Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Karjala – kieli, murre ja paikka


Palaa otsikoihin

Mistä puhutaan, kun puhutaan Karjalasta?         

Karjala on usein esillä: Kerrotaan kovista pakkasista Venäjän Karjalassa tai Pohjois-Karjalan miesten terveydentilasta. Tuon tuostakin joku muistuttaa, että luovutettu Karjala olisi palautettava. Kerrotaan juttuja ja muistellaan myös karjalan murteella. 

Karjalat ja karjalat tahtovat mennä sekaisin niin mediassa kuin ihmisten mielessäkin.

Karjalaa on edelleenkin kahden valtakunnan alueella, ja Karjala-käsite on käynyt entistäkin sekavammaksi, sillä mukaan ovat tulleet yhä erilaisemmat nostalgia- ja mielikuva-Karjalat – jokaisella sanotaan olevan oma Karjalansa.

Ongelmallinen on ollut jo itse nimi Karjala. Nimeä on pidetty karja-sanan johdoksena. Kansannimessä karjalainen voisi piillä sanan alkuperäinen merkitys ’(sota)joukko’. Paikan ja kielen nimitys karjala olisi takaperoisjohdos muodosta karjalainen ’karja-kansan edustaja’. (Suomen sanojen alkuperä 1. 1992.)  Uusimman selityksen mukaan nimi saattaa sisältää hämärtyneen maastosanan (Janne Saarikivi teoksessa Karjalan synty. Viipurin läänin historia I. 2003).

Karjala on osa Suomea ja osa Venäjää. Karjalaan on luettu karjalaisen heimon asumat 

  • Karjalankannas

  • Laatokan Karjala (jonka itäisin osa on Raja-Karjala)

  • Etelä- ja Pohjois-Karjala sekä

  • vanhan valtakunnanrajan takaiset Viena ja Aunus Venäjän Karjalassa.

Venäjän Karjalaa on nimitetty myös Itä-Karjalaksi. Venäjän Karjalaksi käsitetään nykyään Karjalan tasavalta, mutta Venäjällä on toinenkin Karjala, Tverin Karjala.

Nykyisen Suomen Karjalan muodostavat Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnat.

Palaa otsikoihin

Karjala – kieltä ja murretta   

Karjalaisten kielet

Karjalaiset ovat jakautuneet kielensä puolesta kahteen suureen ryhmään: suomen kieltä puhuviin ja karjalan kieltä puhuviin.

Suomen Karjalassa puhutaan suomen kielen kumpaakin itämurretta: Etelä-Karjalassa kaakkoismurteita ja Pohjois-Karjalassa itäisiä savolaismurteita. Kaakkoismurteita puhuttiin ennen vuosien 1939–1944 sotia myös Karjalankannaksella ja Luoteis-Laatokan alueella. Näin murteita nimitetään kielitieteessä, mutta Suomen sekä etelä- ja pohjoiskarjalaiset että siirtokarjalaiset sanovat tavallisimmin puhuvansa karjalan murretta tai jopa vain karjalaa.

Suomen puolella karjalan kieltä on vanhastaan puhuttu Pohjois-Karjalan itäisimmissä pitäjissä ja Kainuussa Suomussalmen ja Kuhmon pienissä vienalaiskylissä. Karjalan kieltä puhuttiin myös entisessä Raja-Karjalassa. Venäjällä karjalaa puhutaan edelleen Karjalan tasavallassa sekä Murmanskin, Leningradin ja Tverin oblasteissa (alueilla).

Kielen lisäksi uskonto ja näin ollen erilähtöinen kulttuuri jakavat karjalaiset. Suomenkieliset ovat olleet luterilaisia, karjalankieliset sekä Suomessa että Venäjällä ovat olleet ortodokseja. Kieli ja uskonto ovat muovanneet ihmisten identiteettiä eri suuntiin.

Monet nimitykset

Karjalan kieli -nimitys suomen kielen lähimmälle sukukielelle ei ole ollut ennen eikä näytä olevan nykyäänkään aina itsestään selvä. Kieltä on nimitetty Kalevalan kieleksi, Itä-Karjalan kieleksi, venäjänkarjalaisten kieleksi tai useimmiten karjala-aunukseksi. On puhuttu myös Karjalan murteista, itäkarjalaismurteista tai pelkästään itämurteista. Murre-nimityksellä on haluttu ilmaista, että kyseessä olisi vain suomen kielen yksi murre. Esimerkiksi jatkosodan aikana näin ajateltiin Suomessa yleisesti. Vielä 1950-luvun lopulla kielentutkijakin saattoi kirjoittaa ns. rajakarjalaismurteista suomen kielen murteina. Ei ole siis ihme, että rajakarjalaiset itse sanoivat useimmiten puhuvansa suomen kielen murretta. Suomen luovutetussa Karjalassa käytettiin 1930-luvulla käsitettä karjalan murre, oli sitten kyseessä suomen kieli tai karjalan kieli.

Kieli ja murre menevät edelleenkin usein sekaisin, ja karjalan kieleksi saatetaan nimittää suomen kielen murretta. Esimerkiksi:

Sortavalassa syntynyt ja siellä nuoruutensa viettänyt Lasse Pöysti  muistelee: ”– – ruotsi, ranska, suomi ja karjalan kieli vaihtuvat ympäristön ja ihmisten mukaan. Mie-puhe pulpahtaa hetkessä kielelle, jos vastaan tulee karjalainen” (Helsingin Sanomat 24.1.2002).

Saatetaan myös kiertää ongelma ja puhua vain ”kielestä” lainausmerkeissä: ”En ole voinut välttyä luonnollisestikaan käyttämästä lainauksissa sitä ’kieltä’, jota Raja-Karjalassa puhuttiin” (Aino Räty-Hämäläinen: Raja-Karjalan kunnailta. 2002).

Karjalan kieltä voidaan yhä vielä pitää suomen kielenä: ”Paatene oli suuri suomenkielinen ja sukuinen asutuskeskus Seesjärven länsirannalla – –.” (Karjala-lehti 7.3.2002).

Karjalan Liitto tekee ilahduttavasti selväksi, mistä karjalasta on kyse, ilmoittaessaan ”Tunnetko mummosi murteen?” -risteilystä: ”– – tutustutaan mummon murteeseen ja muihin suomen kielen karjalan murteisiin” (esim. Karjala-lehti 16.1.2003).

Karjalan kielen murteet ja suomen kielen kaakkoismurteet. Kartta: Anneli Hänninen, Kotus.
Palaa otsikoihin

Miksi nykyään on kaksi Karjalaa ja kahden kielen karjalaa?

Muinais-Karjalan aika

Yleisimmin hyväksytyn käsityksen mukaan ensimmäisen vuosituhannen loppupuolella oli Laatokan rannikolle muodostunut ns. Muinais-Karjala, jonka kukoistuskausi osui 1100- ja 1200-luvulle ja joka kieleltään oli hyvin yhtenäinen – kieli oli ns. muinaiskarjalaa.

Kun nykyisen Mikkelin tienoille Savilahteen siirtyneiden asukkaiden puhumaan muinaiskarjalaan sekoittui läntinen, todennäköisesti hämäläinen elementti, sai alkunsa kantasavo.

Muinaiskarjalan toisena jatkajana on usein pidetty inkeroisten eli inkerikkojen, Inkerinmaan kreikkalaiskatolisten alkuperäisasukkaiden kieltä. Aunuksenkannaksella eläneiden vepsäläisten muinaisvepsän ja muinaiskarjalan sulautumisesta ovat syntyneet aunukselaismurteet ja lyydiläismurteet. Karjalankannaksen länsiosat ovat taas luultavasti saaneet ensimmäiset pysyvät asukkaansa inkeroisalueelta.

Käkisalmen Karjalan eli Novgorodin aika

Pähkinäsaaren rauhan (1323) raja jakoi karjalaisen heimon kolmia: idässä oli Novgorod eli Käkisalmen Karjala, joka alkoi laajentua pohjoiseen ja koilliseen. Sen länsipuolella sijaitsi Ruotsin eli Viipurin Karjala, johon kuuluivat Viipurin lisäksi Äyräpään ja Jääsken kihlakunnat. Pohjoisempana, muusta Karjalasta erillään oli niin ikään Ruotsiin kuuluva Savo. Tämä jako vaikutti ratkaisevasti kielen myöhempään kehittymiseen, sillä Ruotsin ja Novgorodin raja oli jyrkkä ja se erotti paitsi kaksi valtakuntaa, myös kaksi eri uskontoa ja kulttuuria.

Käkisalmen eli Novgorodin karjalaisten kieli alkoi kehittyä selvästi omaan suuntaansa. Venäjän kieli vaikutti merkittävästi sekä sanastoon että ääntämiseen. Näin syntynyt murre on ollut lähellä nykyistä karjalan kieltä. Se levisi uudisasutuksen mukana Suomen Pohjois-Karjalaan ja Vienan Karjalaan sekä Pohjois-Aunukseen, jossa se sekoittui aunukselaismurteeseen. Näistä kehittyi murre, jota voitaisiin kutsua varsinaiskarjalan etelämurteeksi. Vienan Karjalassa murteet säilyivät alkuperäisimpinä, ja siksi monet ovat pitäneet vienalaismurteita karjalan puhtaimpina murteina.

Viipurin Karjalan eli Ruotsin Karjalan aika

Viipurin Karjala oli Ruotsille tärkeä alue, ja sinne sijoitettiin jo keskiajan lopulla läntisiä uudisasukkaita. Viipurin kaupungista tuli tärkeä itäisen Suomen hallinnollinen, taloudellinen ja uskonnollinen keskus. Tämä kaikki lisäsi suomen kielen länsimurteiden vaikutusta Viipurin Karjalassa. Viipurin seuduilla ei enää keskiajan ja uuden ajan taitteessa puhuttu karjalan kieltä, vaan siellä oli jo syntynyt suomen kaakkoismurteiden esimuoto. Toisaalla Savo laajeni vähitellen kaikkiin suuntiin erityisesti kaskiviljelyn ja väkiluvun lisääntymisen vuoksi.

Stolbovan rauha 1617 mullisti täydellisesti Karjalan asutus- ja kielitilanteen. Käkisalmen lääni ja Inkeri liitettiin Ruotsiin, ja alkoi ortodoksikarjalaisten ja inkerikkojen pakomuutto Venäjälle. Käkisalmen läänin pohjoisosaan eli Pohjois-Karjalaan ortodoksikarjalaisia jäi vain muutamiin kyliin, ja enemmistöasukkaiksi tulivat sinne muuttaneet savolaiset. Ainoastaan Sortavalan itäpuolisella vyöhykkeellä, Raja-Karjalassa säilyi suurin piirtein entinen asujaimisto ja vanha kielimuoto. Laatokan Karjalaan uudisasukkaita tuli Savosta ja Viipurin Karjalasta ja Itä-Kannakselle Länsi-Kannakselta. Ortodoksikarjalaisten muutto Sisä-Venäjälle jatkui, minkä seurauksena Novgorodin ja Tverin lääneihin syntyivät ns. saarekemurteiden alueet. Inkerin autioituneet kylät täyttyivät pian suomalaisista maahanmuuttajista, inkerinsuomalaisten esi-isistä.

Vanhan Suomen aika

Vanhan Suomen aikana (1721–1811), jolloin Kaakkois-Suomen asukkaat joutuivat eroon muusta valtakunnasta, alueen murteet kehittyivät kielitieteessä nimetyksi kaakkoismurteistoksi eli kansanomaisemmin suomen kielen eteläkarjalaismurteiksi.

Päämurteet

Karjalan kieli jakautuu kolmeen päämurteeseen: varsinaiskarjalaan, livviin ja lyydiin (livvi-nimitystä ei pidä sekoittaa liiviin, Latviassa puhuttuun itämerensuomalaiseen sukukieleen). Karjala muuttuu ikään kuin asteittain suomalaiselle vaikeammin ymmärrettäväksi: vienaa on suomalaisen helpohkoa ymmärtää, varsinaiskarjalan etelämurteissa näkyy jo naapurikielen, vepsän, vaikutus, joka vahvistuu entisestään livvissä ja varsinkin lyydissä. Myös venäjä on vaikuttanut enemmän eteläisiin murteisiin.

Varsinaiskarjala

Varsinaiskarjala jakautuu kahtia. Vienaa eli vienankarjalaa (vienalaismurteita; harvemmin enää käytetään nimityksiä pohjoiskarjala tai pohjoiskarjalaiset murteet) on puhuttu Vienan-Karjalassa ja Suomen puolella kolmessa vanhassa vienalaiskylässä (Hietajärvellä, Kuivajärvellä ja Kuhmon Rimmissä). Nykyään vienalaismurteita puhutaan Karjalan tasavallassa lähinnä Kalevalan (entisen Uhtuan) ja Louhen piirissä. Monet vienalaiset kylät ovat tuhoutuneet 1960- ja 1970-luvun pakkosiirtojen vuoksi, jolloin asukkaat muutettiin isompiin keskuskyliin. Suomen vienalaiskylien asukkaat ovat pääosin vaihtaneet kielensä paikalliseksi suomen murteeksi.

Nimitystä pohjoiskarjala(ismurteet) olisi mielestäni vältettävä, kun tarkoitetaan vienankarjalaa, sillä se aiheuttaa turhaa sekaannusta.

Varsinaiskarjalan etelämurretta, eteläkarjalaa, on puhuttu Suomen puolella Raja-Karjalassa ja Venäjän puolella Pohjois-Aunuksessa sekä Sisä-Venäjällä entisen Novgorodin läänin Tihvinän ja Valdain karjalaiskylissä ja entisen Tverin läänin karjalaiskylissä. Sisä-Venäjän karjalaismurteita kutsutaan usein saarekemurteiksi; niistä on käytetty myös nimeä tytärkarjala. Varsinaiskarjalan etelämurteenkin puhujat ovat käyneet vähiin: Karjalan tasavallassa monet karjalaiskylät ovat venäläistyneet, ja Raja-Karjalan asukkaat ovat hajaantuneet evakkoina muualle Suomeen. Eniten tätä  varsinaiskarjalan etelämurretta puhutaan Tverin oblastin karjalaiskylissä. Muiden saarekemurteiden puhujia on vielä vähän Tihvinässä, mutta Valdain alueella murre lienee sammunut.

Ongelmia syntyy helposti myös eteläkarjala(ismurteet)-nimityksestä. Sitä on käytetty kielitieteessä yleisesti Suomessa, ja Karjalan tasavallan tutkijat suosittavat nimitystä nykyäänkin. Kuitenkin olen sitä mieltä, että sen käytössä Suomessa olisi oltava tarkkana, sillä se sekoitetaan helposti Suomen Etelä-Karjalan tai Karjalankannaksen entiseen murteeseen.

Seuraavilla alueilla on puhuttu tai puhutaan varsinaiskarjalaa (luettelo noudattaa Karjalan kielen sanakirjan käyttämää jaottelua ja etenee suunnilleen pohjoisesta etelään):

Kieretti, Oulanka, Kiestinki, Vitsataipale, Pistojärvi, Uhtua, Vuokkiniemi, Suomussalmen Hietajärvi ja Kuivajärvi, Kontokki, Jyskyjärvi, Paanajärvi, Usmana, Tunkua, Suikujärvi, Repola, Rukajärvi, Paatene, Mäntyselkä, Porajärvi, Ilomantsi, Korpiselkä, Suojärvi, Tver, Tihvinä, Valdai, Suistamo ja Impilahti.

Livvi eli aunuksenkarjala

Livviä eli aunuksenkarjalaa (aunukselaismurteita, aunusta) on puhuttu Suomen Raja-Karjalassa Salmissa ja sitä puhutaan edelleen Venäjän puolella Etelä-Aunuksessa. Karjalaa äidinkielenään puhuvista ja sitä taitavista on nykyään suurimman osan kielimuoto varmaan juuri livvi. Heitä on eniten Karjalan tasavallassa Aunuksen piirissä ja osassa Prääžän piiriä.

Seuraavilla alueilla on puhuttu tai puhutaan livviä (luettelo Karjalan kielen sanakirjan mukaan):

Salmi, Tulemajärvi, Munjärvi, Säämäjärvi, Vieljärvi, Vitele, Kotkatjärvi ja Aunuksenkaupungin ympäristö (mm. Nekkulan ja Riipuškalan kylät).

Lyydiläismurteet eli lyydi

Lyydiä eli lyydiläismurteita on puhuttu Aunuksenkannaksella Syväristä Pohjois-Aunukseen asti ulottuvalla kapealla kaistaleella suurimmaksi osaksi livvin alueen itäpuolella. Myös lyydin puhujat ovat käyneet vähiin.

Nykyään lyydiläismurteet luetaan useimmiten karjalan kielen yhdeksi päämurteeksi, vaikka vanhastaan niitä on pidetty joko karjalan ja vepsän välisenä sekamurteena tai omana kielenään. Monestihan on vain sopimusasia, milloin kielimuoto on jonkin kielen murretta, milloin oma itsenäinen kielensä. Lyydi jaetaan kolmia: Kontupohjan piirissä puhuttavaan pohjoislyydiin, Prääžän  piirissä puhuttavaan keskilyydiin ja Aunuksen piirissä harvinaiseksi käyneeseen Kuujärven lyydiin.

Karjalan kielen murteeksi joskus virheellisesti nimitetty vepsä ei ole karjalaa, vaan yksi itämerensuomalainen kieli. Se ei ole edes muinaiskarjalan jatkaja, sillä se on kehittynyt muinaisvepsästä. Nykyisin vepsän puhujia on vähän, mutta Karjalan tasavallassa elvytetään kieltä ahkerasti: luodaan kirjakieltä, opetetaan ja opiskellaan yliopistotasolle asti.

Palaa otsikoihin

Suomen kielen karjalaismurteet

Kaakkoismurteet

Suomen kielen kaakkoismurteet eivät ole murteistona kovin yhtenäinen ryhmä. Kaakkoismurteita puhuttiin ennen vuosien 1939–1944 sotia alueella, johon kuuluivat Karjalankannas ja Viipurin länsipuoliset pitäjät Virolahtea, Miehikkälää ja Luumäkeä myöten. Pohjoisraja on hieman ongelmallinen, sillä jotkut pitävät Lemin seudun ja Sortavalan seudun murteita savolaismurteina. Myös Suomenlahden itäosan saaret Haapasaarta ja Suursaarta lukuun ottamatta lasketaan kaakkoismurteiden alueeseen. Kaakkoismurteisiin kuuluvat vielä Inkerin suomalaismurteet, ns. inkerinsuomi.

Nykyään kaakkoismurteita puhutaan Etelä-Karjalan maakunnassa. Raja alueen länsipuolella puhuttaviin savolaismurteisiin noudattelee melko tarkasti nykyistä maakuntarajaa.

Ne pitäjät, joissa suomen kielen kaakkoismurteita puhutaan tai puhuttiin, ovat aakkosjärjestyksessä seuraavat:

Antrea, Harlu, Heinjoki, Hiitola, Jaakkima, Johannes, Joutseno, Jääski, Kanneljärvi, Kaukola, Kirvu, Kivennapa, Koivisto, Kuolemajärvi, Kurkijoki, Käkisalmi, Lahdenpohja, Lavansaari, Lappee, Lemi, Lumivaara, Luumäki, Metsäpirtti, Miehikkälä, Muolaa, Nuijamaa, Parikkala, Pyhäjärvi, Rautjärvi, Rautu, Ruokolahti, Räisälä, Saari, Sakkola, Savitaipale, Seiskari, Simpele, Sortavala, Suomenniemi, Säkkijärvi, Taipalsaari, Terijoki, Tytärsaari, Uukuniemi, Uusikirkko, Vahviala, Valkjärvi, Viipuri, Virolahti, Vuoksela, Vuoksenranta, Ylämaa ja Äyräpää sekä kaksikielinen Impilahti ja ensisijaisesti karjalankieliset Salmi, Suistamo ja Suojärvi. 

Ne pitäjät, joissa puhuttiin kaakkoismurteisiin kuuluvaa inkerinsuomea, ovat aakkosjärjestyksessä seuraavat:

Haapakangas, Hatsina, Inkere, Järvisaari, Kallivere, Keltto, Koprina, Kupanitsa, Lempaala, Liissilä, Markkova, Miikkulainen, Moloskovitsa, Novasolkka, Ropsu, Rääppyvä, Serepetta, Skuoritsa, Spankkova, Toksova, Tuuteri, Tyrö, Valkeasaari, Venjoki ja Vuolee sekä pääosin inkeroismurteiset Hevaa, Kaprio, Soikkola, Kattila, Narvusi ja Kosemkina.

Itäiset savolaismurteet

Pohjois-Karjala on laajan savolaismurteisen alueen itäisin osa. Sen kielimuodot ovat läheistä sukua Etelä- ja Pohjois-Savon murteille ja niitä nimitetään itäisiksi savolaismurteiksi. Eri alamurteiden väliset erot ovat vähäiset, ja tämä yhdenmukaisuus johtuu asutushistoriallisista syistä. Kun valtaosa alkuperäisestä karjalaisväestöstä oli paennut 1600-luvulla Venäjälle, tilalle tuli pääasiallisesti savolaista uudisasutusta. Ortodoksisia karjalaisia jäi Pohjois-Karjalan alueelle vain muutamiin asutussaarekkeisiin, mutta kieleltään nämäkin kylät ovat savolaistuneet. Kuitenkin karjala on jättänyt jälkensä, ja murteessa onkin kymmenittäin sanoja, joita ei esiinny lainkaan sydänsavolaisissa murteissa.

Ne pitäjät, joissa itäisiä savolaismurteita puhutaan tai puhuttiin, ovat aakkosjärjestyksessä seuraavat:

Eno, Joensuu, Juuka, Kesälahti, Kiihtelysvaara, Kitee, Kontiolahti, Kuusjärvi, Liperi, Nurmes, Pielisjärvi, Polvijärvi, Pyhäselkä, Pälkjärvi, Rautavaara, Ruskeala, Rääkkylä, Tohmajärvi, Tuupovaara, Valtimo ja Värtsilä sekä kaksikieliset Ilomantsi, Korpiselkä ja Soanlahti.

Kaakkoismurteiden  ja itäisten savolaismurteiden alueet on esitetty Suomen murteiden sanakirjan mukaan.

Palaa otsikoihin

Karjalan kielen ja suomen karjalaismurteiden tulevaisuus                    

Karjalan kieli Venäjällä

Venäjällä karjalan kielen kohtaloksi on tullut venäjän kieli. Arviot karjalaa Venäjällä (Karjalan tasavallassa ja Tverin oblastissa) äidinkielenään puhuvien määrästä vaihtelevat 100 000:n molemmin puolin. Elintärkeää kielelle olisi, että se saataisiin Karjalan tasavallassa viralliseksi kieleksi venäjän rinnalle. Sitä varten on runsaan kymmenen vuoden ajan luotu kolmenlaista karjalan kirjakieltä: Karjalan tasavallassa vienaan ja livviin sekä Tverissä tverinkarjalaan pohjautuen. Tarkoituksena on kehittää vähitellen yksi yhteinen kirjakieli – se ei tarkoita yhtenäistä kieltä, vaan kirjakieltä, joka sallii erilaiset muodot ja ilmaisutavat. Nähtäväksi jää, mitä vaikuttaa Karjalan tasavallassa maaliskuussa 2004 hyväksytty laki valtion tuesta vähemmistökielille: karjalalle, vepsälle ja suomelle. 

Karjalan kieli Suomessa

Entä mikä on karjalan kielen tilanne Suomessa? Itä-Karjalan pakolaiset ja Raja-Karjalan evakot sekä heidän jälkeläisensä ovat vaihtaneet kielekseen suomen, vaikka heistä muutamat osaavat puhua karjalaa tai taitavat sitä jonkin verran. Viime aikoina kiinnostus on kuitenkin selvästi lisääntynyt, ja karjalan kursseja, sekä vienan että livvin, on järjestetty eri puolilla Suomea. Arviot Suomessa karjalan kieltä puhuvien tai ymmärtävien määrästä vaihtelevat 4 000–12 000. On myös arveltu, ettei karjalan kieltä käytä oikeastaan juuri kukaan enää arkipuhekielenään. Suomessa karjalan kieli on todella uhanalainen kieli. Joensuun yliopistossa on valmistumassa selvitys siitä, kuinka moni Suomessa käyttää karjalan kieltä.

Suomen kielen karjalaismurteet

Mikä on sitten suomen kielen ns. karjalaismurteiden kohtalo? Laatokan Karjalan ja Karjalankannaksen siirtokarjalaisten jälkeläisistä enää pieni osa taitaa vanhempiensa kielimuodon, sillä murre on vaihtunut nykyisen asuinalueen murteeseen tai yleiskieleen. Etelä-Karjalassa puhutaan vielä kaakkoismurteita ja Pohjois-Karjalassa itäisiä savolaismurteita. Nämäkin murteet ovat käymistilassa, kuten kieli ja murteet kaikkialla Suomessa. Kieli on toki aina muuttunut, mutta vauhti on nykyään entistä kovempi.

Palaa otsikoihin

Karjala-nimistä

Suomen ja venäjän karjalat. Kartta: Anneli Hänninen, Kotus.

Suomen Karjala muodostuu nykyään Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnista.

Suomen Karjala voidaan hahmottaa myös Karjalan muinaismaakuntana, Suomen itäisimpänä historiallisena maakuntana. Stolbovan rauhan (1617) jälkeen muodostunutta Karjalan maakuntaa on pidetty Suomen karjalaisten asuma-alueena talvisotaan (1939–1940) asti.

Suomen Karjalaan on siis kuulunut myös luovutettu Karjala: entisen Viipurin läänin Karjalankannas ja Laatokan Karjala, jonka osa on ollut Raja-Karjala.

Venäjän Karjala muodostuu nykyään Karjalan tasavallasta. Karjalan tasavaltaan kuuluvat Vienan Karjala ja Aunuksen Karjala. 

Nykyään voidaan myös käyttää monikkoa Venäjän Karjalat, kun toiseksi Karjalaksi ajatellaan Tverin Karjalaa; mukaan luetaan toisinaan myös Novgorodin Karjala.

Venäjän Karjalasta on käytetty myös nimityksiä Itä-Karjala, Kauko-Karjala (joskus tarkoitettu vain Vienan Karjalaa) ja rajantakainen Karjala.

On huomattava, että venäläisille nimet eivät välttämättä merkitse samaa kuin suomalaisille. Esimerkiksi Pohjois-Karjalalla he tarkoittavat Vienan Karjalaa, Keski-Karjalalla Aunuksen Karjalan pohjoista osaa (Seesjärvi–Porajärvi) ja Aunuksen Karjalalla pelkästään Aunuksen piiriä. Itä-Karjalasta puhuessaan venäläiset tarkoittavat Äänisen itäpuolista aluetta, joka ei oikeastaan kuulu historialliseen Karjalaan lainkaan.

Suomen Karjala

Suomen Karjala muodostuu nykyään Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakunnista.

Suomen Karjala voidaan hahmottaa myös Karjalan muinaismaakuntana, Suomen itäisimpänä historiallisena maakuntana. Stolbovan rauhan (1617) jälkeen muodostunutta Karjalan maakuntaa on pidetty Suomen karjalaisten asuma-alueena talvisotaan (1939–1940) asti.

Suomen Karjalaan on siis kuulunut myös luovutettu Karjala: entisen Viipurin läänin Karjalankannas ja Laatokan Karjala, jonka osa on ollut Raja-Karjala.

Muita Suomen entisestä tai nykyisestä Karjalasta käytettyjä nimiä, varsinkin ilmansuunta-alkuisia, tulee käyttää harkiten.

Etelä-Karjala on nykyään Suomen maakunta, joka rajoittuu Kymenlaakson ja Etelä-Savon maakuntiin ja kuuluu Etelä-Suomen lääniin. Etelä-Karjalaan liitetään usein, varsinkin kulttuurintutkimuksessa, Karjalankannas.

Pohjois-Karjala on nykyään Suomen maakunta, joka rajoittuu Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntiin ja kuuluu Itä-Suomen lääniin.

Karjalankannas (lyhyemmin Kannas) on Suomenlahden, Laatokan ja Saimaan rajoittama Karjalan osa. Toisinaan alueeseen luetaan myös koko luovutetun Karjalan eteläinen mannerosa, vaikka Viipurin länsipuoliset alueet eivät vanhastaan ole kuuluneet siihen. Luonnonmaantieteellisesti Karjalankannaksen luoteisraja kulkee Viipurinlahdesta Hiitolaan, Laatokan länsikulmaan.

Karjalankannakseen luetaan seuraavat pitäjät (aakkosjärjestyksessä): Antrea, Heinjoki, Hiitola (toisinaan luetaan Laatokan Karjalaan), Johannes, Jääski, Kanneljärvi, Kaukola, Kirvu, Kivennapa, Koivosto, Kuolemanjärvi, Käkisalmi, Lavansaari, Metsäpirtti, Muolaa, Pyhäjärvi, Rautu, Räisälä, Sakkola, Seiskari, Suursaari, Säkkijärvi, Terijoki, Tytärsaari, Uusikirkko, Vahviala, Valkjärvi, Viipuri, Vuoksela, Vuoksenranta ja Äyräpää.

Karjalankannas kirjoitetaan yhteen (ks. Kielikello 2/2001). Lyhyempää rinnakkaismuotoa Kannas voi myös käyttää, jos ei ole sekaantumisen vaaraa muihin kannaksiin.

Nykyään alue kuuluu Leningradin oblastiin.

Laatokan Karjala on Laatokan luoteis-, pohjois- ja koillispuolinen osa ennen sotia 1939–1944 Suomelle kuulunutta Karjalaa. Nimeä on käytetty ennen kaikkea kielen ja historian tutkimuksessa. Laatokan Karjala alkaa Hiitolasta tai Kurkijoesta ja ulottuu Korpiselän ja Ilomantsin kaakkoisosiin saakka.

Laatokan Karjalaan luetaan seuraavat pitäjät (aakkosjärjestyksessä): Harlu, Hiitola (toisinaan luetaan Karjalankannakseen), Ilomantsi (osa), Impilahti, Jaakkima, Kitee, Korpiselkä, Kurkijoki, Lahdenpohja, Lumivaara, Parikkala, Pälkjärvi, Ruskeala, Saari, Salmi, Soanlahti, Sortavala, Sortavalan maalaiskunta, Suistamo, Suojärvi, Uukuniemi ja Värtsilä.

Laatokan Karjalan osaksi on usein mainittu Raja-Karjala.

Nykyään alue kuuluu Karjalan tasavaltaan.

Raja-Karjala tarkoittaa tavallisimmin sitä itäisintä osaa Laatokan Karjalasta, joka oli ennen sotia 1939–1944 Salmin kihlakunnan ortodoksiväestön asuma-aluetta. Salmin kihlakunta käsitti Suojärven, Suistamon, Soanlahden, Korpiselän, Impilahden ja Salmin kunnat. Alueeseen luetaan usein myös Ilomantsin kaakkoisosa. Nimeen on toisinaan liitetty myös vanhan valtakunnanrajan takaisia kyliä, mikä ei ole enää suositettavaa.

Luovutettu Karjala käsittää Neuvostoliitolle sotien 1939–1944 jälkeen luovutetut alueet: Karjalankannaksen sekä suurimman osan Laatokan Karjalaa. Suomessa luovutetusta Karjalasta käytetään nykyään myös nimitystä pakkoluovutettu Karjala.

Muita, ennen käytettyjä ja nykyisin osin harkiten käytettäviä nimiä ovat mm. seuraavat:

  • Kaakkois-Karjala on tarkoittanut joko Viipurin läänin kaakkoisosaa tai Käkisalmen seutua.

  • Keski-Karjala tarkoittaa lähinnä siirtoväkitutkimuksessa luovutetun Karjalan keskiosaa. Nimitystä käytetään myös kielentutkimuksessa. Keski-Karjala näyttää nykyään hyvin usein tarkoittavan Pohjois-Karjalan maakunnan viittä tai seitsemää eteläisintä kuntaa.

  • Länsi-Karjala on tavallisimmin tarkoittanut Viipurin Karjalaa, mutta joskus jopa Suomen Karjalaa.

  • Lounais-Karjala on tarkoittanut Virolahdelta Viipuriin ulottuvaa rantakaistaletta. Nykyään saatetaan siksi nimittää Etelä-Karjalan maakunnan lounaisosaa.

  • Käkisalmen Karjala on tarkoittanut lähinnä Käkisalmen kaupungin ympäristöalueita tai laajemmin koko entistä Käkisalmen lääniä.

  • Tynkä-Karjala tarkoitti varsinkin viime sotien jälkeen nykyistä Suomen Karjalaa.

  • Viipurin Karjala tarkoittaa Viipurin kaupungin ympäristöalueita tai laajemmin koko Viipurin lääniä.

  • Vanha Suomi on se osa Itä-Suomea, joka ison ja pikku vihan jälkeen liitettiin Venäjään (1721–1811).

Venäjän Karjala

Venäjän Karjala muodostuu nykyään Karjalan tasavallasta. Karjalan tasavaltaan kuuluvat Vienan Karjala ja Aunuksen Karjala.

Nykyään voidaan myös käyttää monikkoa Venäjän Karjalat, kun toiseksi Karjalaksi ajatellaan Tverin Karjalaa; mukaan luetaan toisinaan myös Novgorodin Karjala.

Venäjän Karjalasta on käytetty myös nimityksiä Itä-Karjala, Kauko-Karjala (joskus tarkoitettu vain Vienan Karjalaa) ja rajantakainen Karjala.

Karjalan tasavalta on entisiltä nimiltään Karjalais-suomalainen neuvostotasavalta (1940–1956) ja Karjalan autonominen tasavalta (1957–1991). Se muodostuu Vienan Karjalan ja Aunuksen Karjalan lisäksi Suomen luovuttamista Laatokan Karjalan ja Sallan–Kuusamon alueen eteläosasta sekä Äänisen itäpuolisista alueista (Puudožin piiristä).

Vienan Karjala on Venäjän Karjalan pohjoisin osa. Nykyisin sen alueella ovat Kalevalan (entisen Uhtuan), Louhen, Kemin ja Belomorskin piirit. Ennen se käsitti Vienan Kemin kihlakunnan alueen, Arkangelin kuvernementin Vienanmeren länsipuolisen osan. Siihen luettiin myös nykyään Murmanskin oblastiin kuuluva Kantalahti lähitienoineen. On muistettava, ettei alue ole koskaan kuulunut Suomeen; Suomen puolella on tosin kolme pientä vienalaiskylää: Suomussalmella Hietajärvi ja Kuivajärvi ja Kuhmossa Rimmin kylä.

Aunuksen Karjala muodostuu Venäjän Karjalan keski- ja eteläosasta. Nykyisin sen alueella ovat Mujejärven, Segežan, Karhumäen, Kontupohjan, Suojärven, Prääžän, Pitkärannan, Lahdenpohjan, Aunuksen, Äänisenrannan ja Puudožin piirit. Ennen se käsitti Aunuksen ja Petroskoin kihlakunnat sekä osan Poventsan kihlakunnasta; raja kulki etelässä Aunuksenkannakselta Syvärille ja pohjoisessa Repolaan ja Rukajärveen saakka. (On muistettava, että maantieteellinen Aunus käsittää laajemman alueen kuin kielellinen aunus.)

Tverin Karjala sijoittuu Tverin oblastiin. Pääosa karjalaisista asuu alueen keskiosassa Rameškin, Lihoslavlin, Spirovon ja Maksatihan piireissä sekä koillisessa Vesjegonskin piirissä ja sen ympäristössä. Pieninä saarekkeina karjalaiskyliä on yhä etelässä Zubtsovin piirissä (kartassa Nouvoi).

Novgorodin Karjala on käsittänyt karjalaisen väestön asumat seudut Borovitšin, Tihvinän ja Valdain kihlakunnissa. Nykyisin karjalaisia on Tihvinän seuduilla Leningradin oblastissa ja vielä mahdollisesti Valdain seudulla Novgorodin oblastissa.

Itä-Karjala tarkoittaa tavallisimmin Tarton rauhansopimukseen (1920) perustuvan Suomen itärajan takaista karjalaisten asuma-aluetta, joka vastaa suunnilleen nykyistä Karjalan tasavaltaa lukuun ottamatta luovutettuja alueita ja Äänisen itäpuolta. Itä-Karjalan alueeseen sisältyvä Imandrajärven eteläpuoli Kantalahden-Alakurtin rautatietä myöten kuuluu sen sijaan Murmanskin hallintoalueeseen. Itä-Karjala jakautuu Vienan ja Aunuksen historiallisiin maakuntiin. Nimitys on ollut Venäjän Karjalan rinnakkaisnimi. Itä-Karjala on joskus saattanut tarkoittaa jopa suunnilleen samaa kuin Raja-Karjala.

Palaa otsikoihin

Karjalankielisten paikannimien taivutuksesta              

Uhtualta Tolloon

Kuinka Venäjän Karjalan paikannimet taipuvat? Sanotaanko Uhtuassa ja Jyskyjärvessä, vai pitäisikö sanoa käyneensä Uhtualla tai matkustavansa Jyskyjärvelle?

Suomessa yleisen ohjeen mukaan nimiä taivutetaan paikkakunnalla vakiintuneen tavan mukaan. Koska karjalankielisistä paikannimistä on käytössämme ”suomennetut” nimet, tilanne on hankalampi.

Karjalan kieltä puhuvat sanovat seuraavasti: Uhtuossa, Vuokkiniemeh, Vuonnisessa, Venehjärvessä, Porarves, Lagilammis ja Seämärves. Sanotaan myös Jyrrinselläl tai Sammatuksel. Ulkopaikallissijat tuntuvat olevan yleistymässä.

Suomen kielellä kirjoitettaessa on käytetty jo vanhastaan tavallisimmin ulkopaikallissijoja: Vuokkiniemellä, Kentjärveltä, Kiimasjärvelle, Jyskyjärvelle, mutta toisinaan myös sisäpaikallissijoja: Kesäjärvestä, Pirttilahdesta.

Monelle suomalaiselle Vienassa matkaavalle on tutuksi tullut entisen Tollonjoen kylän kalmismaa. Suomalainen sanoo suomeksi käyneensä Tollonjoella, mutta karjalainen on ollut Tollossa.

(Ks. Marja Torikka: Uhtualta Tolloon. Kielikellon 2/2003 Kysyttyä-palsta.)

Palaa otsikoihin

Karjalan kielen ja murteiden nimittämisestä          

Voidaanko enää Suomessa sanoa puhuttavan karjalaa? Kielitieteessä nimitykset ovat selvärajaisia, mutta näinhän ei ole jokapäiväisessä kielenkäytössä. Sekaannukselta ei aina voi välttyä, jos sanoo puhuvansa karjalaa, mutta ei sitä tarkemmin määritä. Kun asiayhteydestä käy ilmi, että tarkoitetaan suomen kielen murretta, voidaan kaakkoismurteista mielestäni käyttää nimitystä kannakselaismurre tai Kannaksen karjalan murre; silloin tosin jäävät nykyisen Etelä-Karjalan murteet nimityksen ulkopuolelle. Miksei myös voisi sanoa puhuvansa karjalan murretta tai jopa yksinkertaisesti karjalaa, jos siitä ei aiheudu sekaannusta. Erityisesti monelle siirtokarjalaiselle kotiseudun murre muodostaa ison osan identiteetistä, ja sen nimittäminen karjalaksi on vahva tunneseikka.

Varsinkin toimittajien olisi kuitenkin oltava tarkkoja, ja heidän olisi syytä käyttää kieli-termiä vain karjalan kielestä; Viipurin ja Sortavalan kielimuodoista puhuttaessa on syytä käyttää vähintäänkin nimitystä suomen kielen karjalaismurre, jos ei halua puhua kaakkoismurteesta. Pohjois-Karjalan kielimuotoa sanotaan joskus savokarjalaksi. Jos siellä ei voida sanoa puhuttavan savoa, voitaisiin ehkä käyttää termiä Joensuun seudun murre, savokarjalaismurre tai pohjoiskarjala. Kuulijalle tai lukijalle on ehdottomasti selvitettävä, mistä karjalasta on kyse, sillä sekaannusta ja epätietoisuutta on jo aivan liikaa.

Keskusteltaessa venäläisten kanssa Karjalasta ja karjalasta on muistettava olla tarkkana, sillä heille nimet eivät välttämättä merkitse samaa kuin suomalaisille.

Palaa otsikoihin

Lähteet

Juuret Karjalassa -kansio. Toim. Kaisu Lahikainen & Terhi Kouvo. Karjalan Liitto 1999.

Kahden Karjalan välillä. Kahden Riikin riitamaalla (erityisesti Tapio Hämysen artikkeli Mikä Karjala?) 1994. Toim. Tapio Hämynen. Joensuu: Joensuun yliopiston humanistinen tiedekunta.

Karjala. Historia, kansa, kulttuuri (erityisesti Heikki Leskisen artikkeli Karjala ja karjalaiset kielentutkimuksen näkökulmasta) 1998. Toim. Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo. Helsinki: SKS.

Karjalan kansan historia. 1994. Toim. Heikki Kirkinen, Pekka Nevalainen ja Hannes Sihvo. Helsinki: WSOY.

Karjalan synty. Viipurin läänin historia I. 2003. Toim. Matti Saarnisto. Jyväskylä: Gummerus.

Karjalan kielen sanakirja 1–5 (a–s). 1968)1997; 6., viimeinen osa ilmestyy 2005.

Suomen murteiden sanakirja 1–7 (a–konkelopuu). 1985–2003.

Sami Suviranta: ”Luovutetut alueet, kahtalaiset nimet”. Kielikello 2/2001.

Marja Torikka:  Karjala. Kielikello 1/2003.

Marja Torikka: Uhtualta Tolloon. Kielikello 2/2003. 

Saara Welin: ”Luovutettujen kuntien suomalaisnimien taivutus”. Kielikello 2/2001.

Karjalasta on julkaistu paljon kirjallisuutta, ja Internetistä löytää kymmenittäin, ellei jopa sadoittain viitteitä  Karjalaan liittyvillä eri hakusanoilla. Seuraavassa on muutamia Karjala-aiheisia linkkejä:

Kulttuurisivuja Karjalasta (Petroskoin yliopisto)

Luovutettu Karjala

Tietoa suomen karjalaismurteista Internetixin sivuilla, ks. Erkki Savolainen (1998): Suomen murteet


Teksti: Marja Torikka
Kartat:
Anneli Hänninen

Julkaistu ensimmäisen kerran Kotuksen aineistopalvelussa 2004 (toimitus: Raija Miikkulainen).

Palaa otsikoihin