Tietoa kielipolitiikasta, Suomen kielistä ja suomen sukukielistä, kielenkäytön lajeista, nimistöstä, eri kielimuodoista, kielen- ja nimistönhuollosta.

Suomen viittomakielet


Suomen viittomakielinen yhteisö sai alkunsa 1800-luvun puolivälissä, kun kuuro, 11 vuotta Ruotsissa koulua käynyt Carl Oscar Malm (1826–1863) palasi Suomeen ja perusti maamme ensimmäisen kuurojenkoulun. Malm toi Ruotsista mukanaan myös kielen, ruotsalaisen viittomakielen. Siitä ovat kehittyneet tänä päivänä Suomessa käytettävät suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli.

Nykyään suomalainen viittomakieli on noin 4 000–5 000 kuuron äidinkieli. Lisäksi sitä käyttää äidinkielenään, toisena kielenään tai vieraana kielenä noin 6 000–9 000 kuulevaa suomalaista. Suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjiä on pitkään arvioitu olevan noin 300, joista puolet on kuuroja. Vuosina 2014–15 tehdyn kartoituksen perusteella kuitenkin tiedetään, että kuuroja kielenkäyttäjiä on enää noin 90 ja heistä suurin osa on jo varsin iäkkäitä. Unescon kriteerien mukaan suomenruotsalainen viittomakieli onkin vakavasti uhanalainen.

Palaa otsikoihin

Viittomakielten ominaispiirteistä

Viittomakielet koostuvat rajatusta määrästä rakennepiirteitä aivan kuten puhututkin kielet. Sanaa vastaava perusyksikkö on viittoma.

Viittomasta voidaan erottaa viisi perusosaa: käsimuoto, paikka, käsien liike, kämmenen ja sormien suunta sekä ei-manuaaliset piirteet (ilmeet, suun, pään ja vartalon liikkeet). Viittomakielten lauserakenteessa käytetään viittomajärjestyksen ja kieliopillisia suhteita ilmaisevien viittomien lisäksi viittomisen aikana tuotettuja kasvonilmeitä, kehon ja pään liikkeitä sekä kolmiulotteista tilaa.

Eri viittomakielissä käytettävät viittomat voivat olla muodoltaan hyvinkin erilaisia, mutta kieliopiltaan viittomakielet näyttävät olevan selvästi yhteneväisempiä kuin puhutut kielet. Kielioppien samankaltaisuus johtuu ilmeisesti viittomakielten tuottamis- ja vastaanottotavasta.

Näköaistimme kykenee vastaanottamaan ja kädet ja muu keho tuottamaan samanaikaisesti lukuisia kielellisiä rakenneyksiköitä. Puhe-elimet ja kuuloaisti pystyvät tähän rajoitetummin.

Lisäksi viittomakielet voivat rakenteessaan hyödyntää suorempia kielikuvia kuin puhutut kielet. Esimerkiksi menneeseen aikaan viitattaessa käden liike voi suuntautua viittojasta taaksepäin ja tulevaan viitattaessa eteenpäin.

Viittomien lisäksi monissa viittomakielissä käytetään sormiaakkosia, joiden avulla voi kirjaimittain viittoa puhutun kielen sanoja esimerkiksi silloin, kun tarvittavaa viittomaa ei tunne tai sitä ei ole (kuten uusia nimiä viitottaessa). Viittomakieltä ja viitottua puhetta voi myös viittoa kädestä käteen. Tällaista taktiilista menetelmää käytetään, jos ei näe viittomia (kuurosokeat). Viitotussa puheessa viittomia käytetään usein taivuttamattomassa perusmuodossa puhutun kielen rakennetta seuraten.

Palaa otsikoihin

Suomalainen viittomakieli

Vaikka suomalaisella viittomakielellä ei olekaan kirjakieltä, voidaan sanoa, että sillä on yleiskielen muoto. Yleiskielisen muodon perusominaisuuksia ovat selkeä lauserakenne, viittomien huolellinen artikulaatio sekä murteellisten ja arkityylisten viittomien välttäminen. Suomalaisessa viittomakielessä yleiskieli ei ole kuitenkaan samalla tavoin säänneltyä ja vakiintunutta kuin vaikkapa suomen ja ruotsin kielissä, joilla on vankka kirjallinen kulttuuri ja joiden kirjakielen osaamiselle luodaan pohja koulussa.

Suomalaisessa viittomakielessä on myös sukupolvittaisia eroja. Näistä eroavaisuuksista osa selittyy yhteiskunnan asenteilla ja rakenteilla.

Vanhempi sukupolvi käyttää suomalaisen viittomakielen lisäksi paljon viitottua suomea, koska sillä ja suomen kielellä oli heidän nuoruudessaan prestiisiasema ja koulussa kaikenlainen viittominen oli kiellettyä. Nuoret aikuiset ja keski-ikäiset kuurot ovat eläneet sallivammassa yhteiskunnassa. Heidän myötään kielen käyttöalat ovat laajentuneet huomattavasti, mikä näkyy esimerkiksi kielen leksikossa ja lauserakenteessa.

Kuurojen nuorimman sukupolven kohdalla sisäkorvaistuteleikkaukset ja niihin kytkeytyvä kuntoutusjärjestelmä sekä lähikouluihin integroitu koulunkäynti ovat vaikuttaneet siihen, että erityisesti kuuleviin perheisiin syntyneiden lasten on vaikeaa omaksua suomalainen viittomakieli.

Palaa otsikoihin

Suomenruotsalainen viittomakieli

Suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjäyhteisö on 2000-luvulla aktivoitunut toimiin, joilla kieltä voidaan tukea ja elvyttää. Tällä työllä onkin jo kiire, sillä kielenkäyttäjät ovat etupäässä varsin iäkkäitä. Monet kieltä ylläpitävät yhteiskunnalliset rakenteet puuttuvat, eikä ole luontaista paikkaa, jossa kieli siirtyisi nuoremmalle sukupolvelle.

Viimeisen suomenruotsalaisen kuurojenkoulun sulkemisen jälkeen vuonna 1993 perheet ratkaisivat lapsensa koulunkäynnin eri tavoin. Osa perheistä esimerkiksi muutti Ruotsiin.

Suomeen jääneiden perheiden lapsista osa joutui vaihtamaan kieltä, kun he siirtyivät suomalaista viittomakieltä ja kirjoitettua suomea käyttäviin kuurojenkouluihin. Suomenruotsalaisen viittomakielen tulkkeja ei ole koulutettu vuoden 1993 jälkeen.

Suomenruotsalaisen viittomakielen käyttäjien kirjoitettu kieli, ruotsi, näkyy heidän viittomakielessään kontaktipiirteinä. Näitä ovat esimerkiksi huuliossa käytetyt ruotsinkieliset sanahahmot, viittomiksi muuntuneet sormitukset ja käännöslainat.

Kielen sisäinen vaihtelu on nykyään suurta, eikä sen yleiskieli ole samaan tapaan vakiintunut kuin suomalaisen viittomakielen. Koska mahdollisuudet käyttää omaa kieltä ovat harvassa, monien kielessä näkyy vaikutteita Suomen viittomakielisten valtakielestä, suomalaisesta viittomakielestä.

Palaa otsikoihin