Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Etunimen valinta

Etunimien antamista ovat niin meillä kuin muualla säädelleet muoti ja tavat. Alkuaan lapselle annettiin yksi nimi suvun vanhempien jäsenten mukaan. Niinpä nimivalikoima pysyi vuosisadat suppeana ja siihen kuului lähes yksinomaan pyhimysnimiä ja raamatullisia nimiä.   

Kahden etunimen muoti levisi Saksasta Tanskaan ja Ruotsiin 1600-luvulla ja Suomeen 1700-luvulla. Tapa rajoittui aluksi ylhäisön piiriin, mistä hyviä esimerkkejä ovat Ruotsi-Suomen kuningas Kustaa Adolf ja kuningatar Ulriika Eleonoora.

Uusi tyyli pysyi pitkään vain ylimmän yhteiskuntaluokan käytössä. 1700-luvun lopun Tanskasta tiedetään, että aateliston, papiston ja porvariston piirissä kaksinimisyys oli aivan yleistä, kun taas talonpoikaisväestöstä ainoastaan viidellä prosentilla oli kaksi etunimeä. Samassa järjestyksessä kaksinimisyyteen siirryttiin Suomessakin.

Meillä tapa omaksuttiin ensin ruotsinkielisellä länsirannikolla, mistä se levisi hitaasti itään ja pohjoiseen. Esimerkiksi 1880-luvulla Uudenmaan naisista vain 10 prosenttia oli yksinimisiä, mutta Viipurin läänin naisista 70 prosenttia.

Ihmisten nimet ovat aina heijastaneet aate- ja kulttuurivirtauksia sekä arvostuksia ja ihanteita. Suomeen 1800-luvulla saapuneet romanttiset aatteet ja vuosisadan lopun suomalaiskansalliset pyrkimykset ilmenivät myös uusina etuniminä. Suvun perinnenimiä voitiin käyttää toisena etunimenä, mutta ensimmäinen nimi valittiin ajan muodin ja vanhempien mieltymysten mukaan. Seuraavassa vaiheessa toinenkin etunimi poimittiin jatkuvasti monipuolistuvasta valikoimasta.

Useamman etunimen käyttö on tätä nykyä vakiintunut tapa. 2000-luvun alussa yhden etunimen sai lapsista vain pari prosenttia.

PIRJO MIKKONEN

Julkaistu Tiede-lehdessä 2/2007.