Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

Alussa oli teksti


8.44 syntyy hyvin parkaiseva poika takaraivotarjonnassa

VESA HEIKKINEN

”Elämä on kuolemista”, runoili kansantaiteilija Juice Leskinen. Lause horjuttaa ajatusta, jonka mukaan elämä on syntymän ja kuoleman ajankohtien välinen jakso. Syntymistä ja kuolemista on tapana tarkastella hetkellisinä tapahtumina, mikä näkyy esimerkiksi usein esitetyssä väitteessä, jonka mukaan syntymä ja kuolema ovat ihmiselämän dramaattisimmat käänteet (esim. Helsti 2003).

Leskisen lause tarjoaa vastakkainasettelun oheen toista tarkastelutapaa: lomittumisten ja jatkumoiden näkökulmaa. Jos elämä on kuolemista, onko kuolemakin ”vain elämää, ei sen enempää”, kuten puolestaan lauloi toinen kansantaiteilija, Irwin Goodman.

Palaa otsikoihin

Elämän alateemoja

Hetkellisyyspainotus näkyy myös viranomaisteksteissä. Niin syntymän kuin kuolemankin hetket ovat yhteiskunnallisesti ja virkakoneiston näkökulmasta merkittäviä. Niiden oikeanlaista kirjaamista ja muuta dokumentointia ohjataan säädöksin ja niitä tilastoidaan tarkasti.

Syntymä ja kuolema ovat myös merkittäviä kirkollisia tapahtumia, ja kummastakin on tapana ilmoittaa lehdissä universaaliyleisölle, usein jopa vierekkäisillä palstoilla. Syntymä ja kuolema ovat mediateksteissä näin saman teeman – elämän – alateemoja. Syntymisen ja kuolemisen kohtalonyhteyttä tähdentää se, että myös synnyttäminen oli vuosituhansien ajan kohtalonomainen tapahtuma. Siihen liittyviä uhkia ei voitu juuri mitenkään ehkäistä. (Ks. Forsius 2010.)

Palaa otsikoihin

Tekstuaalinen syntyminen

Syntymän ja kuoleman oletetaan kiinnostavan eikä vähiten niiden ainutkertaisuuden ja kohtalonomaisuuden vuoksi. Kiinnostavuus synnyttää tekstejä.

Paradoksaalista kyllä: samalla kun syntymän ja kuoleman – samalla alun ja lopun sekä olevan ja olemattoman – vastakkainasettelu korostuu edellä mainituissa yhteyksissä ja myös niihin limittyvässä kielellisessä ja tekstuaalisessa todellisuudessa, juuri tekstien maailmassa syntymä ja kuolema menettävät ainutkertaisuuttaan ja ehdottomuuttaan. Ihminen syntyy merkityksinä jo paljon ennen syntymäänsä; ihmisen elämä jatkuu merkityksinä vielä pitkään ruumiin kuoleman jälkeen. Voikin sanoa, että ihmisen tekstuaalinen syntyminen ei pääty koskaan.

Ajatellaanpa vaikka menneistä sukupolvista kuulemiamme tarinoita, heiltä perimiämme kirjoituksia tai esivanhemmiltamme juontuvia nimiämme ja niin edelleen. Niin ihmistä kuin ihmisen ruumiillisuuden merkitystä tuotetaan alati kielenkäytössä, kielennyksin.

Lääkärisanakirjan mukaan synnytys (syntymä, partus, parturitio) on raskaana oleva naisen elimistön tapahtumasarja, joka normaalisti päättyy lapsen ja jälkeisten poistumiseen kohdusta (TOH 2009 s.v. synnytys). Määritelmä ei ehkä tavoita parhaalla mahdollisella tavalla todellisuutta, jossa synnytys on paitsi verta, hikeä ja kyyneleitä – myös tekstejä.

Pohdin nyt parin esimerkkitekstin avulla sitä, miten ihminen synnytetään tekstuaalisena oliona. Mikä on yleisemmin ihmiselämän ja tekstien elämän suhde? Kirjoituksessani on yksi ydinteema: syntymän ihme. Syntymällä viittaan tässä paitsi ruumiilliseen myös ja jopa ennen kaikkea kielelliseen olevaksi tulemiseen. Olen ottanut tehtäväkseni tämän teeman jäsentämisen tavalla, josta voisi olla iloa niille, joita kiinnostaa yhteiskuntamme, myös ”arkemme”, tekstualisoituminen (esim. Heikkinen 2005, 16–18).

Palaa otsikoihin

Syntyykö ihminen synnytyksessä?

Peruskysymykseni on tämä: syntyykö ihminen synnytyksessä? Tietenkin, kuuluu itsestään selvä vastaus. Harvemmin tulee mieleen, että ainakin yhdellä hyvin erityisellä ja konkreettisella tavalla ihminen on olemassa jo ennen syntymäänsä: kielellisenä oliona, puheissa ja kirjoituksissa, teksteinä, esimerkiksi äitien verkkokeskusteluissa (ks. Heikkinen & Hurme 2008, 156–159).

Prosessi, jossa ihminen saa alkunsa biologisena oliona, limittyy saumattomasti prosessiin, jossa häntä aletaan synnyttää kielenkäytössä. Tulevat vanhemmat saattavat puhua ja kirjoittaa vauvan hankkimisesta tai saamisesta, asiasta saatetaan tuottaa muun muassa päiväkirjamerkintöjä, tekstiviestejä ja Facebook-päivityksiä. Tuleva ihminen alkaa saada kielellistä hahmoa, toimintoja, lempinimiä, yksilöllisyyttä, ”omaansa”.

Palaa otsikoihin

Sukupuolittava syntyminen

Tärkeä osa tuota ”omaa” on syntyjän sukupuoli. Syntymän ja kuoleman ohella keskeinen kulttuurinen ja teksteissä jatkuvasti uudelleentuotettava vastakkainasettelu on mies ja nainen. Joidenkin mielestä nämä parikit jopa rinnastuvat: mies olisi yhtäältä kuoleman ja tappamisen sukupuoli, nainen toisaalta elämän ja synnyttämisen sukupuoli. (Keskustelusta ks. esim. Arendt 2002/1958, 250; Honkasalo 2004, 325.)

Äitiyttä ja isyyttä tutkineen Jaana Vuoren (2001, 373) sanoin: sukupuoliero on läsnä kaikilla tasoilla yhteiskunnassa ja kulttuurissa, mutta se ei ole läsnä jollakin itsestään selvällä tavalla. Yhdellä erityisellä tavalla sukupuoli varmasti on läsnä: eräänlaisena kauppatavarana sellaisissa mediateksteissä, joissa perustava oletus on, että kaikki on kaupan ja ihmisten tulee tuohon kaupankäyntiin osallistua ja alistua kauppatavaraksi (Heikkinen 1998, 127).

Synnyttäjä on nainen, ja syntyvän sukupuoli tarkistetaan sekä lausutaan ääneen eli tuotetaan merkityskokonaisuudeksi, tekstiksi, heti ruumiillisen syntymän jälkeen. Tästä näkökulmasta synnyttäminen on ainakin kahdenlaista sukupuolen suorittamista. Ihmisen biologiseen syntymiseen liittyy historiallisesti monia olettamuksia, uskomuksia ja normeja, muun muassa raskaana olevan naisen saastaisuutta koskevia (ks. Helsti 2003). Yleisen käsityksen mukaan synnyttäminen on ollut sekä symbolisesti että konkreettisesti saastaista puuhaa (mt. 64). Raskaus ja synnytys olivatkin pitkään tabuja. Jos niistä puhuttiin, puhujia olivat naiset toisilleen. Miehen läsnäolon uskottiin tekevän synnytyksestä vaikeamman.

Miesten synnytyskertomuksia tutkineen Sanna Suomen (2008) mukaan nykyään miehetkin kertovat synnytysjuttuja: ”Synnyttäneiden naisten salaseuran veljesjärjestöksi on muodostunut synnytyksessä olleiden isien salaseura.” (Ks. Jerkku 2009; myös Grankvist 1996.) Tabuisuus liittyy vahvasti asioiden merkityksellistämiseen, niiden tekemiseen halutulla tavalla oleviksi tai olemattomiksi kielenkäytössä: synnyttämällä tekstejä.

Syntyminen ja synnyttäminen on ollut monessa mielessä sukupuolittava prosessi, ja kun syntyjä sukupuolitetaan, hänestä viimeistään on tullut ihminen myös semioottisesti, merkitystenannon maailmassa. Voi ajatella, että synnyttämistilanteessa ja myös siihen liittyvissä virallisissa ja muissa teksteissä tuotetaan sukupuolta performatiivisesti.

Judith Butlerin (1993, 108–109, 136) mukaan performatiivisuus viittaa subjektin rakentumiseen, muunteluun ja jatkuvuuteen tietyssä yhteiskunnallisessa kontekstissa. Hänen mukaansa sukupuoli on toistuvia tekoja ja ilman näitä performatiiveja ei edes olisi olemassa sukupuolia sellaisena, kuin me ne kulloinkin ymmärrämme. (Ks. Hynninen 2004.) Kielen- ja kirjallisuudentutkimuksessa on puhuttu performatiivisista verbeistä tai lauseista (Austin 1962; Rojola & Laitinen 1998), mutta yhtä hyvin voisimme puhua performatiivisista teksteistä, juuri esimerkiksi syntymistä tai sukupuolittumista suorittavista teksteistä. Laajasti ymmärrettynä kaikki virkatekstit toimivat myös performatiivisesti esittäessään ja tuottaessaan virallisia, virallisen ideologiaa noudattavia tekoja. Tämä liittyy tiiviisti ajatukseen merkitysten hallittavuudessa ja muokattavuudesta. (Heikkinen 2000c, 314–316.)

Palaa otsikoihin

Teksti poikineen

Uuden ihmisen alku avaa uuden sivuston tekstuaalisessa todellisuudessa. Syntymä suoritetaan monenlaisin tekstein, ja kuten edellä esitän, osa niistä on perusolemukseltaan vahvasti performatiivisia. Ihminen syntyy tekstitodellisuudessa niin pienryhmien ”omaisuutena”, ”omana” (perhe, tuttavat, muut raskaana olevat yms.) kuin laajemminkin yhteiskunnallisena oliona, kansalaisena (raskauden ja synnytyksen monenlainen kirjaaminen ja rekisteröinti, niitä koskevat säädökset, suositukset ja ohjeet, lomakkeet yms.).

Syntymään liittyvät tekstit ovat samalla tavalla intertekstuaalisia kuin tekstit yleensäkin: ne eivät varsinaisesti aloita mitään uutta, vaikka niin voisi tässä tapauksessa olettaa. Ne liittyvät tekstiketjuihin ja -verkostoihin ja asettuvat tekstilajien muotteihin sekä hierarkkiseen genrejärjestelmään, jossa yhdet tekstit ovat toisia arvokkaampia ja arvostetumpia. Yksi teksti rakentuu toisten varaan ja toisia synnyttämään, näin esimerkiksi syntymän (ja kuoleman) rekisteröintiin liittyvä asetus. Rekisteröinnistä säädetään 1970 annetussa asetuksessa muun  muassa seuraava (3. pykälä):

Syntymätodistuksen antajan on viimeistään seuraavana päivänä siitä, kun hän on todennut lapsen syntymän, lähetettävä ensimmäinen kappale syntymätodistusta sen väestörekisterin pitäjälle, jossa lapsen äiti on kirjoissa, taikka, jos äiti ei ole väestörekisterissä Suomessa tai jos ei ole tietoa, mihin väestörekisteriin hän kuuluu, sen väestörekisterin pitäjälle, jossa lapsen isä on kirjoissa. Jollei kummankaan vanhemman osalta ole tiedossa, missä väestörekisterissä he ovat kirjoissa, on syntymätodistus lähetettävä syntymäpaikan väestörekisterin pitäjälle. Löytölapsen syntymätodistus on kuitenkin lähetettävä löytöpaikan väestörekisterin pitäjälle.

Toinen kappale syntymätodistusta on toimitettava lapsen äidille tai sille, jonka hoitoon lapsi joutuu, taikka, jos on kysymys löytölapsesta, löytöpaikan sosiaalilautakunnalle.

Kolmas kappale syntymätodistusta on samanaikaisesti 1 momentissa tarkoitetun todistuksen kanssa lähetettävä äidin kotipaikkakunnan sairausvakuutustoimistolle.

Mitä 1 ja 2 momentissa säädetään syntymätodistuksesta, on soveltuvin osin voimassa kuolleena syntyneen todistuksesta.

Neljännessä pykälässä tuodaan ilmi väestörekisterin pitäjän velvollisuus merkitä lapsi väestörekisteriin ja ilmoittaa syntymä väestön keskusrekisteriin väestöasetuksen (198/79) mukaisesti. Lapsen vanhempien taas on ilmoitettava lapsi väestörekisteriin otettavaksi erillisellä vahvistetulla lomakkeella, jonka oheen on liitettävä syntymätodistus (viides pykälä). Yksi teksti viittaa tässäkin tapauksessa toisiin ja tuottaa toisia, kuten aiemmin on myös muista virkateksteistä osoitettu (esim. Heikkinen 2000b). Syntymä näyttäytyy asetustekstin perusteella ennen muuta tapahtumana, joka on hoidettava tekstuaalisesti. Tekstien sääntelylle on ollut tarvetta, sillä syntyminen on kuolemisen tapaan  hyvin yleistä (kuolemasta ja kuolemaan liittyvästä kielestä Viinikka 2011), joten tekstejäkin tulee paljon. Suomessa syntyy keskimäärin 164 ihmistä päivässä (Tilastokeskus 2010).

Palaa otsikoihin

Lomiin pakotettu kertomus

Synnytys on hyvä kertomuksen aihe (kertomuksista esim. Hyvärinen 2012). Aiemmin aihe saattoi olla tabu (ks. edellä), mutta nykyään vapaamuotoista synnytystapahtuman dokumentointia tapaa usein esimerkiksi verkkokeskusteluissa. Kertomisen ilo ja velvollisuuskin on myös viranomaisilla.

Ensimmäinen virallinen tulevaa ihmistä koskeva teksti kirjoitettaneen yleensä siinä yhteydessä, kun raskaus varmennetaan ultraäänitutkimuksessa ja äiti saa neuvolakortin. Siihen kirjataan tietoja raskauden etenemisestä. Monia muitakin tekstejä tehdään jo ennen syntymää, esimerkiksi Odottava äiti -lomake, johon kirjataan esitiedot synnyttäjästä ja jonka toivotaan olevan täytettynä mukana ensimmäisellä käynnillä äitiyspoliklinikalla.

Kun synnyttäjä saapuu synnytyssairaalaan, tapahtumia aletaan kirjata vapaamuotoiseen synnytyskertomukseen. Synnytyksen päätyttyä täytetään lisäksi synnytyslomake. Kohdennan nyt katseeni yhteen vapaamuotoiseen synnytyssairaalassa kirjoitettuun synnytyskertomukseen ja yhteen synnytyslomakkeeseen sekä avaan joitakin tässä yhteydessä olennaisina pitämiäni puolia niiden moniulotteisesta ja -tasoisesta merkityspotentiaalista (esim. Halliday 2004; suomeksi esim. Shore 2012a; 2012b). Molemmat ovat viralliselta statukseltaan potilasasiakirjoja, joita ohjaa sosiaali- ja terveysministeriön asetus (99/2001).

Lomakertomus on A4-dokumentti, ja sen nimi on Synnytyskertomus 1 - SK 1. Lomake rakentuu useista pienistä kentistä ja osista, jotka erotetaan toisistaan pysty- ja vaakaviivoin. Lomake on multimodaalinen teksti. Siinä on kirjoitusta ja sen lisäksi viivoja, laatikoita, sarakkeita, palstoja. Näin syntyy useita pieniä lomia (rajattuun alueeseen pakotettuja tiloja, ks. SSA 1992–2000 s.v. loma), joihin mahtuu rajoitettu määrä merkkejä. Valtaosassa lomista on kyse siitä, että lomakkeen täyttäjälle tarjotaan valmiit vaihtoehdot, joista yhden kohdalle tulee merkitä rasti ruutuun. Joihinkin kohtiin pitää merkitä kellonaika, joihinkin diagnoosin numero, joihinkin muuta numeraalisesti ilmaistavissa olevaa informaatiota (paino, pituus, sairaalan ja klinikan numero jne.).

Lomakkeen täyttäminen ei oikeastaan ole kirjoittamista perinteisessä mielessä, lineaarisen tekstin synnyttämistä. Pikemminkin lomake on eräänlaista pakotettua merkitsemistä, määrämerkkien käyttämistä määrätilassa – mittaan ja muotoon pakotettua asioista kertomista. Lomakkeen täyttäjän mahdollisuudet valita merkityspotentiaalista ovat hyvin rajalliset.

Synnytyskertomuslomake on väritykseltään mustavalkoinen ja yleisolemukseltaan peruslomakemainen, myös lomakkeen täyttäjän tiettyyn mittaan ja hahmoon pakottava, tietynlaisiin kielellisiin valintoihin ohjaaja. Lomakkeelle valmiiksi painettu teksti on substantiivivaltaista, nominilausekkein muodostettua ja ei-lausemaista: täydet raskausviikot, tarjoutuva osa, lapsivedenmeno, ponnistusvaihe, synnytysasento (vrt. kuitenkin poikkeukselliset Supistukset alkoivat, Lapsi syntyi). Sanastoltaan lomake on paljolti lääketieteen erikoiskieltä: sektiot, raskauskomplikaatioita, KTG tulokäyrä, gemini, spinaali puudutus ja niin edelleen.

Lomake on täytetty kirjoituskoneella, mikä näkyy käytetyssä fontissa, joka on eri kuin lomakepohjassa. Vasempaan yläkulmaan on kirjattu laitoksen tiedot ja Kust.paikka ja vasempaan alakulmaan on kirjattu Sairaalan nro ja Klinikan nro. Tämän perusteella voi olettaa, että sama lomake on käytössä useissa sairaaloissa. Lomakkeen yläosa on varattu sairaalan tietojen lisäksi synnyttäjän tiedoille ja sisäänkirjautumistiedoille; alaosa, joka on noin 2/3 koko aanelosesta on varattu synnytystapahtuman tiedoille.

Lomakkeessa toteutuu näin eri merkitysjärjestelmin toisteisuus, metaredundanssi (ks. esim. Heikkinen 2000a, 120–121): eri keinoin vaikutetaan siis multimodaalisesti samaan suuntaan, pyritään tuottamaan samanlaisia merkityksiä. Lomakkeen typografisilla ja tekstuaalisilla valinnoilla luodaan vaikutelmaa asian vakavuudesta, sen objektiivisesta dokumentoinnista, dokumentoijien asiantuntevuudesta, auktoriteetistakin (ks. esim. Walker 2001, 37–41).

Huomattava tietysti on, että täytettynä lomake sisältää ikään kuin kaksi merkitystodellisuutta ja tekstiä: muuttumattoman pysyvän lomakepohjan, kaavakkeen, joka ikään kuin odottaa täyttäjäänsä; merkinnöillä täydennytyn tekstin, joka on kaikissa yksittäistapauksissa ainutkertainen merkityskokonaisuus. Siksi nyt tarkastelussa olevassa täytetyssä lomakkeessa onkin useita tyhjiä kohtia: niiden täyttämiseen ei ole tässä tapauksessa ollut tarvetta. Lomakkeeseen ei sisälly muita täyttöohjeita kuin Synnytystä kuvaan osan yläpuolella suluissa oleva (HUOM! Kaavake/lapsi).

Kuten kaikki viranomaislomakkeita täyttäneet tietävät, viranomaiset kyllä keräävät lomakkeilla sellaistakin tietoa, jota kyseisessä asiassa ei todennäköisesti tarvita. Tällöin kyse on siitä, että kansalaisen on mukisematta täytettävä lomakkeen jokainen kohta, vaikka kaikki kysymykset eivät välttämättä tunnukaan relevanteilta. Yleisemmin lomakekulttuuri, lomakkeiden täyttäminen ja lukeminen on suomalaisille hyvin tuttua, mistä kertoo jo senkin, että julkisessa hallinnossa on käytössä tuhansia lomakkeita (ks. suomi.fi-portaali).

Palaa otsikoihin

”Vapaa” kertomus

Vapamuotoinen kertomus on neljän aanelosen mittainen dokumentti, jossa on kolme palstaa. Vasemmalla kapealla palstalla on päiväykset ja kellonajat, keskellä otsikkomaisille merkinnöille tarkoitettu tila, keskellä ja oikealla yli puolen arkin leveyden varsinaiset merkinnät, kertomuksen leipäteksti. Myös tämä teksti on ulkoasultaan lomakemainen ja osin kielellisestikin: erityisesti otsikkopalstalla käytetään lomakkeen tapaan substantiivilausekkeita (esim. Syy, Hoitajan merkintä, Synnytyksen kulku).

Vuorokaudet ja kellonajat vaihtuvat tekstissä kronologisesti varhaisemmasta uudempaan, mikä ehkä tuo tekstiin juonellisen tarinan olemusta. Tämä kronologia näkyy myös otsikkopalstalla sellaisissa merkinnöissä kuin Sisäänkirj, Synnytyksen kulku ja Jälkihoito. Näistä Synnytyksen kulku toistuu usein, ja sen alla ikään kuin alaotsikkoina on sellaisia merkintöjä kuin Kivunlievitys, Kalvojen puhkaisu ja Supistus. Toinen usein toistuva otsikkopalstan elementti on Hoitajan merkintä.

Siinä missä Synnytyksen kulku -otsikon vierellä olevat leipätekstimerkinnät ovat lyhyitä ja kiteytettyjä, Hoitajan merkintä -otsikon vierellä olevat merkinnät ovat monisanaisempia (pölkkykirjaimilla kirjauksen tekijän nimilyhenne):

06:30   Synnytyksen kulku   /NNNNNNN

             Huomio                      Merkinnät: katetroitu virtsaa 300ml

06:45    Hoitajan merkintä   /NNNNNNN

xxxxlla noussut lämpö 37,7, K.-suu nyt 9cm auki, edelleen ylhäällä paksuhkoa lippaa, to +/-0. Vaaleanpunertavaa/vihertävää lapsivettä tullut. Ktg negatiivinen, laskuja supistusten aikana. Vaikea pidätellä, painaa kovasti. Hengittelee ilokaasua, hienosti tsemppaa. Lisäannos auttoi supistuskipuihin hyvin, painontunne sen jälkeen kasvanut.

SI XXlle ilmoitettu tilanteesta. Otetaan näytteet (crp, pvk, veriviljely, veriryhmä, x-koe), tämän jälkeen tiputetaan Perfalgan 1gi.v ja Zinacef 1,5g i.v.

Synnytyksen kulku -merkinnät ovat toteavia, kun taas Hoitajan merkinnöissä on toteavuuden ja lääketieteellisen raportoinnin lisäksi synnyttäjän kokemusten ja sanomusten referointia, hoitajan henkilökohtaisia arvioita ja vapaamuotoisempaa selostusta. Monissa kohdissa kirjaaja on kuitenkin nimilyhenteen perusteella sama.

Erityisen yksityiskohtainen ja dramaattista preesensiä (esim. ISK 2004) käyttävä kätilön selostus on siinä kohdassa, jossa kerrotaan varsinaisesta syntymän hetkestä:

 (...) Samalla hetkellä lääkärit (sl xxx ja ol yyy) tulevat aamukierrolla katsomaan synnytyksen tilannetta. Juuri kun ole etsimässä saksia paikoilleen (toisen käden sormet mahtuvat välilihan sisäpuolelle), yhtäkkiä koko lapsi syöksähtää ulos kudosten pettäessä täysin. Mitään ei ehdi reagoimaan. Onneksi synnytys tapahtuu sängylle, jolle lapsi lentää. Lääkäri ja avustava klö xxx näkevät tilanteen.

 8.44 syntyy hyvin parkaiseva poika takaraivotarjonnassa, vihreästä lapsivedestä. Poika ehtii parkua muutamia kertoja, imetty vatsasta hiukan vihertävää ja nenästä kirkasta lv:ttä. Ppg 8/9p. Nostetaan iso poika äidin rinnalle, hierotaan hiukan jotta parkuu vielä lisää.

Tässä vapaassa kertomuksessa on lomakekertomukseen verrattuna aktivoitu monenlaista merkitysvarantoa. Voisi yleistää, että kyseessä on moniääninen teksti, eräänlainen hybridi, jossa yhdistyvät lääketieteellinen havainnointi ja kirjaaminen, merkittävän tarinan kertominen, tarkka tapahtumien (kronologinen) dokumentointi, synnyttäjän tuntemusten ja osin kirjaajankin tuntemusten välittäminen ja niin edelleen. Lukukokemus tuottaa mielenkiintoisia tulkintoja esimerkiksi sellaisissa kohdissa, jossa naturalistisen romaanin tapainen tarkka kuvaus yhtäkkiä vaihtuu lääketieteen koodikieleksi, kuten edellä toisessa kappaleessa. Yleissävy on  kuvaava, mutta maailman kuvaamisen lisäksi siihen otetaan myös kantaa monin kielellisen keinoin (syöksähtää, mitään ei ehdi, onneksi, hyvin parkaiseva).

Kertomuksen vapaus on ainakin näennäisesti suurta verrattuna lomakekertomukseen. Toisaalta voidaan tietysti väittää, että kaikkea valinnanvaraa ei tässäkään lajissa käytetä: tekstissä ei esimerkiksi kuvailla äidin ja läsnä olevan isän keskusteluja. Isän rooli on muutenkin minimaalinen: kertomuksen lopussa mainitaan, että Isä kylvetti vauvan ja puki näppärästi. Tässä vaiheessa syntynyt ihminen on vauva; syntymän hetkellä synnyttäjästä irrotessaan hän on lapsi ja heti syntymän jälkeen – jolloin sukupuoli todetaan – poika. Ihminen on syntynyt monine nimineen ja rooleineen, myös tekstuaalisesti.

Palaa otsikoihin

Kirjaavan kätilön ääni

Saadakseni  ammattilaisten kokemuksia, kenttätietoa, synnytyksistä ja siihen liittyvästä tekstuaalisesta todellisuudesta, lähestyin kahta kätilöä kysymyksin sähköpostitse. Lisäksi sain aiheeseen liittyvää taustatietoa yhdeltä kätilöopiskelijalta. Menetelmääni ei voi kutsua varsinaiseksi kyselyksi eikä haastatteluksi ; pikemminkin kyse lienee taustojen selvittelyyn tähtäävästä tiedustelemisen tekstilajista. (Ks. Liite 1.)

Vastaajat olivat yhtä mieltä olennaisista asioista. Käsittelen tässä lyhyesti heidän näkemyksiään kirjaamisesta, sen tehtävistä ja myös synnytyskertomusten eroa.

Kirjaaminen on kätilöiden mukaan todella olennainen osa työtä. Hoitotyön kirjaamiseen on alettu kiinnittää enemmän huomiota kaikilla hoitotyön alueilla ja uusia ohjelmia on laadittu kirjaamista tukemaan. Kirjaamista opetetaan kätilökoulutuksessa paljonkin ja kaikilla harjoittelujaksoilla sen harjaannuttaminen kuuluu tavoitteisiin.

Kirjaamista on kätilöiden mielestä paljon. Toinen heistä arvioi, että sähköisen kirjausjärjestelmän piti vähentää kirjaamistyötä, mutta ”minusta olemme joutuneet ojasta allikkoon, kirjaamiseen on tullut paljon tilastotiedon keruuta”. Hän painottaa, että kirjauksen tulee olla ”aina totuudenmukaista (etiikka) mutta ei koskaan asiakasta halventavaa eli asialinjalla pysytään”. Hänen mielestään jokaisen ”asiakkaan olisi hyvä lukea itseä koskevat tiedot, vältytään väärinkäsityksiltä ja virheellisiltä tiedoilta”.

Kirjaamisen velvollisuusperusteita ei oikein enää edes mietitä: siitä on tullut siis selviö. Kirjaaminen on myös hoidon laatu- ja vastuukysymys: dokumenteista tulee olla nähtävissä, mitä potilaalle on tehty. Kumpikin kätilöistä tähdentää tätä periaatetta mitä ei ole kirjattu, sitä ei ole tehty. Toinen heistä huomauttaa, että dokumentit ovat myös virallisia papereita, jotka käyvät todisteena esimerkiksi oikeudessa ristiriitatilanteissa tai hoitovirhesyytetapauksissa.

Kirjaamisen merkittävä funktio on dokumentointi ja erilaisiin asioihin varautuminen. Synnytyksen kulku halutaan dokumentoida mahdollisia seuraavia synnytyksiä varten. Halutaan siis varautua mahdollisiin ongelmiin, vaikka niillä ei yleensä ole tapana toistua, kuten toinen kätilöistä sanoo. Hän huomauttaa, että syntyvän lapsen kunto on saattanut olla seurausta synnytyksen kulusta, joten kaikki mahdolliset selittävät tekijät on kirjattava huolellisesti. Jatkuvan kronologisen kirjaamisen avulla tietysti siirretään myös tietoa synnytystapahtuman aikana, kun kätilöt, lääkärit ja hoitajat saattavat vaihtua.

Toinen kätilöistä arvioi, että vapaamuotoiset kertomukset hoidosta kuvaavat synnytyksen kulkua, sen eri käänteitä mutta myös synnyttäjän tunteita, ajatuksia ja valintoja:

Hoidamme ihmistä ja synnytys on varsin tunnepitoinen tapahtuma. Kyse ei ole sairaudesta ja synnyttäjä voi vaikuttaa paljon hoitoonsa. ”Rasti ruutuun” -lomakkeisiin kirjataan fysiologiset muutokset mutta tunteet eivät niistä välity.

Palaa otsikoihin

Merkitysten vastakkainasettelua

Ihmisen syntymä ja tekstien syntymä limittyvät edellä kuvaamallani tavalla siinä aina ainutkertaisessa prosessissa, jota synnyttämiseksi sanotaan. Prosessiin liittyy monia enemmän tai vähemmän vastakkainasetteluun perustuvia merkityspareja: yksityinen ja virallinen, intiimi ja sosiaalinen, mies ja nainen, synnyttäjä ja syntyjä, tiedot ja tunteet ja niin edelleen.

Tämäntapaiset vastakkainasettelut ovat nähdäkseni ilmentymiä yleisestä vastakkainasettelun ideologisesta skeemasta, merkitysmuotista, ajattelun ja asettautumisen ja arvottamisen tavasta. Tuntuu siltä, että ihmisenä olemiseen liittyy valtavasti tarvetta täyttää tällaisia  yleisesti tunnistettuja ja tunnustettuja sosio-kulttuuris-kognitiivisia – ja samalla mitä yksityisimpiä, intiimeimpiä – muotteja.

Yksi perustavimmista vastakkainasettelusta lienee se, jota voi kuvata esimerkiksi tällaisilla käsitepareilla:

symbollinen, kielellinen vs. luonnollinen, ruumiillinen

tekstuaalinen vs. materiaalinen.

Asetelma palautunee ihmisen kokemukseen itsestään, ulkoisesta olemuksestaan suhteessa sisäiseen minäänsä ja siihen luonnon todellisuuteen, jonka tämä sisäinen minä voi ruumiinsa aistein havaita. Ihmisen luonne eli sisäinen ihmisluonto ja ihmisen ulkopuolinen todellisuus eli luonto ovat erilliset, mutta jo sanojen sukulaisuus antaa ymmärtää, että asioita on pyritty hahmottamaan jollakin tavalla samanlaisina, ehkä juuri luomisen (etymologisesti maailmaan heittämisen ks. SSA 1992–2000, s.v. luoda) prosessin näkökulmasta.

Syntymää on pidetty luonnollisena (luonnon) tapahtumana. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voitaisiin ajatella ihmisten suhtautuneen historian saatossa asiaan välinpitämättömästi. Sekä syntymä että kuolema ovat kaikessa biologisuudessaankin aina mitä tiheimmin merkityksellistettyjä kulttuurisia tapahtumia (Helsti 2003, 47). Kun puhutaan synnytysten medikalisaatiosta, tällä kuvataan sitä, miten lääketiede on ottanut haltuunsa ”luonnollisia” elämän tapahtumia. Syntymä ja kuoleman medikalisaatiossa on usein kysymys siitä, että biolääketiede ja sen piirissä toimivat ammatinharjoittajat pyrkivät muuttamaan kansanomaisia syntymään, kuolemaan, terveyteen ja sairauteen liittyviä käsityksiä sekä syrjäyttämään perinteisiä parantajia. (Mp.)

Synnytysten medikalisoituminen on varmasti tarkoittanut ainakin sitä, että synnytykset ovat tekstuaalistuneet. Kätilökoulutus aloitettiin Suomessa 1816, ja tämä oli todennäköisesti ratkaiseva askel tiellä medikalisaatioon. Kansanomainen synnytysapu korvattiin koulutetuilla – siis ”kirjanoppineilla” – avustajilla 1890–1950. (Helsti 2003, 48, 54.) Merkittävänä synnytysten medikaalistajana voi varmasti pitää myös lukutaidon yleistymistä ja tiedon lisääntymistä sekä tiedon tuloa yhä useampien saataville.

Palaa otsikoihin

Eivät vastakohtia?

Kulttuurintutkija Mikko Lehtonen (esim. 2010) korostaa, että materiaalinen ja symbolinen eivät ole toistensa vastakohtia, vaan ihmisten maailmassa olemisen ulottuvuuksia tai puolia, jotka ovat kaiken aikaa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa. Ihmiset eivät siis ole sen enempää kulttuurisia kuin luonnollisiakaan olentoja. Emme kuulu ensisijaisesti luontoon tai kulttuuriin, vaan molempiin. Ihmiset ovat luontojaan kulttuurisia olentoja: avoimia ja etukäteen lukkoon lyömättömiä, kiteyttää Lehtonen.

Ajatus rajallisesta ruumiista yhdistettynä kulttuuriseen avoimuuteen sopii hyvin yhteen sen ajatuksen kanssa, että niin ihmistä yksilönä kuin kulttuuriakin synnytään alati tekstein, merkitystenannossa, -otossa ja -vaihdossa. Kielen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimisen näkökulmasta olennaista on eritellä sitä, millä keinoin ”merkitysihmistä” kulloinkin synnytetään ja millaisiksi merkityksiksi häntä rakennetaan. Nämä synnyttäjät ja rakentajat ovat tietysti itsekin yksityisiä rajallisia ruumiita, ja sellaisina välttämättä myös kielen, kulttuurin ja yhteiskunnan tutkijoiden ”aineistoja”.

Lehtonen (2005, 15–16, 19) arvioi, että kulttuurintutkijat puhuvat nykyään ruumiista enemmän kuin aikaisemmin, mutta tarkastelun kohteena näyttää olevan ennen muuta mielihyvän ja halujen alueelle kuuluva ruumis, ei tarpeiden ja välttämättömyyksien leimaava aistiva, biologis-kulttuurinen ja työtä tekevä ruumis. Juuri ruumis on kuitenkin syytä ottaa vakavasti, jotta voidaan ymmärtää paitsi inhimillistä kulttuuria ylipäänsä myös monia myöhäismodernin kulttuurin erityispiirteitä. Symbolisen toiminnan ruumiilliset ulottuvuudet on pitkälle unohdettu.

Palaa otsikoihin

Merkitysten napanuora

Luonnollisen ja medikalisoituneen syntymän välillä on merkitysten napanuora. Sama napanuora yhdistää ihmiseen liitettäviä ruumiillisuuden ja tekstuaalisuuden merkityksiä yleisemminkin.

Tosin tässä tulevat vastaan teemojen tutkailijan kielellisen kompetenssin rajat: metaforinen puheeni napanuorasta kahden entiteetin välillä on omiaan tukemaan käsitystä olioiden ja niistä kertovien käsitteiden vastakkaisuudesta, erillisyydestä. Pitäisikö palata lainausmerkkilinjalle? Vai olisiko rehellisempää puhua ruumiillis-tekstuaalisesta syntymästä? Vai unohtaisimmeko vastakkainasettelun tyystin (myös siihen kohdistamani kritiikin) ja puhuisimme pelkästä syntymästä – ja siitä, miten luonnollista onkaan, että kielentutkija alkaa (tai ainakin minä kielentutkijana alan) etsiä tämänkin ihmeen arvoitusta kielennyksistä, maailmaan synnytetyistä teksteistä.

Hahmottelen edellä tutkimusasetelmaa, jossa luotan tekstiin ja niissä näkyvistä valinnoista tulkittavissa olevaan merkityspotentiaaliin. Samalla olen hyvin epävarma siitä, tekevätkö omat valintani oikeutta teemalle. Kyse on tutkijan tarpeesta löytää jotain, myös hänen oletuksistaan, siitä tutkijan intuitiosta, maailmantiedosta, hypoteeseista, teorioista ynnä muusta sellaisesta ei-materiaalisesta (mutta ruumiillisesta ja samalla tekstuaalisesta) aineistosta, jota jokainen väistämättä kantaa kerallaan. Tämä pitäisi tieteellisessä tutkimuksessa vihdoin hyväksyä välttämättömäksi ja vastaan väittämättömäksi tieteelliseksi lähtökohdaksi, tämä epätieteellinen epävarmuus ja epäyksiselitteisyys.

Palaa otsikoihin

Keskeiset lähteet ja taustakirjallisuus

Arendt, Hannah (2002; 1958). Vita Activa. Ihmisenä olemisen ehdot. Suom. Ritta Oittinen ym. Vastapaino.

Austin, J. L. (1962). How to do things with words. Clarendon Press.

Baldry, Anthony & Paul J. Thibault (2006). Multimodal transcription and text analysis. Equinox.

Berger, Peter L. & Thomas Luckmann (1994). Todellisuuden sosiaalinen rakentuminen. Tiedonsosiologinen tutkielma. Suom. Vesa Raiskila. Gaudeamus.

Butler, Judith (1993). Bodies that matter. On the discursive limits of sex. Routledge.

Fairclough, Norman &  Ruth Wodak (1997). Critical discourse analysis. Teoksessa Teun A. van Dijk (toim.): Discourse as social interaction. Saga, 258–284.

Forsius, Arno (2010). Synnytysten historiaa. http://www.saunalahti.fi/arnoldus/synnhist.html Haettu 25.10.2010.

Grankvist, Tiina (1996). Päästä piika pintehistä. Kansanomaisesta synnytysavusta ammatinharjoittajiin. Pro gradu. Turun yliopisto.

Halliday, M. A. K. (2004; 1985). An itroduction to functional grammar. 3. painos. Uudistettu yhdessä M. I. M. Matthiessenin kanssa. Arnold.

Heikkinen, Vesa (1998). Miesnainen myy mediassa itseään – mutta mitä se kielimiehelle kuuluu? Teoksessa Vesa Heikkinen & Harri Mantila & Markku Varis (toim.): Tuppisuinen mies. Kirjoitelmia sukupuolesta, kielestä ja kulttuurista. Gaudeamus, 94–131.

Heikkinen, Vesa (2000a). Teksteihin tunkeutuvat todellisuudet. Teoksessa V. Heikkinen & P. Hiidenmaa & U. Tiililä: Teksti työnä, virka kielenä. Gaudeamus, 116–214.

Heikkinen, Vesa (2000b). Tekstuaalinen pirunnyrkki. Teoksessa V. Heikkinen & P. Hiidenmaa & U. Tiililä: Teksti työnä, virka kielenä. Gaudeamus, 63–115.

Heikkinen, Vesa (2000c). Virallisen ideologiaa. Teoksessa V. Heikkinen & P. Hiidenmaa & U. Tiililä: Teksti työnä, virka kielenä. Gaudeamus, 297–326.

Heikkinen, Vesa (2004). Jauhelihaa ja muita konteksteja. Kulttuurintutkimus 2, 23–34.

Heikkinen, Vesa (2005). Arkea arkeissa. Teoksessa V. Heikkinen (toim.): Tekstien arki. Tutkimusmatkoja jokapäiväisiin merkityksiimme. Gaudeamus, 11–30.

Heikkinen, Vesa (2012; 2004). Tekstin kanssa. Kohti kielitieteellisen (kon)tekstintutkimuksen yleismallia. http://www.kotus.fi/files/2171/Tekstin_kanssa_VH_uudelleenjulkaisu.pdf

Heikkinen, Vesa & Tuure Hurme (2008). Hölynpölynimuri. Otava.

Helsti, Hilkka (2003). Synnytyksen lääketieteellistäminen ja kansanomainen vastarinta. Kulttuuriset ristiriidat kotisynnytysten aikaan. Teoksessa Marja-Liisa Honkasalo & Ilka Kangas & Ullamaija Seppälä (toim.): Sairas, potilas omainen. Näkökulmia sairauden kokemiseen. SKS, 46–70.

Honkasalo, Marja-Liisa (2004). Jotain jää yli. Ruumiillisuus konstruktionismin ja eletyn jälkeen. Teoksessa Eeva Jokinen & Marja Kaskisaari & Marita Husso (toim.): Ruumis töihin! Käsite ja käytäntö. Vastapaino.

Hynninen, Anna (2004). Toisto ja variaato omaelämäkerrallisessa kerronnassa. Elore 2. http://www.elore.fi/arkisto/2_04/hyn204.html Haettu 25.10.2010.

Hyvärinen, Matti (2012). Kertomuksen sosiaaliset lajit. Teoksessa Vesa Heikkinen ym. (toim.): Genreanalyysi – tekstilajitutkimuksen käsikirja. Gaudeamus, 392–410.

ISK = Iso suomen kielioppi (2004). SKS.

Jerkku, Timo (2009). Synnytys on yhteinen projekti. Turun Sanomat, 8.11.2009.

Kuikka, Leena (2009). Lehtimainoksen multimodaalisuus. Teoksessa Vesa Heikkinen (toim.): Kielen piirteet ja tekstilajit. Vaihtelevia valintoja tekstistä toiseen. SKS,37–62.

Kusch, Martin & Jaakko Hintikka (1988). Kieli ja maailma. Pohjoinen.

Lehtonen, Mikko (1996). Merkitysten maailma. Kulttuurisen tekstintutkimuksen lähtökohtia. Vastapaino.

Lehtonen, Mikko (2005). Ruumiin ylösnousemus – ja sen haasteet kulttuurintutkimukselle. Kulttuurintutkimus 2/2005, 15–30.

Lehtonen, Mikko (2010). Kulttuurintutkimus mediatutkimuksessa. http://www.uta.fi/laitokset/tiedotus/opiskelu/kurssimateriaalit/slk09/TIEDAT1A_mediatutkimuksen_suuntauksia/kulttuurintutkimus_mediatutkimuksessa.pdf Haettu 25.10.2010.

Leino, Pentti (1987). Kieli ja maailman hahmottaminen. Teoksessa Tommi Hoikkala (toim.): Kieli, kertomus ja kulttuuri. Gaudeamus, 26–51.

Muikku-Werner, Pirkko (2005. ”Yhteiset ilot”. Kontakteja nimimerkein. Teoksessa Vesa Heikkinen (toim.): Tekstien arki. Tutkimusmatkoja jokapäiväisiin merkityksiimme. Gaudeamus, 211–228.

Nieminen, Tommi (2010). Lajien synty. Tekstilaji kielitieteen semioottisessa metateoriassa. Jyväskylän yliopisto.

Pälli, Pekka (2003). Ihmisryhmä diskurssissa ja diskurssina. Tampereen yliopisto.

Pälli, Pekka (2005). Kielellinen rakenne ja kulttuurin tulkinta. Kulttuurintutkimus 2/2005, 3–14.

Raatikainen, Panu toim. (1997). Ajattelu, kieli, merkitys. Analyyttisen filosofian avainkirjoituksia. Gaudeamus.

Rojola, Lea & Lea Laitinen (1998): Keskusteluja performatiivisuudesta. Teoksessa Lea Laitinen & Lea Rojola (toim.): Sanan voima. Keskusteluja performatiivisuudesta. SKS.

Shore, Susanna (2012a). Kieli, kielenkäyttö ja kielenkäytön lajit systeemis-funktionaalisessa teoriassa. Teoksessa Vesa Heikkinen ym. (toim.): Genreanalyysi – tekstilajitutkimuksen käsikirja. Gaudeamus, 131–157.

Shore, Susanna (2012b). Systeemis-funktionaalinen teoria tekstien tutkimisessa. Teoksessa Vesa Heikkinen ym. (toim.): Genreanalyysi – tekstilajitutkimuksen käsikirja. Gaudeamus, 158–185.

SSA = Suomen sanojen alkuperä. Etymologinen sanakirja (1990, 1992, 1995). SKS, Kotimaisten kielten keskus.

Sulkunen, Pekka (1997). Todellisuuden ymmärrettävyys ja diskurssianalyysin rajat. Teoksessa  Pekka Sulkunen & Jukka Törrönen (toim.): Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sosiaalisen todellisuuden rakentuminen ja ymmärrettävyys. Gaudeamus, 13–53.

Suomi, Sanna (2008). ”Rajua meininkiä ja onnen kyyneleitä”. Tutkimus miesten synnytyskertomuksista. Pro gradu. Turun yliopisto.

Swales, John (1990). Genre analysis. English in academic and research settings. Cambridge university press.

Tilastokeskus (2010) = Syntyvyys korkein 40 vuoteen. http://www.stat.fi/til/synt/2009/synt_2009_2010-04-15_tie_001_fi.html Haettu 25.10.2010.

TOH = Tohtori.fi (2009). http://www.tohtori.fi/?page=4069997&search=synnytys Haettu 1.10.2010.

Viinikka, Jenni (2011). Kuoleman kielissä. Pro gradu -tutkielma. Helsingin yliopisto. https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/26517/kuoleman.pdf?sequence=1

Vuori, Jaana (2001). Äidit, isät ja ammattilaiset. Sukupuoli, toisto ja muunnelmat asiantuntiojoiden kirjoituksissa. Tampereen yliopisto.

Walker, Sue (2011). Typography and language in everyday lige. Prescriptions and practices. Longman.


Palaa otsikoihin


Palaa otsikoihin

Liite 1: Synnytyskertomus tekstinä (kysymykset kätilöille)

 VH 25.1.2010

1. Miksi synnytyskertomus(lomake) tehdään? Perustuuko tekeminen lakiin, asetukseen tms.?

2. Onko yksi ja sama lomake käytössä koko maassa?

3. Onko siitä kätilöille ja muulle henkilökunnalle annettuja ohjeita? Millaisia?

4. Miten sitä käsitellään esim. kätilöiden koulutuksessa (ja yleisemmin niitä tekstejä, joita kätilön kuuluu osata tehdä potilaista)?

5. Kauankohan tällainen tekstilaji on ollut olemassa? Miksi näitä lomakkeita on alkujaan alettu täytellä?

6. Lomakemuotoisen kertomuksen lisäksi käytössä on vapaamutoisemmin kirjoitettuja kertomuksia synnytystapahtumasta. Ne on kirjoitettu ilmeisesti sitä mukaan, kun prosesi etenee. Mikä näiden "kertomusten" tarkoitus on?

7. Onko tiedossasi jotain oppaita, kirjoja tms., joissa synnytyskertomusta ohjeistetaan/käsitellään muuten?

8. Onko jotain muuta, mitä synnytyskertomusten tutkijan voisi olla paikallaan tietää synnytyskertomuksista?

9. Mikä ja millainen on oma suhteesi synnytyskertomuksiin?

10. Selventäviä taustatietoja vastaajasta: oppiarvo, ammatti tms.

KIITOS!

Palaa otsikoihin