helsingin yliopiston suomen kielen laitoksen erityisyksiköksi, ja sen päätehtävänä oli suomen murteiden tallentaminen. Turun yliopiston yhteydessä toimi Lauseopin arkisto, joka oli alkuaan Suomen Akatemian ja vuodesta 1975 opetusministeriön rahoittama.

Ruotsin kielen alaan kuuluvia yksiköitä oli kolme. Svenska Litteratursällskapetin kanssa läheisessä yhteistyössä toimi Folkmålskommissionen, joka harjoitti Suomen ruotsalaismurteiden tutkimusta ja jonka kokoelmiin pohjautuvaa sanakirjaa oli vuodesta 1960 lähtien toimitettu valtionavun turvin. Ruotsinkielisen paikannimistön tallennuksesta huolehti Svenska Litteratursällskapetin Folkkultursarkivetinpaikannimijaosto. Kolmas yksikkö oli Suomenruotsalaisten kansankäräjien Svenska språkvårdsnämnden.

Alalla toimi myös Tekniikan sanastokeskus (aloittanut toimintansa ry:nä 1974), joka siirtyi kielitoimiston yhteyteen 1976 ja sittemmin itsenäistyi 1991.

Edellä mainitut laitokset ja hankkeet koottiin yhteen, ja järjestelyjen tuloksena syntyi suoraan opetusministeriön alaisuuteen 1.3.1976 Kotimaisten kielten tutkimuskeskus. Valtiovalta otti vastuun kansallisen identiteetin kannalta tärkeistä tehtävistä. Näin niiden rahoitus tuli turvatuksi, vaikka se yhä edelleen tulee kahdesta lähteestä, verovaroista ja veikkausvoittovaroista.

Palaa otsikoihin

Organisaatio ja sen muutokset

Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen toiminta organisoitiin 1976 toimistoihin, joita oli kuusi: hallintotoimisto. kielitoimisto, nimitoimisto, ruotsin kielen toimisto, Tutkimusarkisto Suomen suku sekä tutkimus- ja suunnittelutoimisto. Tällaisena jako säilyi pääosin parikymmentä vuotta, vaikka pieniä muutoksia tehtiinkin ja esimerkiksi Tutkimusarkisto Suomen suvusta tuli sukukielten toimisto ja tutkimus- ja suunnittelutoimisto jaettiin murretoimistoksi ja kehittämisyksiköksi.

Merkittävä organisaationmuutos tehtiin vuonna 1994, jolloin siirryttiin tulosjohtamiseen ja perustettiin tulosvastuulliset osastot: kielenhuolto-osasto, ruotsin kielen osasto, sanakirjaosasto, tutkimusosaso tja yleinen osasto. Osastojen esimiehet määrättiin kolmivuotiskausiksi kerrallaan, ja johtoryhmään tuli henkilöstön edustus. Yleinen osasto jaettiin 1997 tietohuolto-osastoksi ja hallinto-osastoksi. Vuoden 2007 alusta on aloittanut toimintansa vähemmistökielten osasto.

Tutkimuskeskusta perustettaessa lautakuntia oli kolme: suomen, ruotsin ja saamenkielten lautakunnat. Vuonna 1997 perustettiin lisäksi romanikielen lautakunta ja viittomakielenlautakunta. Vuonna 1989 Kotukseen siirrettiin kääntäjien tutkintolautakunta, joka vuoden 2008 alusta siirtyy Opetushallitukseen. Alusta lähtien toiminut johtokunta lakkautettiin vuonna 2003, ja neuvottelukunta aloitti toimintansa 2004. Samoihin aikoihin Kotus siirtyi uuteen palkkausjärjestelmään (2003).

Perustamisvaiheessa tutkimuskeskuksen toimialaan kuuluivat viralliset kielet suomi ja ruotsi sekä suomen sukukielet. Ensimmäinen saamen tutkijan toimi perustettiin 1981. Vuonna 1988 aloitettiin viittomakielen tutkimus, ja 1995 käynnistettiin romanikielentutkimus ja sanakirjatyö.

Palaa otsikoihin

Uusia toimintoja ja hankkeita ja vanhojen hankkeiden edistämistä

Uusia toimintoja on käynnistetty palvelemaan sekä yhteiskunnan että tiedeyhteisön tarpeita. Vuonna 1980 aloitettiin virkakielen huolto, ja perustettiin virat sekä suomen (1986) että ruotsin (1987) virkakielen huoltoa ja tutkimusta varten. Vuonna 1997 perustettiin lisäksi EU-kielenhuoltajan virka. Uusina tutkimushankkeina on aloitettu puhutun ja kirjoitetun nykysuomen hankkeita, esimerkiksi suomen murteiden seuruututkimus (1989–), tekstintutkimus (1997–) ja kaupunkinimistöntutkimus (2000–). Yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa on laadittu Iso suomen kielioppi (2004) sekä Viron ja Venäjän kanssa Itämerensuomalainen kielikartasto (1. osa 2004). Vuonna 1997 perustettiin tutkimusprofessuuri; ensimmäisenä viisivuotiskautena sen ala oli suomen kielioppi, toisena nimistöntutkimus (Kotuksella ja Helsingin yliopistolla yhteinen nimistöntutkimuksen professuuri 2001–2006) ja vastikään alkaneena kolmantena alana on puhekielen tutkimus (puheentutkimuksen yksikkö perustettiin 1999).

Kotus liittyi Funet-tietoverkkopalveluun 1992, ja tekstikorpusten tekeminen alkoi 1800-luvun kirjasuomen aineistohankkeesta ja Vanhan kirjasuomen sanakirjan aineistotyöstä. Aineistohankkeina ovat valmistuneet Suomen kielen tekstipankki (1998; 180 miljoonaa sanaa) ja Suomenruotsin tekstipankki (34 miljoonaa sanaa), joka ovat käytettävissä CSC – Tieteellinen laskenta Oy:n Kielipankki-palvelussa. Vuonna 2006 avattiin Kotuksen www-sivuilla aineistopalvelu Kaino. Pitkäaikainen työ on Nauhoitearkiston aineiston digitointi (1999–). Nauhoitearkiston aineistoihin perustuvista julkaisuista mainittakoon 50-osainen sarja Suomen kielen näytteitä (1978–2000). Palvelua on parantanut myös Suomalais-ugrilaisen seuran kirjaston siirtäminen Kotukselle (1979). Kirjaston kokoelmia on tallennettu Helsingin yliopiston kirjastolaitoksen HELKA-tietokantaan vuodesta 1993 lähtien.

Kaikkia Kotuksen perustamisvaiheessa tekeillä olleita suuria sanakirjahankkeita on edistetty. Osa hankkeista on valmistunut, ja osan toimitustyö jatkuu edelleen. Suomen murteiden sanakirjasta (1985–) on tähän mennessä ilmestynyt 7 osaa, Vanhan kirjasuomen sanakirjasta (1985–) 2 osaa ja Suomen ruotsalaismurteiden sanakirjasta Ordbok över Finlands svenska folkmål (1976–) 3 osaa. Nykykieltä kuvaavasta suomen yleiskielen sanakirjasta on ilmestynyt useita ajantasaisia versioita (mm. Suomen kielen perussanakirja 1990–1994, Kielitoimiston sanakirja 2006; sähköinen versio viimeksi 2004). Etymologisen Suomen sanojen alkuperä -sanakirjan (1992–2000) valmistuttua aloitettiin saamelaiskielten etymologiseen sanakirjaan tähtäävä Saamelaiskielten sanojen alkuperä -hanke (2001). Suomen sukukielten sanakirjoista ovat valmistuneet Karjalan kielen sanakirja (1968–2005) ja Mordvan kielen sanakirja (1990–1999); Tšeremissin sanakirja ja Vogulin sanakirja ovat valmistumassa. Kaksikielisiä sanakirjoja ovat Suuri suomi–ruotsi-sanakirja (1997; sähköinen versio 2005), Suomi–romani-sanakirja (2001) ja Suomi–viro-suursanakirja (2003; sähköinen versio 2006). Lisäksi ovat ilmestyneet Suomalaisen viittomakielen perussanakirja (1998; myös sähköinen versio) ja Suomenruotsin viittomakielen sanakirja (2002) sekä Finlandssvensk ordbok (2000).

Kielenhuollon tiedotuslehdet Kielikello (1968–) ja Språkbruk (1981–) ovat ilmestyneet säännöllisesti. Kotus julkaisi myös Kieliposti-lehteä (1987–1993), jonka jälkeen perustettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja Suomen Kotiseutuliiton kanssa yhteisjulkaisu Hiidenkivi (1993–). Pitkäjänteisesti tietoa kielestä on tarjottu myös julkisten viestimien kautta, esimerkiksi Yleisradion Kielikorva-ohjelmassa on alusta lähtien (1980-luvun lopulta) toimittu asiantuntijoina ja kirjoitettu säännöllisesti Helsingin Sanomiin Kieli-ikkuna-palstaa (1996–).

Suunnittelua tukemaan ja toimintaa ohjaamaan Kotuksessa on laadittu ohjelmia: tutkimuspoliittinen ohjelma (1990, 1996–2005, 2001), tasa-arvosuunnitelma (1996, uusin 2007), henkilöstöpoliittinen ohjelma (1996, 2001), kielipoliittinen ohjelma (1998, 2001), ruotsin kielen käyttöalaa koskeva toimintaohjelma Tänk om... (2003) ja työhyvinvoinnin toimintaohjelma (2006–2009).

Kotus on ollut vuonna 1994 mukana kansainvälisessä fennistiikan arvioinnissa (raportti 1999). Toisen kerran ulkoinen arviointi on tehty 1999.

MAIJA LÄNSIMÄKI

Julkaistu 29.5.2008

Palaa otsikoihin