Tietoa kielipolitiikasta, Suomen kielistä ja suomen sukukielistä, kielenkäytön lajeista, nimistöstä, eri kielimuodoista, kielen- ja nimistönhuollosta.

Mitä yleiskieli on?

Yleiskieli on kielimuoto, jota käytetään mm. sanomalehtien, television ja radion uutisissa, oppikirjoissa, tietokirjoissa, asiakirjoissa, käyttöohjeissa ja tiedotteissa. Se on keskeisiltä muoto- ja rakennepiirteiltään tietynlaista kieltä, jota opitaan kirjoittamaan koulussa ja jota ymmärretään murrealueesta riippumatta. (Samassa merkityksessä käytetään joskus sanaa kirjakieli.)

Yleiskieltä ohjaillaan

Yleiskielen käyttöä on jossain määrin tarpeen ohjailla, jotta se säilyy yhteisenä ja toimivana käyttövälineenä. Yleiskieli onkin keskeisiltä osiltaan normitettu kielimuoto. Eniten normeja on oikeinkirjoituksessa (esim. iso ja pieni alkukirjain, yhteen ja erilleen kirjoittaminen sekä välimerkit).

Myös taivutusmuotoja koskevia normeja on paljon (talossa, ei: talos; minä kuljen, ei: mä kulen). Sen sijaan lauseen rakennetta koskevia normeja (esim. he kulkevat, ei: ne kulkee) on suhteellisesti vähemmän ja tyylinormeja vähiten (esim. ”sinä-passiivi” ei sovi neutraaliin asiatyyliin).

Yleiskieli ei ole vain yhdenlaista

Yleiskieli ei kuitenkaan ole yhtenäinen, aina samanlainen kielimuoto, vaan siinä esiintyy runsaasti vaihtelua. Esimerkiksi taivutusmuodoissa on paljon rinnakkaisia vaihtoehtoja, kuten palveluja ~ palveluita, paperien ~ papereiden ~ papereitten, tärkeää ~ tärkeätä, esseeseen ~ esseehen.

Myös lausetasolla on vaihtelua, osin sellaistakin, jota ei voi tyhjentävästi kuvata eikä näin myöskään tiukasti normittaa. Tällaista vaihtelua koskevat normit ovatkin luonteeltaan väljiä ja osin rajoiltaan häilyviä. Lausetasolla väljiä normeja sovelletaan esimerkiksi sijamuoto- ja pronominivalinnoissa, jolloin kyse voi olla merkityksistäkin: Sää oli sateinen/sateista; Asuin ennen Tampereella, jossa/missä oli tilaa hengittää.

Yleiskieli ja neutraali asiatyyli

Yleiskieltä käytetään erityylisissä teksteissä. Se on mm. neutraalin asiatyylin kielimuoto. Esimerkiksi vakavissa uutisissa on tarkoituksenmukaista, että lukijan tai kuulijan huomio kiinnittyy pelkästään asiasisältöön, ei muotoon.

Yleiskielessä on myös sellaisia rakenteita, jotka eivät ole tyyliltään täysin neutraaleja. Ne sopivatkin rennompiin asiateksteihin, joissa puhujan persoona voi näkyä. Tällainen on esimerkiksi josko-ilmausten käyttö epäsuoran kysymyslauseen sijaan (Hän kyseli varovasti, josko voisimme vielä tavata).

Erikoisalojen kieli

Erikoisalojen kieli, kuten tekniikan alojen tai lääketieteen kieli, voi olla muoto- ja rakennepiirteiltään yleiskieltä, mutta alan erityissanastonsa takia se voi olla ulkopuolisille hankalasti avautuvaa. Virkakieli ja lakikieli ovat nekin yleiskielisiä, mutta niitä leimaa paitsi sanaston abstraktisuus myös rakenteen mutkikkuus, mikä tekee niistä usein vaikeaselkoisia.

Selkokieli

Selkokieli on yleiskielestä muokattua, rakenteeltaan ja sanastoltaan ”helpotettua” kieltä. Se on suunnattu yksinkertaistettua kieltä tarvitseville, kuten kielenoppijoille sekä kehitysvammaisille ja muille, joilla on kielellisiä erityisvaikeuksia.

Selkokieli on siis oma kielimuotonsa. (Selkokieli ei tarkoita samaa kuin selkeä kieli, jolla viitataan selvään ja ymmärrettävään kieleen.)