Asiantuntijoiden kirjoituksia ajankohtaisista kielikysymyksistä. Laaja blogi- ja kolumniarkisto.

10 kysymystä kielestä 2015

14.12.2015 13.09

Sanamaija elättää itsensä kielellä

Heli Laaksonen kirjoittaa, luennoi, runoilee.


Heli Laaksonen. Kuva: Miikka Lappalainen.
”Tämä o napattu meijä naapurpellolt, ja potkukelkan koris o mun runokirjan latviannos Kad gos smei (Ko lehm kikatta).” Kuva: Miikka Lappalainen.

1. Milloin ja miten sinusta tuli kieli-ihminen?

See alko siit, ko mää synnysi… Lukeva koti, runoista, kirjoista ja sanoista kiinnostunut suku, vahvasti lounaismurteinen kasvuympäristö, hyvät äidinkielen opettajat ja lähes päähänpistosta valitut opinnot Turun yliopiston suomen kielen laitoksella ovat rakentaneet pohjan kieli-ihmisyydelle. Luulen, että rakkaus kieleen on identiteettini tukevin rakennuspuu.  

2. Mikä sinua erityisesti kiinnostaa suomen kielessä?

Täyty oikken pinnistel, et mikä munt ei kiinnostais.

Lempisijani on adessiivi, tein siitä gradunkin. Joskus kun kuulen erikoisempaa adessiivin käyttöä (”mulla tuntuu, että…”), en kuule enää asiasisältöä ollenkaan, kun olen niin hurmaantunut tästä ulko-olennosta (adessiivin suomenkielinen, jotenkin mukava nimi).

Ajattelen usein, miten paikat, ajat, tavat ja instrumentaalit ilmaistaan eri kielissä. Läheisissä sukulaiskielissä suomessa ja virossakin ne poikkeavat toisistaan jonkin verran. Kontrastiivinen kielentutkimus on huisia: mitkä vaikutteet ja kehityskulut ovat vieneet siihen, että rinnakkaiset kielet muotoutuvat erilaisiksi. Miksi suomalainen on sisäpaikallissijassa sienessä mutta virolainen ulkopaikallisesti seenel? Millaiset historialliset yhteydet ovat olleet niin tiiviitä, että suomen lounaismurteet ja viron kieli ovat lähentyneet? Kaupankäynnit, yhteiset kalavedet, naimakaupat..?

Sanajärjestys on niin erikoinen systeemi suomessa, että aivoparkani ei sen hahmottamiseen riitä. Suomen kielen professorina toiminut Valma Yli-Vakkuri sanoi joskus, että lounaissuomalaisilla on kirjakieltäkin kirjoittaessa inttävä sanajärjestys. Nyt käytin pitkästä aikaa suomea kaunokirjallisessa yhteydessä, kun käänsin virosta Andrus Kivirähkin klassikkoteoksen Kaka ja kevad (siitä tuli Koiranne alkaa kohta kukkia). Eniten editorin punakynä viuhui juuri sanajärjestysseikoissa.

Mainosten kieli on toisinaan nerokasta. Kielellä maanittelu, hyvittely ja uhittelu ovat aina kiinnostavia seurattavia niin viranomaisviestinnässä kuin ihmisten välisessä vuorovaikutuksessakin.

Joskus en käsitä viestiä, silloin pysähdyn ihmettelemään, mikä tässä on ongelmana, miksi en hahmota, mistä on kysymys. Ja jos en kielen jonkin kaltaisena ammattilaisena ymmärrä sanomaa, kenen on tarkoitus ymmärtää? Viimeksi olin ymmälläni siitä, kun itse tulostettavassa junalipussa luki otsikkona isokirjaimin PERUS. Kenelle otsikko on tarkoitettu? Onko se kyseisen dokumentin tärkein asia? Vasta jossain sivulauseessa käy ilmi, että kyseessä todella on se junalippu, jonka matkailijan tulee esittää konduktöörille.

Ja tot kai meijä ihana kansankiäl, murteitte ilo ja ihme! Elelen Rauman Lapis, misä lounaismurre taita olla lyhkäsimmilläs. En väsy ihailemast, kui vähil ääntteil voi asioi ilmast. Vaik seitmä (seitsemän) taik sautetui (savustettuja).

3. Miten kieliasiat ovat läsnä jokapäiväisessä elämässäsi?

Elätän itseni sanoilla: kirjoitan, luennoin, runoilen. Ammattinimikkeeni on sanamaija (vrt. sanaseppo), toiminimeni on Sanatoimisto Hulimaa.  Muutaman vuoden välein järjestän suurisuuntaisia runokiertueita, laadin vuodessa tuhansia sähköpostiviestejä, välillä oikoluen tuttujen opinnäytetöitä vaihtokauppapalkalla (esim. ompelukone tai lämmin käsi), pidän joskus esitelmiä murteista, äidinkielen merkityksestä, esiintymistaidosta.

Luen kirjoja aina kun voin, iloon, suruun, lohduksi, ymmärrykseksi, oman kielen avartamiseksi. Niin kauan kuin vain ihmiskieltä saa kuunnella tai lukea, aika kuluu hyvin. Bad english on kielimuoto, johon korvani nopeasti väsyy, mutta mitä tahansa äidinkielistä puhetta on jännittävä kuunnella.

Haaveilen myös uusien kielien oppimisesta. Erikoista, arkaaista latviaa yritän omatoimisesti sitkeästi oppia, mutta jokin mieleen painamista hoiteleva nurkka on aivoissani niin rappeutunut, että uusien sanojen opiskelu on työn ja tuskan takana.

Kieli-ihmisyyteni huomaan esimerkiksi siitä, että minun on vaikea hahmottaa maailmaa ilman sanoja. Instrumentaalimusiikkia jaksan kuunnella 20 sekuntia, ja noutopöytien ruokien tunnistus käy hitaasti, jollei näy selventävää kylttiä (ryynimakkaraa, maitokastiketta).

4. Kielimaisemamme kirjavoituu, ja kieli muuttuu. Mitä ajattelet tästä?

Sekä kirjavoituminen että muuttuminen on kiinnostavaa – vaikka olenkin useimmiten Elli Epäluuloinen uusien hullutuksien edessä. Kielen luonto on muuttuvainen, uusien ilmiöiden myötä tulevat myös uudet sanat. Liian nopeasti ei soisi muutosten hyökyvän päälle. Turhaa ison maailman matkimista ja omista, hyvistä sanoista luopumista kannattaisi varoa. Saa olla tarkkana, ettei arkikieleen ui file, vaikka voisi sanoa kansio. On hassua sanoa fine, kun voisi käyttää ihanaa sanaa hyvä! Vieläkin ihmetyttää, mitä tapahtui esihistoriallisena aikana, kun suomen kantakielen puhujat päättivät vaihtaa oman emonsa germaanien äitiin.

Suomen kielen oppiminen on minusta täällä asuville ylivälttämättömyys. Siitä aukeavat kirjastot, kontaktit, kaveruudet. Voisivatko maallikot järjestää suomen kielen esittelyjä maahanmuuttajille ensiavuksi vapaaehtoisesti, jollei kaikille tulijoille ole heti varaa kustantaa huippuopettajia?

Pienten, harkittujen kirjakokoelmien tuominen maahanmuuttajakeskuksiin olisi hyvä ja halpa keino kotouttaa, tutustuttaa suomen kieleen ja ehkäistä henkistä näivettymistä. Oppi- ja sanakirjoja, lastenkirjoja, ruokakirjoja, valokuvakirjoja, edistyneimmille vaikkapa selkoromaaneja vapaaseen lukuun käsikirjastossa. Monen suomalaisen hyllyt pursuavat liikakirjoista, joten lahjoittajia luulisi löytyvän. (Multaki vois muutaman kymmene löyty.)

Ajattelen myös toisin päin: tähän maahan tuleviin uusiin kieliin olisi hauska tutustua, tuntuisi kotoisammalta, jos olisi joku käsitys niistä. Ehkä maahantulijat voisivat itse järjestää valtaväestölle suunnattuja pop up -kieliesittelyjä? Kyllä olisi jännittävä kuulla esitelmä vaikka arabian kielen äänteistä! Mitä ihmettä ovat ne vokaalit ja konsonantit, joista ei saa omalla korvalla otetta? Onko somalissa futuuria? Miten kurdit puhuvat? Mää olissin eturivis istumas muistinpanovälineitten kans.

5. Katsotko pystyväsi vaikuttamaan siihen, miten kieleen ja eri kieliin Suomessa suhtaudutaan?

Kyl vaa! Kaikki kielen käyttäjät hoitavat omaa tonttiaan ja voivat vaikuttaa ainakin lähipiiriin. Jokainen kolumnisti, bloggaaja ja mielipidekirjoittaja muovaa niin kieltä kuin asenteitakin. Julkiseen kirjoittamiseen pitäisi suhtautua vastuullisesti ja arvoa antavasti (joskus mää ajattelen, et netin tarttis olla luvavarane). Myös kirjan osto on väkevä kannanotto kielen puolesta. Suomalaisen kulttuurin pahin uhka on se, että suomalaiset eivät itse enää innostuisi omista kirjoistaan, musiikistaan, taiteestaan.

Kieliaiheisten kolumnien kirjoittaminen, kannanotot keikoilla, näkyvä tunnustuksen antaminen murteille on oma tapani pitää yllä kielitietoisuutta tällä kielialueella. Kotisivuillani ja lukijoilleni suunnatulla kirjailijasivuillani fb:ssä ajattelen joskus ääneen kirjallisia huomioitani.

Omilla runoillani ja esimerkiksi lapsille suunnatulla lounaismurteisella Aapisella tuon sisällön lisäksi esille erilaisten kielten tärkeyttä ja äidinkielen suurta merkitystä.

6. Mitä mieltä olet puheista, joiden mukaan suomi on kuoleva kieli?

Kaikki kielet ja kulttuurit ovat kuolevia, koska niitä kannattelevat ihmisetkin ovat.

Suomen kielen asema virallisena kielenä tuntuu vakaalta – sitä opetetaan, säilötään, tutkitaan, käytetään ja rakastetaan. Tiedesuomen tulee pitää puolensa, vaikka kansainvälisiä ollaankin. Kuuluu tieteentekijän tehtäviin ja velvollisuuksiin miettiä, mikä voisi olla uuden ilmiön tai keksinnön omakielinen nimi. Stroke uniteja emme tarvitse lisää.

Välillä lievästi huolestuttaa suomen kieltä kehittävien hankkeiden näivettäminen – aivan kuin joku muu maa, taho tai instituutti olisi enemmän vastuussa kielen vaalimisesta kuin Suomen valtio ja kansa. Käpälät irti Kotukse rahoist (tätä kommenteeraust ei ol tilattu eikä maksettu)!

7. Mikä on mielestäsi kielessä kauneinta ja kauheinta?

Kauneinta suomessa on sijamuotojärjestelmä ja merkitykseltään läpinäkyvät yhdyssanat: täsmälääke, kattolamppu, kilpajuoksu. Kauheinta – tai oikeastaan huvittavinta – ovat ryminällä kielen valloittava trendi-ilmaukset. Yhtäkkiä kolumneissa, radiokanavilla ja somemutinassa töitä pukkaa, homma pelittää, kombo toimii, päällä on huikea pöhinä ja kaikki on ihan mahtavaa, niin kuin synonyymeja ei olisi keksittykään. Saa olla itsekin varuillaan, etteivät tartu – niihin kun on varsinkin kiireessä helppo turvautua. Näissä lohduttaa se, että ne jäävät aikanaan muodista ja ovat pian yhtä vanhanaikaisia kuin Suomisen Ollin eri kiva.

Sanaihmisenä vierastan vähän kuvakulttuurin leviämisen myötä yleistyviä hymiöitä ja emoijeja. Eik sanat muka riitä! Minulla on umpitavallinen järkikännykkä (ei siis äly-), ja erikoisemmat emoj-merkit tulevat näytölle pelkkinä neliöinä. Vielä ei ole tullut hetkeä, etten olisi viestin sävyä tai sisältöä ilman niitä ymmärtänyt. Joskus kirjoitan huvikseni tekstin perään tähän hymiö

8. Jos olisit tekstilaji, mikä tekstilaji olisit?

Runo! Eri päivinä eri suuntiin aukeava, lystikäs, kaihoisa ja lievästi epämääräinen. Mutta en kryptinen enkä korkeakulttuurisin viittauksin koketeeraava.

9. Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaan yhden kirjan, minkä kirjan ottaisit?

Nykysuomen sanakirjast tahtoisin tiätyst autiol saarel mukka osat L-R.

10. Mitä muuta haluat sanoa jutun lukijoille?

Kiäl o ihana ja ilmane aarre – pirä siit hyvä hualt. Anna arvo muittenkin omil kiälil.

Toimittaja: Vesa Heikkinen
Kuva: Miikka Lappalainen

Helin kotisivut
Lukijoille suunnatut kirjasivut Facebookissa

Palaa otsikoihin