Kauhava (Etelä-Pohjanmaan murteet)
Anna Lakso (AL), s. 19.10.1886.
Haastattelu on tehty 28.8.1974 Kauhavan Hopiavuoren kylässä,
haastattelijana Markus Lahti (ML).
Signum (Turun yliopiston suomen kielen äänitearkisto): 2095.
Äänite
Litterointi
ML: No kuinka silloon, kaffia tiätystij juathim mutta oliko sitä aina joutuuko korviketta?
AL: silloon_oli kaffia sai kuv vaan_oli rahaa. mutta soran_aikana eij_ollu, [Jaa.] siitten niin [!] kaffia, kun panthin̬ kortille. ja minäkin, tääl_olimma nin oli, soran_aika, niin [!] kaffi oli kortilla mä myiiŋ kaffiosuuteni.
ML: Jaa ettäkö te piitannu?
AL: em mä piitannuk kaffista. [Jaa.] kaikki mä panir ruakha, vaikk_oli tämä taloo jo silloo, [Jaa.] soran_aikana – meilt_oli, sitten niin, poika soras joka kaatuu siitten̬ soras; [Jaa.] nin, toinen tenava s_oli seittemäntoista syntyny, nin̬ se kaatuu soras, ja niin, tuata, niin nii; muisto ei taharov (viäläkääm) mennä, mennär rathi. oi voi.
ML: Muistatteko sellaasta aikaa että olis vanhimmat naisep pol- poltellup piippua?
AL: no eij_oikeem mun_äiteeni kum pakotti hampahia ni, se joskuh veti tupakan, seŋ kuumu- piipu- paapam piipusta, seŋ kuuman̬ sinnej jota pakotti, sellaasen̬ savukhe, [Jaaha.] niin̬ sittel lakkas; meni sinnek kolho.
ML: Se oli niinkul lääkkeenä vaan sitte?
AL: nii. niin̬ se ehtimishen̬ siittev veti siihen, [et]tei se muutem poltellu, muuta kun̬ se hampaan tähäre. voi voi. mutta niin, sitten siinä naapuris_oli kan̬s, emäntä ja sen, sen nimi oli Anna kan̬s nii, niin̬ se poltteli aiva. se_oli mun_äiteeni ikääne, [Jaa.] niin̬ se poltteli oli tupakkapii- pii- h̬ellaanem piippu, ja se täytti sitä pussista ja, tupakkapussista ja, ja niin, kammahutteli niiŋkum miähet!
ML: Mutta ei- eikös sitä pruukattu sellaasta, mitä panthi…?
AL: joo sellaan[en] tukupussi. Perkiöm paapa pani ne tupakan, perät, kopisti kourhan̬san nuaŋ kyläästeŋkim piipusta, ja siitten̬ suuhun̬saj ja sitten̬ se, pupenti ne sellaah̬eksi, möklötti ja piti poskehnan̬sa_stä tupakkaa, sitä pussia. [Jaa.] sitä sanothim piipum perää.
ML: Jaa. Mutta niin eikös naiset pannu, nenähänsäs sitä sitä…?
AL: joo niiskua. [Nii.] mun tätini äi- isäni siskoo, s_oli täälä kan̬s silloon en̬si vuasina kum me tännet tulimma, niin tuata, se nyysä[h] ja aina tuli mun_äärheni ja mum piti ottaaj ja, ja siittem mua pyrskytti, aivastutti. se aina kuriihnan̬sa se_oli niiŋ kurilline, [Joo-o.] tuli mullen tarijoamhaj ja, Jaakoollen̬ stä niiskua. voi jumalan tähäre.
ML: No opiittako te sillen niiskulles sitte?
AL: eihän nyt toki. [Jaa.] em mä oppinuv vaikka se tarijos sitä muttem mä se, oli täälä meillä; sitten̬ se rupes sairastamhan niin, ne vei seŋ Kettulhan, mun isäni velien tyä. s_ei olosik kuiŋkaam mennym mutta ne halus sitä niin̬ sanoo_tta no häm menöö ny, [et]tä hän_on nii huanoŋkuntoone. mä sa_tta kylhän [te] tääläki saatta maata. kun_ei sairaalhan̬ silloov viäty, sitä kuŋ kotona hoirethin.
Litterointi teoksesta Kauhavan murretta. Suomen kielen näytteitä 11, s. 6–9.
