Kotimaisten kielten keskuksen lehtien, kirjojen ja muiden julkaisujen esittelyt sekä pääsy verkossa oleviin julkaisuihin.

Paikannimien keruu

Lupaavasti alkanut paikannimien keruu lamautui, kun maa joutui sotatilaan ja sitä seuranneisiin pitkällisiin taloudellisiin vaikeuksiin. Ankeina vuosina 1939–44 saavutettiin kuitenkin mittava kartuntatulos: 1941 keväällä Karjalan paikannimien keruukilpailun tuloksena noin 40 600 nimilippua, mikä määrä myöhemmin miltei kaksinkertaistui aineistoa arkistokuntoon muokattaessa.  Kun sota syttyi uudelleen, loppui Karjalan niin kuin muidenkin alueiden nimien tallennus miltei kokonaan.

Nimistönkeruu pääsi 1950-luvun lopussa valtion avun turvin voimistumaan. Vuonna 1959 laadittiin keruun kokonaissuunnitelma, jonka mukaan keruu pitäisi saada päätökseen vuoteen 1980 mennessä. Keruumahdollisuudet kuitenkin huonontuivat myöhemmin oleellisesti yhteiskunnassa tapahtuneiden muutosten, kuten maaltamuuton, myötä.

Vilkkaimmillaan keruu oli kaksikymmenvuotiskaudella 1961–80, jolloin apurahan saaneita kerääjiä oli vuosittain keskimäärin 57. He luovuttivat arkistoitavaksi 49 500 nimilippua vuodessa eli yhteensä suunnilleen 990 000 nimilippua.

Paikannimiä ovat keränneet opinnoissaan kenttätyöhön perehtyneet suomen kielen opiskelijat yhteisillä keruuretkillään, opettajat ja tutkijat, jotka ovat saaneet keruuta varten apurahan, arkiston omat tutkijat virkatyönä sekä harrastajakerääjät. On arvioitu, että 95 % Suomen perinteisestä paikannimistöstä on saatu talteen; tämä luku saavutettiin vuoden 1990 tienoilla. Keruuta on viime vuosina tehty enää vähäisessä määrin.

Nimestys

Paikannimien keruu eli nimestys on kenttätyötä, jossa nimenkäyttäjiä ja nimiperinteen taitajia haastatellaan heidän asuinympäristössään. Yhden alueen tiedot kerätään monelta eri asukkaalta. Muistiin merkitään kielellisiä seikkoja itse nimestä ja erilaisia asiatietoja nimen kohteena olevasta paikasta. Kertyneiden tietojen pohjalta laaditaan paikannimikokoelma arkistoitavaksi.

Mitä ja miten kerätään?

Keruun kohteena ovat muistinvaraiset paikannimet ja nimiin liittyvä perimätieto. Tallentamisen arvoisia ovat yhtä lailla laajojen maisemien kuin pienten yksityiskohtien nimet tai luonnonpaikkojen yhtä hyvin kuin rakennettujen paikkojen nimet. Muistiin merkitään sekä puheessa käytettävät että käytöstä jääneet nimet tai hävinneiden paikkojen nimet.

Välttämätön apuneuvo työssä on mahdollisimman tarkka kartta, johon nimet paikannetaan. Keruusta laaditaan keruukertomus, johon kirjataan tietoja muun muassa alueen murteesta, nimistöstä ja mainitaan haastateltavat henkilöt. Seuraavassa on eräästä 1960-luvun keruukertomuksesta lainaus, jossa kerrotaan nimestyksen kulusta näin:

Keruutyötä vaikeutti joidenkin talojen asukkaiden poissaolo parinakin päivänä, jolloin täytyi tyytyä naapurien antamiin tietoihin. Aluksi haastateltavat yleensä arastelivat ilmaista tietojaan pitäen talon nimistöä hyödyttömän ”tavallisena”. Tarkoituksen selvittyä tulivat tiedot kuitenkin välittömästi esille, eräät haastateltavat osoittivat jopa intoa ja harrastusta: ”Onhan se hyvä että nää vanhat nimekkij johkin säilytetään.

Nimiä koskevat tiedot

Jokaisesta kentällä selvitetystä paikannimestä laaditaan samat perustiedot sisältävä kortti, nimilippu. Lipun hakumuodoksi tulee nimen yleiskielinen kirjoitusasu. Muuta nimilippuun sisältyvää tietoa on nimen ääntöasu eli murreasu ja paikallissijataivutus; nimen paikannus kunnan, kylän ja talon tarkkuudella sekä karttapaikannusviite; paikan lajin ilmaiseva sana (esim. järvi, mäki, pelto, talo, kivi) sekä muut mahdolliset selitykset nimestä ja paikasta.

Edellinen | Seuraava sivu