Tietoa kielipolitiikasta, Suomen kielistä ja suomen sukukielistä, kielenkäytön lajeista, nimistöstä, eri kielimuodoista, kielen- ja nimistönhuollosta.

Ajankohtaista virkakielestä

17.12.2015 13.32

Ministeri Vehviläinen: maakunta sopii itsehallintoalueen nimeksi

Tutkas eli tutkijoiden ja kansanedustajien seura järjesti vuoden viimeisen seminaarin 17.12.1015 Pikkuparlamentissa. Aiheena olivat tulevat itsehallintoalueet, niiden rooli ja tehtävät. Myös alueiden nimitys puhutti.

Seminaarin ensimmäisen esityksen piti kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen, joka heti aluksi mainitsi, että Kotimaisten kielten keskus on suosittanut tuleville itsehallinnollisille alueille termiä maakunta. Tätä termiä Vehviläinen sanoi itsekin kannattavansa. Seminaarin lopussa käydyssä keskustelussa alkoi termi itsehallintoalue  puheissa jo kääntyä maakunnaksi.

Kotus on suosittanut termiä ensinnäkin siksi, että mainitut alueet pohjautuvat maakuntiin eikä samarajaisille, samat tehtävät hoitaville alueille kannata keksiä uutta nimitystä. Toinen syy on, että sana itsehallintoalue on vakiintunut toisentyyppiseen käyttöön. Ajatellaanpa vaikka Ahvenanmaan itsehallintoaluetta tai Kataloniaa. Tulevia itsehallinnollisia alueita ei voi rinnastaa niihin. Maakunta on myös ruotsiksi tuttu ja kätevä termi.

Keskustelussa nousi esiin myös se, että sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut tuottaville alueille voi joutua luomaan oman organisaationsa. Tulevia itsehallintoalueita eli maakuntia on 18, mutta ns. sote-alueita vain 15. Palvelujen järjestäminen vaatii ehkä vielä muiltakin osin väliportaita. Kotuksen lausunnossa ennakoitiin tätäkin ehdottamalla sosiaali- ja terveydenhuoltoalueista käytettäväksi termiä peruspalvelualue, ruotsiksi omsorgsregion. Muitakin tarpeellisia termejä lausunnossa mainitaan.

Käytännön organisoinnissa on siis vielä paljon pohdittavaa. Sekä päättäjien että käyttäjien kannalta on toivottavaa, että kaikille asioille löytyy selkeät ja ymmärrettävät nimet ja termit, jotka on helppo kääntää tarvittaville kielille. Kun nimet ovat selvät ja lyhenteitä vältetään, kaikkien on helpompi ymmärtää, mistä puhutaan ja päätetään, ja mikä taho hoitaa minkäkin tehtävän.

Lisää aiheesta:

Kotuksen lausunto itsehallinnollisten alueiden nimistä
Maria Vidberg: Landskap i stället för självstyrande område

Palaa otsikoihin