Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Helsingin nimistön vaiheita


JANNE SAARIKIVI (2003)

Palaa otsikoihin

Helsingin perustaminen

Helsinki perustettiin vuonna 1550 Ruotsin kuninkaan Kustaa Vaasan käskystä. Kaupungin perustamisen tavoitteena oli luoda saksalaisten hallussa olleen hansaliiton ja hansakaupunki Tallinnan kanssa kilpaileva kauppakaupunki Suomenlahdelle.

Jo ennen kaupungin perustamista oli nykyisen Helsingin alueella useita ruotsinkielisiä kyliä. Niiden nimet ovat säilyneet Helsingin kaupunginosien ruotsinkielisissä nimissä. Esimerkiksi Gumtäkt (Kumpula), Kottby (Käpylä), Forsby (Koskela), Mejlans (Meilahti) ja Tölö (Töölö) ovat vanhoja kylännimiä.

1300–1400-luvuilla Uudenmaan rannikoille saapunut ruotsalaisasutus oli Helsingin perustamisen aikaan ilmeisesti sulauttanut kokonaan itseensä sitä edeltäneen varhaisemman suomalaisasutuksen. Sen muisto on jäänyt elämään ainoastaan joukossa ruotsalaistuneita paikannimiä. 

Aluksi Helsinkiä kaavailtiin Santahaminan saarelle, mutta lopulta se päätettiin rakentaa Vantaanjoen suussa sijaitsevan kosken ääreen. Kosken nimi oli jo varhain, ilmeisesti ennen kaupungin perustamista ollut Helsingfors, mikä on Helsingin nykyinenkin virallinen ruotsinkielinen nimi. Paikalla sijaitsi tuolloin Forsbyn kylä, jonka nimi elää edelleen Koskelan kaupunginosan ruotsinkielisenä nimenä.

Palaa otsikoihin

Töölö: suomalainen vai ruotsalainen nimi?

Monien vanhojen helsinkiläisnimien tapauksessa on vaikeaa tai mahdotonta sanoa, onko kyseessä alun perin suomalainen vai ruotsalainen nimi. Tällainen on esimerkiksi Töölön kaupunginosan nimi.

Töölö on nykyisin Helsingin kantakaupungin keskeisiä kaupunginosia, mutta aina 1900-luvun alkuun asti se oli kaavoittamatonta laitakaupunkia ja maaseutua. Pienimuotoista asutusta Töölön alueella oli kuitenkin ollut jo varsin kauan – itse asiassa kauemmin kuin Helsingin niemellä nykyisen keskustan alueella.

Töölön seudun vanhin asutus on asiakirjojen jo 1400-luvulta alkaen tuntema Töölön kylä (Tölö by). Tämä on sijainnut suurin piirtein nykyisen oopperatalon seudulla, mutta sen alueeseen luettiin kuuluvaksi lähes koko nykyinen kantakaupunkialue nykyisen Pasilan ratapihan kohdalla aaltoilleesta Töölönjärvestä (Tölö träsk) aina Helsingin niemen eteläisimpiin rantakallioihin ja saariin. (Ks. Kuva 1, Helsingin Oopperatalon seutu.)

Keskiaikana ennen Helsingin perustamista koko nykyinen keskusta oli ’töölöläisten’, siis Töölön kylän asukkaiden, elinkeinonharjoituksen piirissä. Hesperian ja Eläintarhan puistot Töölönlahden ympärillä olivat peltoina ja niittyinä, ylämailla Pasilassa poltettiin kaskia ja Suomenlinnan kallioisilla saarilla metsästettiin hylkeitä. (Ks. Kuva 2, Helsingin Eläintarhan ranta.)

Töölön kylän nimi muuttui jo satoja vuosia sitten hämäräksi nimeksi. Itse kylä kehittyi 1800-luvun loppupuolella kaupungin reuna-alueen huvila-asutukseksi, jolla silloisen eurooppalaisen muodin mukainen ja antiikista otettujen esikuvien mukaan luotu nimistö syrjäytti vanhan ruotsalaisen maasto- ja viljelysnimistön. Tältä ajalta ovat peräisin esimerkiksi sellaiset keskeiset töölöläisnimet, kuin Arkadia tai Hesperia, jotka ovat olleet alueella sijainneiden huviloiden nimiä. Myös esimerkiksi Apollonkadun ja Minervankadun nimet on luotu vanhojen huvilannimien pohjalta.


Kun Töölön alue 1900-luvun alussa kaavoitettiin, siitä tuli kaupunginosan nimi. Kaavoituksen myötä nimen käyttöala laajeni, ja syntyi sellaisia nimiä kuin Etu-Töölö ja Taka-Töölö, Töölöntori, Töölönkatu jne. Näin Töölö-nimestä vähä vähältä tuli yksi keskeisistä ja eniten käytetyistä helsinkiläisnimistä.

Palaa otsikoihin

Sörnäinen: Vanhankaupungin Eteläniemi

Helsinki kasvoi aluksi hyvin kituliaasti. Vantaanjoen suulla sijainneessa kaupungissa eli sen ollessa suurimmillaan ilmeisesti vain noin 700 asukasta, eikä siitä ole jäljellä yhtään rakennusta. Kaupungin tuonaikaisesta sijainnista on kuitenkin edelleen muistona alueennimi Vanhakaupunki ja siellä sijaitsevat talonpohjat.

Myös eräät muut keskeiset helsinkiläisnimet ovat peräisin tältä ajalta. Esimerkiksi Sörnäisten kaupunginosan nimi on alun perin niemen nimi, kuten nimen ruotsalaisesta asusta Sörnäs voidaan nähdä. Kyseessä on lyhentymä muodosta Södernäs ’Eteläniemi’. Vanhoista kartoista onkin hyvin erotettavissa alkuperäinen Södernäs, Vanhankaupunginlahden Kruunuvuorenselästä erottava koukkumainen niemi. (Ks. Kartta 1, Vanha Södernäs, ja Kuva 3, Sörnäinen nykyään.)


Sörnäinenkin oli viime vuosisadalla laitakaupunkia, jolla oli huvila-asutusta. Sellaiset Sörnäisten teollisuusalueella sijaitsevat oudot pikkukatujen nimet kuin Käenkuja, Näkinkuja ja Kaikukuja on luotu vanhojen huvilannimien Gök ’Käki’, Näcken ’Näkki (tarunomainen merihirviö)’ ja Eko ’Kaiku’ pohjalta. Muita Sörnäisten keskeisessä nimistössä säilyneitä huvilannimiä ovat esimerkiksi Vilhonvuori (ruots. Wilhelmsberget), jonka taustalla tosin on vanha maastonimi, sekä myös Berghäll, Kallion kaupunginosan ruotsinkielinen nimi.

Alkuperäinen Södernäs on nykyisin kadonnut satamalaitureitten alle. Nimi Sörnäinen on jo aikaa sitten laajentunut tarkoittamaan niemen asemesta kokonaista kaupunginosaa. Kun rantoja on täytetty, monet saaret ja niemet ovat kadonneet ja alueen nimien alkuperäiset motivaatiot käyneet hämäriksi. Aikaisemmat niemien ja lahtien nimet, kuten Haapaniemi tai Lintulahti ovat muuttuneet alueennimiksi. Entiset saaret kuten Hanasaari ja Sompasaari taas ovat nykyään betonisia satamalaitureita. (Ks. Kuva 4, Sompasaari ennen.)

Palaa otsikoihin

Kaupunki siirretään Vironniemelle

Koska Vantaanjoen suu sijaitsi karikkoisen lahden pohjukassa ja oli suurille purjealuksille hankala satamapaikka, tehtiin jo varhain suunnitelmia kaupungin siirtämisestä lähemmäksi avomerta. Aluksi Helsinki aiottiin rakentaa uudestaan nykyisen Sörnäisten seudulle, jonne suunniteltiin jo asemakaavakin, mutta vuonna 1640 kaupunki siirrettiin lopulta Estnässkatanin eli Vironniemen nimellä tunnetulle niemelle, jossa nykyinen keskusta sijaitsee. Vanha, 90 vuotta asuttuna ollut kaupunki jätettiin tyhjilleen.


Kaupungin siirtäminen Vironniemelle ei aluksi saanut aikaan mainittavaa kasvua. Kasvua hidastivat esimerkiksi lukuisat sodat, joita Ruotsi-Suomi kävi Venäjän kanssa. Isonvihan aikana kolmannes Helsingin asukkaista kuoli ruttoon. Heidät haudattiin kaupungin ulkopuolelle tilapäiselle hautausmaalle, joka on nykyinen Vanhankirkon puisto. Kun venäläiset lähestyivät kaupunkia, se poltettiin maan tasalle vuonna 1713. Vuosina 1713–1721 Helsinki oli venäläinen varuskuntakaupunki, mutta venäläisten poistuttua entiset asukkaat palasivat takaisin.

Kun myös hattujen sota oli vuonna 1743 päättynyt Ruotsin tappioon, se merkitsi Ruotsin ja Venäjän rajan siirtymistä entistä lähemmäksi Helsinkiä. Niinpä vuonna 1743 tehtiinkin päätös Helsingin linnoittamisesta ja kaupungin edustalla sijainneiden Susisaarien (Vargöarna) muuttamisesta Ruotsin laivaston tukikohdaksi. Varsinainen Helsingin alueelle kaavailtu linnoitus Ulrikaborg jäi keskeneräiseksi, mutta sen muisto elää Ullanlinnan kaupunginosan nimessä. Sen sijaan Susisaarten linnoituksesta tuli maailman suurin merilinnoitus, joka nimettiin Ruotsin valtakunnan mukaan Sveaborgiksi. Suomalaisena nimimuotona oli vuosisatojen ajan tästä mukailtu Viapori. Kun Suomi itsenäistyi, päätettiin linnoituksen nimi vuonna 1924 muuttaa Suomenlinnaksi.

1800-luvun alussa oli Suomenlinnan merilinnoituksessa enemmän asukkaita kuin koko manner-Helsingissä. Vaikka kaupunki oli vaurastunut ja sinne oli rakennettu kivitaloja, joista muutama on yhä jäljellä, mahtui koko Helsinki edelleen kapealle paikalle nykyisen Töölönlahden jatkeen, Kluuvinlahden ja Katajanokan väliin. Etelässä asutus ulottui nykyiselle Esplanadille ja pohjoisessa Vironkadun liepeille. Nykyisen kaupunkialueen sydämessä Kruununhaassa laidunsivat lehmät, Vartiovuorella eli nykyisellä Tähtitorninmäellä tehtiin heinää, ja Töölö oli kanervikkoista kalliota.

Koska lähes koko Helsingin kantakaupunkialue on vielä hiljattain ollut luonnontilassa tai viljelyksinä, on ymmärrettävää, että useat keskeisetkin helsinkiläisnimet ovat entisiä luontonimiä. Sellainen vanha kaupunkinimistö, joka luonnehtii useita vanhoja keskieurooppalaisia kaupunkeja ja joka koostuu esimerkiksi elinkeinonharjoittajien nimistä, puuttuu Helsingistä kokonaan. Suurin osa nimistöstä on vanhaa, alun perin ruotsin kielessä syntynyttä luonto- ja viljelysnimistöä. Esimerkiksi Punavuori, Lintulahti tai Haapaniemi ovat vanhoja, alun perin ruotsin kielessä syntyneitä nimiä (Rödberget, Fågelviken, Aspnäs), joiden merkitys aukenee jokaiselle.

Kaikkia Helsingin nimiä ei kuitenkaan ole käännetty ruotsista suomeen. Varsinkin varhaisempina aikoina nimien lainaaminen mukailemalla (esim. Rödberget > Rööperi) on ollut huomattavasti tavallisempaa kuin kääntäminen (Rödberget > Punavuori). Rödberget on alkuaan ollut Helsingin niemen eteläpäässä kohoavan punertavan graniittikallion nimi.

Palaa otsikoihin

Kluuvi – esimerkki vanhasta ruotsalaisesta luontonimestä

Keskiaikana, ennen Helsingin perustamista, oli Töölönlahdelta vesiyhteys nykyisen Kauppatorin tienoille kapeaa salmea pitkin. Salmi soistui vähitellen umpeen, ja kun Helsingin kaupunki vuonna 1640 siirrettiin Vironniemelle, oli paikalla jo kapea Halsen-niminen kannas nykyisen Esplanadikappelin kohdalla. Töölönlahden eteläpuolisen matalan pitkulaisen lahden nimi oli Kluuvinlahti, ruotsiksi Gloviken tai vain Gloet. (Ks. Kartta 2, Kluuvinlahti vanhalla kartalla.)

Kun Helsinki alkoi 1800-luvun jälkipuoliskolla nopeasti kasvaa, tarvittiin uutta rakennusmaata kipeästi lisää. Tällöin tehtiin erilaisia suunnitelmia Kluuvinlahden täyttämiseksi, joka sitten toteutettiinkin 1800-luvun jälkipuoliskolla. Laajat osat Helsingin nykyisestä ydinkeskustasta ovat siis entistä merenpohjaa. (Ks. Kuva 5, Entistä merenpohjaa rautatientorilla.)

Nykyisin Kluuvi on täytetylle alueelle muodostuneen kaupunginosan nimi. Sen pohjalle on sittemmin muodostettu useita uusia nimiä, sellaisia kuin Kluuvikatu, Kauppakeskus Kluuvi jne., jotka ovat vakiinnuttaneet entisen soistuneen merenlahden nimen alkuperäisestä suuresti poikkeaviin yhteyksiin.

Palaa otsikoihin

Helsingistä tulee suurkaupunki

Suomen sodan aikana vuonna 1808 hävitti tulipalo jälleen Helsingin. Helsingin kehitykselle oli ratkaisevan tärkeää, että sodan jälkeen vuonna 1812 se määrättiin rakennettavaksi uudelleen, tällä kertaa Venäjän yhteyteen perustetun Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupungiksi.

1800-luvun puoliväliin mennessä oli nykyisen keskustan alue rakennettu mannermaiseen tyyliin J. A. Ehrenströmin ja C. L. Engelin suunnitelmien mukaisesti. Kaupungin nopea kasvu alkoi vuosisadan jälkipuoliskolla teollistumisen ja Pietariin vuonna 1867 avatun rautatien myötä. Esimerkiksi vuosina 1850–1900 kaupungin väkiluku enemmän kuin nelinkertaistui. Uutta väestöä kaupunki sai myös Helsingin lähiseutujen ulkopuolelta. Vuonna 1890 ylitti suomenkielisen väestön määrä ruotsinkielisen väestön, ja vuosisadan vaihteen tienoilla kaupungissa oli jo yli 100 000 asukasta. (Ks. Kuva 6, Näkymä Helsingistä vuodelta 1908.)

1800-luvun lopulla kaupunki kasvoi kovaa vauhtia kummankin puolen Töölönlahtea ja 1900-luvun alussa rakennettiin Helsingin niemen eteläiset kaupunginosat Ullanlinna ja Eira. Helsingin luonnonmaantieteellisen  sijainnin vuoksi uudet asuinalueet rakennettiin maantieteellisesti rikkonaisille paikoille: niemille, saarille ja lahtien rannoille. Koska Helsingin kantakaupunki on alkuaan rakennettu saarien ja lahtien pirstomalle alueelle, on luonnollista, että kaupungin laajentumisen eri vaiheissa on useaan otteeseen kuivattu lahtia ja salmia, yhdistetty maantäytöin saaria mantereeseen ja siirretty rantaviivaa. Tätä kehitystä voi seurata esimerkiksi eri-ikäisiä karttoja vertailemalla. Myös Helsingin nimistö heijastaa ihmisen toiminnan myötä muuttuneita maantieteellisiä olosuhteita. (Ks. kartat 3–5: Helsinki 1815, 1876 ja 1902.)

Palaa otsikoihin

Hakaniemi – ei enää haka eikä niemi

Rantaviivan muutokset heijastuvat monissa nimissä, joissa on ristiriita nimen tarkoitteen ja merkityksen välillä. Esimerkiksi Siltasaari, Jätkäsaari tai Hernesaari ovat kaikki kadottaneet saarimaisuutensa, ja Hakaniemeä on sitäkin vaikea enää hahmottaa niemeksi.

Kaupunginosan nimi Hakaniemi ja sen taustalla oleva ruotsalaisnimi Hagnäs sisältävät molemmat saman informaation: kyseessä on niemi, jolla on sijainnut haka eli laidunmaa. Nykyinen Hakaniemi, joka on Helsingin vilkkaimpia alueita, on siis 1800-luvun alkupuolella ollut niemellä sijaitseva rauhallinen laidun kaupungin pohjoispuolella. (Ks. Kuva 7, Hakaniemi nykyisin.)

Alkuperäinen Hagnäs oli mereen pistävä pieni niemeke suurin piirtein nykyisen SAK:n talon ja Maailmanrauha-patsaan välissä. Alueella sijaitsi pitkään Hakaniemen huvila. Nimen liittyminen helsinkiläisten kielitajussa kiinteämmin huvilaan kuin samannimiseen niemeen on todennäköisesti edistänyt Hakaniemen nimen muuttumista niemen nimestä alueen nimeksi. (Ks. Kuva 8, Hakaniemen huvila.)


Kuten edellistenkin esimerkkien nimet, on myös nimen Hakaniemi tarkoittama alue laajentunut ja käsittää nykyisin Hakaniemen torin ympäristöineen. Nimeen liittyen on luotu myös uuden täytemaalle rakennetun asuinalueen nimi Merihaka.

Palaa otsikoihin

Kaisaniemi – harvinainen vanha suomalaisnimi

Kluuvin kaupunginosan pohjoispuolella sijaitsevaa Kaisaniemeäkin on vaikea hahmottaa niemeksi. Sekin oli vielä 1800-luvun alussa kaupungin reuna-aluetta, jonne jopa suunnattiin maaseuturetkiä. (Ks. Kuva 9, Nykyistä Kaisaniemeä.)

Kaisaniemi oli aikoinaan molemmilta sivuiltaan meren reunustama kapea niemi, joka erotti Kluuvinlahden, Töölönlahden ja Kaisaniemenlahden toisistaan. Niemellä sijaitsi laidunmaa nimeltä Stadshagen tai Borgarehagen, siis ’Kaupunginhaka’ tai ’Porvarinhaka’. Kluuvinlahden ja Töölönlahden välinen kapeahko salmi taas oli nimeltään Hagasund, ’Hakasalmi’. Vaikka salmea ja koko Kluuvinlahteakaan ei enää ole, on salmen nimi on säilynyt Kaupunginmuseon näyttelytilana toimivan Hakasalmen huvilan nimessä, joka aikoinaan sijaitsi Kluuvinlahden rantakalliolla. (Ks. Kartta 6, Hakasalmi vanhassa kartassa, ja Kuva 10, Hakasalmen huvila.)


Alue menetti niemimäisyytensä ratapenkereen laajennusten myötä 1800-luvun lopulla. Kaisaniemi muuttui kielenkäyttäjien tajunnassa vähitellen niemen nimestä alueennimeksi, jonka pohjalle on muodostettu monia uusia nimiä: Kaisaniemenkatu, Kaisaniemen metroasema, Kauppakeskus Kaisa jne. Kun Kaisaniemen puisto ja alkuperäisen Kaisaniemen seutu on keskeisiltä liike- ja kävelyalueilta syrjässä, on nimen tarkoite nykyisten sukupolvien tajunnassa oikeastaan siirtynyt puolisen kilometriä etelään. Puhuttaessa Kaisaniemestä ajatellaan yleensä Kaisaniemenkadun ja metroaseman seutua, joka ei koskaan mikään niemi ole ollutkaan.

Palaa otsikoihin

Siltasaari – esimerkki kaupunkinimistön muuttumisesta

Siltasaari, kuten Hakaniemi on käännöslaina. Aikoinaan Siltasaari, ruotsiksi Broholmen, oli Kaisaniemen ja Hakaniemen välisessä salmessa sijainnut saari, joka oli yhdistetty silloilla niin Kaisaniemen kuin Hakaniemen suuntaan. (Ks. Kartta 7, Siltasaari vanhassa kartassa.)


Kun Hakaniemen ja Siltasaaren välinen salmi täytettiin viime vuosisadan lopulla, Siltasaari menetti  saarimaisuutensa, ja samalla kävi tarpeettomaksi myös toinen Siltasaaren silloista. Jäljelle jäi alkuperäisistä silloista pitempi, nimeltäänkin Pitkäsilta (ruotsiksi Långabron), joka liittää Siltasaaren Kaisaniemeen. Tämän melko mitättömän pituisen sillan nimi, jota nykyhelsinkiläiset ihmettelevät, ei siis ole alun perin viitannut niinkään sillan suureen pituuteen, vaan on tarkoittanut vain sitä, että kyseessä on ollut kahdesta eripituisesta sillasta pitempi. (Ks. Kuva 11, Pitkäsilta.)

Siltasaaressa sijaitsi myös pitkään helsinkiläisten suosima kesäravintola, johon kaupunkilaiset toivat markkojaan niin ahkerasti, että se sai lempinimen Säästöpankki. Nimi elää yhä Siltasaaren kadunnimessä Säästöpankinranta, jolla ei siis ole pankkitoiminnan kanssa mitään tekemistä.

Palaa otsikoihin

Liitosalueiden nimistö

Helsingin kaupungin alue on kasvanut useaan otteeseen ympäryskuntien kustannuksella. 1600-luvun Helsinki käsitti varsinaisen kaupunkialueen lisäksi kaupunkia ympäröivän maaseudun Helsingin niemen eteläisiltä rantakallioilta suurin piirtein nykyisen Kallion kirkon ja Töölön torin kohdalle. Kun tämä alue oli 1900-luvun alussa rakennettu täyteen, liitettiin kaupunkiin vuonna 1906 maita Meilahtea, Käpylää ja Kumpulaa myöten. Sotia edeltänyt Helsinki käsitti suurin piirtein nämä seudut, minkä lisäksi Helsingin ulkopuolella oli kaupunkimaisia taajaväkisiä yhdyskuntia Munkkiniemessä, Haagassa, Oulunkylässä, Pakilassa, Malmilla, Tapanilassa ja Puistolassa.

Vuonna 1946 toteutettiin Helsingin historian laajin aluejärjestely, kun näiden kauppaloiden ja taajamien alueet liitettiin Helsinkiin. Vuonna 1966 liitettiin entisestä Helsingin maalaiskunnasta Helsinkiin vielä Vuosaaren alue.

Jo 1950-luvulta alkaen tempasi kaupungin kasvu mukaansa myös ympäryskunnat. Kasvu suuntautui rannikkoa ja Turun rataa pitkin Espooseen ja pääradan vartta pitkin Vantaalle. Länsi-Vantaalle rakennettiin uusia lähiöitä myös 1970-luvulla toteutetun Martinlaakson radan varteen.

Helsingin liitosalueilla ja ympäryskunnissa nimistö ei oikeastaan eroa kovin paljoa vanhan kantakaupunkialueen nimistöstä. Niiden keskeinen nimistö on luotu vanhan ruotsalaisperäisen viljelysnimistön pohjalle joko mukailemalla tai kääntämällä. Esimerkiksi Tali (< Dal), Kulosaari (< Brändö), Laajasalo (< Degerö) tai Santahamina (< Sandhamn) ovat vanhoja ruotsalaisia luontonimiä, kuten sadat katujen ja kujien nimet.

Suurin ero liitosalueiden ja kantakaupungin nimistössä on, että sotien jälkeisellä ajalla on nimistöä luotu suunnitelmallisemmin. Jo 1920-luvulta alkaen on ollut olemassa säännöllisin väliajoin kokoontuva asiantuntijaelin, nykyisin Helsingin nimilautakunta, joka on vastannut kaupungin kaavanimistön suunnittelusta. 

Sodan jälkeisinä aikoina ei nimiä yleensä ole enää luotu mukaillen, vaan kaikki kaavanimet on alusta alkaen tehty sekä suomeksi että ruotsiksi. Lisäksi uusilla asuinalueilla on harrastettu runsaasti aihepiirinimeämistä. Muistonimiä on annettu säästeliäästi, lähinnä menneiden aikojen kauppaloiden ja yhdyskuntien merkkihenkilöiden muistoksi.

Palaa otsikoihin

Lähteet

Hakkarainen, Helena 1982: Pitkänsillan pohjoispuolen teollisuusalueen syntyvaiheista ja rakentumisesta. Narinkka. Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja. Helsinki.

Helsingin kadunnimet Helsingfors gatunamn. 2 korjattu painos. Julk. Helsingin kaupungin nimistötoimikunta: Olavi Terho et. al. Toim. Leo A. Pesonen. Ruots. Laitokseen tekstin kääntänyt Peter Slotte. Helsingin kaupungin julkaisuja 24. Helsinki.

Helsingin kaupungin historia I–IV – Helsingfors stads historia I–IV. Toim./red. Eino Jutikkala, Ragnar Rosén, Heikki Waris, Eirik Hornborg ja Matti J. Castrén. Helsinki 1950–1967.

Koskinen, Juha 1990: Kallion historia. Kallio-seura ry – Sörkan gibat 50 v. Helsinki.

Pehkonen, Marja, Tuomi, Marja-Liisa, Pakarinen, Riitta 1986–1987: Kluuvi – sadan vuoden työmaa. Narinkka. Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja. Helsinki.

Pehkonen, Marja 1986–1987: Kaisaniemi – sydämessä ja syrjässä Narinkka. Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja. Helsinki.

Tuomi, Marja-Liisa 1986–1987: Töölön kylän vanhaa nimistöä. Narinkka. Helsingin kaupunginmuseon vuosikirja. Helsinki.

Palaa otsikoihin