Keskeisiä tekstintutkimuksen käsitteitä

(Selitysten lopussa mainitaan lähteitä, joissa on lisätietoa käsitteistä ja niiden määrittelyistä.)
Palaa otsikoihin

diskurssi

Käsitteeseen sisältyy aina ajatus kielestä ihmisten välisenä vuorovaikutuksena. Teknisessä määrittelyssä diskurssilla tarkoitetaan samaa aihepiiriä käsittelevien tekstien muodostamaa keskustelua: tekstit siis muodostaisivat diskursseja. Toisen näkemyksen mukaan tekstit muodostuvat erilaisista diskursseista. Tällöin diskurssilla tarkoitetaan jonkin kokonaisen elämänalueen tyypillisiä sisältöjä ja niiden tuottamistapoja. Tiedon alueina tai eri elämänalueille ominaisina merkitysjärjestelminä diskurssit ovat tekstien rakennusaineksia.

Fairclough 1992; Fowler 1996; Halliday 1978; Heikkinen 1999; Heikkinen ym. 2000

Palaa otsikoihin

ideologia

Käsite tuli nykykielentutkimukseen varhaisen kriittisen lingvistiikan myötä 1970-luvun lopussa. Useimmat kriittiset lingvistit hyväksyvät lähtökohdan, jonka mukaan ideologiat ovat perustavia valintoja hyvän ja pahan, oikean ja väärän väliltä sekä meidän ja muiden väliltä. Nämä valinnat ovat sosiokulttuurisesti motivoituja, ja niitä on mahdollista eritellä teksteistä merkityksinä.

"Terveen järjen" mukainen ajattelu on ideologisten valintojen tiedostamatonta luonnollistumista tai tietoista luonnollistamista. Siinä missä ideologiat ovat merkityksiä, luonnollistuminen on merkitysten, erityisesti ideologisten merkitysten, tulemista itsestään selviksi diskursiivisissa prosesseissa.

Ideologioiden sanotaan olevan erityisesti valtaa palvelevia merkityksiä. Valta on (myös) tekstein tuotettu ilmiö, ja sitä on mahdollista tarkastella (myös) kielianalyysin keinoin.

Systeemis-funktionaaliseen teoriaan sovellettuna ideologiaa voidaan määritellä joko potentiaalin tai aktuaalistumisen näkökulmasta. Potentiaalin näkökulmasta ideologia on kielisysteemin osa tai perustavin merkitys. Aktuaalistumisen näkökulmasta ideologia on tekstin abstraktein konteksti.

van Dijk 1998; Eggins 1994; Fowler 1996; Heikkinen 1999; Heikkinen ym. 2000; Karvonen 1995; Vološinov 1990

Palaa otsikoihin

intertekstuaalisuus

Kaikki tekstit rakentuvat aiemmista kielenkäytöistä eikä mikään kielenkäyttö voi syntyä tyhjän päälle. Jokainen kielenkäyttö yhdistyy tavalla tai toisella tuleviin.

Keskeisin tekstien välisten suhteiden mallinnus on avoimen ja perustavan intertekstuaalisuuden erottaminen toisistaan. Avoimessa intertekstuaalisuudessa toiset tekstit merkitään selkeästi tekstin pintasolla. Perustavassa intertekstuaalisuudessa eli interdiskursiivisuudessa on kyse tekstin suhteesta tekstilajeihin, diskursseihin ja yleisemmin kielellisiin käytänteisiin.

Intertekstuaalisuus on ennen muuta kielellisiä suhteita, täsmällisemmin ilmaisten merkityssuhteita. Käytännön intertekstuaalisuusanalyysissa selvitetään, mitä tehtäviä toisilla teksteillä ja niitä todentavilla kielellisillä valinnoilla on yksittäisessä tekstissä. Analyysissa on mahdollista panna painoa ainakin seuraavanlaisten suhteiden selvittämiseen:

    *  tekstin suhde luonnollisen kielen systeemiin
    *  tekstin suhde rekistereihin
    *  tekstin suhde toisiin teksteihin
    *  tekstin suhde diskursseihin
    *  tekstin suhde tekstilajeihin
    *  tekstin suhde itseensä
    *  tekstin suhde tyyleihin
    *  tekstin suhde ideologiaan.

Bahtin 1986; Fairclough 1992; Heikkinen 1999; Heikkinen ym. 2000; Karvonen 1995; Kristeva 1993; Vološinov 1990

Palaa otsikoihin

kieliopillinen metafora

Käsite on otettu käyttöön systeemis-funktionaalisessa teoriassa pohdittaessa sitä, millä tavoin kielen kategorioilla tuotetaan merkityksiä. Kategorioille voidaan olettaa omat tunnusmerkittömät ja luonteenomaisimmat eli kongruentit tehtävänsä: verbi ilmaisee toimintaa, substantiivi viittaa tarkoitteeseen, konjunktio ilmaisee suhteita, adjektiivi ominaisuutta.

Näistä käyttötavoista voidaan poiketa niin, että esimerkiksi substantiivilla ilmaistaan toimintaa tai ominaisuutta ja verbillä suhdetta. Tällaisia valintoja kutsutaan inkongruenteiksi eli kieliopillisesti metaforisiksi ilmauksiksi. Kieliopillista metaforaa voidaan tekstianalyyseissa käsitellä kahtena erillisenä lajina: ideationaalisena ja interpersoonaisena metaforisuutena.

Ideationaalista metaforisuutta ovat tyypillisimmillään sellaiset kielelliset valinnat, joissa toimintaa ilmaistaan asiana (siis substantiivilla eikä kongruentisti verbillä), laatua ilmaistaan asiana (siis substantiivilla eikä kongruentisti adjektiivilla), olosuhdetta ilmaistaan asiana (eikä kongruentisti adverbilla) jne. Interpersoonaisessa metaforisuudessa on kyse siitä, miten tekstissä ilmaistaan asenteita ja suhtautumista tietoon. Tällöin inkongruentissa kielenkäytössä käskyä ei ilmaista imperatiivilla, vaan esimerkiksi indikatiivilla; epävarmuutta ei ilmaista konditionaalilla eikä todennäköisyyttä potentiaalilla; jne.

Halliday 1994; Halliday–Matthiessen 1999; Heikkinen 1999; Heikkinen ym. 2000; Karvonen 1995; Martin ym. 1997

Palaa otsikoihin

konteksti

Kontekstilla tarkoitetaan milloin konkreettista kielenkäytön ympäristöä, milloin abstraktia taustaa, milloin toisia tekstejä, milloin arvoja ja kognitiota, milloin yksittäistä kielellistä ilmausta ympäröiviä toisia ilmauksia. Toisinaan puhutaan tekstin tuottamisen konteksteista, toisinaan tulkitsemisen. Joskus kontekstien sanotaan olevan suppeita tai laajoja olosuhteita, joskus puolestaan tekstiin kirjoittuvia merkityksiä. Yhdelle konteksti on yleinen sosiokulttuurinen ympäristö, toiselle rajattu tilanne.

Systeemis-funktionaalinen kieliteoria tarjoaa yhden tekstintutkimuksessa käyttökelpoisen tekstin ja kontekstin suhteen mallinnuksen. SF-kielentutkijat ovat kiinnostuneita siitä, miten kielen järjestyneisyys liittyy kielen käyttöön.

SF-teoriassa toistuu usein erottelu tilannekontekstiin (jota mallinnetaan rekistereinä) ja kulttuurikontekstiin (jota mallinnetaan tekstilajeina). Tilannekontekstista erotetaan "puitteet" eli "varsinaiset fyysiset kehykset", joissa teksti näkee päivänvalon. Siinä missä puitteet ovat fyysisiä elementtejä, konteksti on teoreettinen rakennelma, joka on abstrahoitu metalingvistisiä tarkoituksia varten.

Kontekstia voidaan tekstintutkimuksessa tarkastella joko aktuaalistumien tai potentiaalien näkökulmasta. Teksteissä aktuaalistuu rekisteri-, tekstilaji- ja ideologiapotentiaalia. Toisaalta konteksti on tekstejä ympäröivä tilanne (rekisteri), kulttuuri (tekstilaji) ja näitä abstraktimpi yleinen olosuhde (ideologia). Toisaalta konteksti kirjoittuu teksteihin ja on niistä kuvattavissa kielellisinä valintoina ja tulkittavissa merkityksinä.

Halliday 1978; Hasan 1996; Heikkinen 1999; Heikkinen ym. 2000; Karvonen 1995; Lehtonen 1996; Martin 1997; Saukkonen 1984

Palaa otsikoihin

konventio (myös byrokratia, instituutio, käytänne, traditio)

Ihmiset pyrkivät vakiinnuttamaan oman toimintansa ja organisaatioiden toiminnan tietynlaiseksi. Tätä vakiinnuttamista tai vakiintumista kuvataan eri esityksissä muun muassa byrokratian, instituution, konvention, käytänteen ja tradition käsitteillä.

Esimerkiksi kriittinen diskurssianalyysi Norman Faircloughin esittelemässä muodossa perustuu ajatukseen kielen ja kielenulkoisen dialogisesta suhteesta sekä tekstistä diskursiivisten ja muiden sosiokulttuuristen käytänteiden ilmentymänä. Teun A. van Dijk korostaa instituutioiden ja ideologian suhdetta: instituutioita tarvitaan ideologisten käytänteiden organisointiin. Taustalla näissä määrittelyissä on Louis Althusserin näkemus kielestä sosiaalisena käytänteenä.

M. A. K. Halliday näkee instituution kommunikaatioverkostona. Instituutiossa jaetaan kokemuksia, ilmaistaan solidaarisuutta, tehdään päätöksiä ja suunnitellaan. Instituution rakennetta pidetään kasassa ihmisten kanssakäymisissä ja niihin liittyvissä kielellisissä rekistereissä.

Myös tradition käsite kytkeytyy käytänteiden ja ideologisten instituutioiden tematiikkaan. Traditiossa ei ole kyse pelkästään muuttumattoman menneisyyden kunnioittamisesta. Traditio on pohjimmiltaan keino ratkaista erilaisten arvojen ja elämäntapojen välisiä konflikteja. Traditio pyrkii sulauttamaan itseensä ja luonnollistamaan valtasuhteet.

Instituutiot nähdään useimmissa teorioissa päämäärätietoisen inhimillisen toiminnan tuotoksina. Samalla kun instituutiot ovat ihmistoimijoiden muodostamia, ne myös rajoittavat samoja toimijoita. Instituutiot tulisi erottaa organisaatioista: organisaatiot ovat pelaavia joukkueita, instituutiot pelin sääntöjä.

Rick Iedema näkee byrokraattiset käytänteet ja instituutiot kahtalaisina. Toisaalta ne rajoittavat ihmisten toimintaa siten, että asioita pitää tehdä ennalta sovittujen sääntöjen mukaisesti tietyillä tavoilla, tiettyinä aikoina ja tietyissä paikoissa. Toisaalta käytännöt ja instituutiot tekevät asioita mahdollisiksi.

Srikant Sarangin ja Stefaan Slembrouckin mukaan byrokratia on tapahtuma, prosessi, joka tapahtuu prosessissa mukana oleville, ovatpa he sitten asiakkaita tai byrokraatteja. Byrokratiaa ei siis ole olemassa objektiivisena ilmiönä jokapäiväisten kokemusten ulkopuolella.

van Dijk 1998; Fairclough 1992; 1995; Giddens 1995; Halliday 1978; Iedema 1997; Peters 1999; Sarangi–Slembrouck 1996

Palaa otsikoihin

rekisteri, rekisteriteoria

Rekisteri on yksi systeemis-funktionaalisen kieliteorian peruskäsitteistä. Teorian perusoletuksen mukaan kulloinkin käytettävä kieli vaihtelee sen mukaan, millainen on kielenkäyttötilanne.

Rekisteriteoria pyrkii paljastamaan ne yleiset periaatteet, jotka määräävät kielen vaihtelua tilanteittain: mitkä tilannetekijät määrittelevät mitäkin kielen piirrettä. Kielenkäyttötilanteet voivat poiketa toisistaan kolmessa mielessä: Mitä tilanteessa tapahtuu? Ketkä osallistuvat? Mikä on kielen rooli? Nämä kolme muuttujaa yhdessä määrittelevät alueen, jolta merkitykset valitaan, ja muodot, joita merkitysten ilmaisemiseen käytetään. Ne määräävät rekisterin.

Rekisterit eivät ole erilaisia tapoja sanoa sama asia, vaan ne ovat tapoja sanoa erilaisia asioita. Rekisterit siis poikkeavat toisistaan sisällöltään. Piirteet, jotka esiintyvät jossain rekisterissä, esiintyvät yhdessä juuri semanttisista syistä. Ne ovat merkityksiä, jotka esiintyvät tyypillisesti yhdessä.

Tekstin merkityksistä ideationaalinen vastaa kontekstipiirteistä diskurssin alaa, tekstuaalinen tapaa ja interpersoonainen sävyä. Tekstien merkitykset siis todentuvat leksikko-kieliopillisina ja muina tekstuaalisina valintoina:

   1. ideationaalinen merkitys: kuvauksia maailmasta ja sen kokemisesta ("sisältö")
   2. tekstuaalinen merkitys: todellisuuden ja kokemuksen tietynlainen tekstuaalistaminen
   3. interpersoonainen merkitys: vuorovaikutuksen ominaislaatu.

Tekstianalyysissa kiinnitetään eri merkitysulottuvuuksia analysoitaessa huomiota erilaisiin asioihin, vaikka käytännössä kaikki tekstissä näkyvissä olevat valinnat aktivoivatkin kaikkia merkitysulottuvuuksia. Ideationaalisessa analyysissa tarkastellaan erityisesti transitiivisuussysteemiä (lauseissa esitettäviä prosesseja, osallistujia ja olosuhteita). Tekstuaalisessa analyysissa tarkastellaan erityisesti temaattista rakennetta (teemaa ja reemaa sekä teemankehittelyä tekstissä) ja informaatiorakennetta (tuttua ja uutta informaatiota, informaatiovirran hallintaa). Interpersoonaisessa analyysissa tarkastellaan erityisesti modaalisuutta ja viestijöille tuotettavia vuorovaikutusrooleja.

Eggins 1994; Eggins–Martin 1997; Halliday 1978; 1994; Hasan 1985; Heikkinen 1999; Heikkinen ym. 2000; Karvonen 1995; Martin 1997; 1999; Saukkonen 1984; Stillar 1998

Palaa otsikoihin

teksti

Tekstiä voi tarkastella sekä prosessina että tuotteena. Prosessista puhuttaessa korostuu merkitysten tulkinta, tuotteesta puhuttaessa tekstin esinemäisyys ja konkreettisuus.

Prosessin näkökulmasta teksti on sosiaalisen kanssakäymisen lingvistinen muoto. Se on jatkuvaa merkitysten kehittymistä. Merkitykset puolestaan ovat valintoja: Kielenkäyttäjä valitsee kulloisetkin merkitykset mahdollisuuksista, jotka muodostavat merkityspotentiaalin. Teksti on tämän merkityspotentiaalin aktuaalistumista.

Tuotenäkökulmasta teksti on kirjoitettu tai puhuttu merkityskokonaisuus. Kirjoitettu teksti on tulosta merkityksenantoprosessista, ja sillä on informaatiovirrassa oma paikkansa ja hahmonsa. Tuotetarkastelussa kiinnitetäänkin huomiota myös tekstin esinemäisyyteen ja kirjoitettuuteen (typografisiin seikkoihin, verbaalisen aineksen ja kuvien suhteeseen, kirjoitetun kielen ominaispiirteisiin esim. suhteessa puhuttuun kieleen jne.).

Tekstiä voi tutkia myös tuottajan tai vastaanottajan näkökulmasta. Tuottajan näkökulmasta teksti on mahdollisten ja tarkoituksenmukaisten merkitysten ja muotojen valintaa. Vastaanottajan näkökulmasta teksti on konkreettisten kielen muotojen prosessointia kulloisessakin lukutilanteessa relevanteiksi merkityksiksi.

Lingvistisessä tekstintutkimuksessa luotetaan tekstiin: teksti on merkitysten materiaa, todistusaineistoa ja johtolankoja. Teksti ilmentää kielisysteemiä ja kielenkäyttötilanne todentuu tekstissä. Toisaalta kielenkäyttötilanne ilmentää kulttuuria ja kulttuuri todentuu kielellisessä systeemissä.

Halliday 1978; 1999; Heikkinen 1999; Heikkinen ym. 2000

Palaa otsikoihin

tekstilaji, (rekisteri- ja) tekstilajiteoria

Käsityksiä siitä, mikä on tekstilaji (tai genre), lienee lähes yhtä monia kuin käsitteiden määrittelijöitäkin. Usein lainattu on ajatus tekstilajista sellaisten tekstien joukkona, joilla on yhteisiä kommunikatiivisia päämääriä. Tekstilaji on siis tunnistettavissa oleva kommunikatiivinen tapahtuma, jota luonnehtii se, että yhteisön jäsenet ymmärtävät samankaltaisesti lajiin kuuluvien tekstien kommunikatiiviset päämäärät. Toisesta näkökulmasta yhteisöt syntyvät tekstilajien ja muun kielellisen toiminnan varaan.

Monissa tutkimuksissa hyväksytään yleistys, jonka mukaan tekstilaji on tietynlaista sosiaalista käytännettä palveleva kielenkäyttötapa. Käypäinen on sekin ajatus, jonka mukaan tekstilajit ovat sanatonta tietoa, jota tekstin tuottajat ja lukijat käyttävät hyväkseen toiminnassaan. Tekstilaji on siis analysoitavissa lähinnä yhteisön toimintaa kuvaavien käsitteiden avulla, mikä erottaa sen rekisteristä, joka on kuvattavissa kieltä ja merkityksiä koskevien käsitteiden avulla.

Kriittisessä tekstintutkimuksessa tekstilaji on pikemminkin tutkimuksen kohde kuin ennalta tiedetty kategoria. Tutkimuksessa ei siis johdeta tulkintoja oletetun tekstilajin erityispiirteistä vaan kysytään, mitä mahdollisia joillekin teksteille yhteisiä piirteitä teksti sisältää. Rekisteri- ja tekstilajiteoriaan perustuvissa analyyseissa selvitetään kulttuurikontekstin vaikutuksia kieleen. Lähtökohtana on kuvata niitä jaksottaisia, rakenteellisia tapoja, joita ihmiset käyttävät saavuttaakseen tiettyjä päämääriä kielenkäytöllään.

Tekstilaji rakentuu jaksoittain, sillä kaikkia haluttuja merkityksiä ei voi välittää tekstissä kerralla. Kuvauksen tarkoituksena on määritellä osat, jotka muodostavat kokonaisuuden, ja samalla selittää, miten osat liittyvät toisiinsa muodostaessaan kokonaisuuden.

Muodollisin kriteerein teksti voidaan jakaa esimerkiksi lukuihin ja kappaleisiin, funktionaalisin kriteerein puolestaan osien tehtävien mukaisiin luokkiin. Tekstilaji saadaan määriteltyä sen pakollisten rakenne-elementtien perusteella, kun taas yksittäisessä tekstissä voi olla muitakin elementtejä, valinnaisia.

Bhatia 1993; Eggins 1994; Eggins–Martin 1997; Fairclough 1997; Halliday 1994; Hasan 1985; Heikkinen 1999; Heikkinen ym. 2000; Karvonen 1995; Lehtonen 1996; Martin 1997; 1999; Swales 1990

Selitysten lopussa mainittavista lähteistä löydät lisätietoa käsitteistä ja niiden määrittelyistä sekä muista merkittävistä lähteistä.

Palaa otsikoihin