Virkateksteistä

Millaista virkakieli on?

Virkatekstien tutkijalta kysytään usein tätä: ”Niin, millaista se virkakieli oikeastaan on?” Kysyjä ei ehkä ole tyytyväinen, jos tutkija kierrellen ja kaarrellen puhuu kielen moninaisuudesta ja vaihtelusta. Kysyjällä on virkakielestä todennäköisesti hyvinkin selvä käsitys. Hänen mielestään virkateksteissä on pitkiä sanoja ja virkkeitä. Tekstejä on paljon mutta asiaa vähän. Virkakieli on abstraktia ja käsittämättömillä käsitteillä kuormitettua. Rakenteet ovat monimutkaisia. Tärkeimmät asiat saatetaan esittää sivulauseissa tai rivien väleissä. Koskaan ei kerrota, kuka asioita tekee, vaan asioita ”tehdään” ja ”tapahtuu”. Virkateksteistä ei saa selvää, kuka tekstin on kirjoittanut ja kenelle. Tyyli on tyly.

Jotta tutkija voi antaa edes jonkinlaisia vastauksia kysymyksiin virkakielen olemuksesta, hän joutuu yleistämään, kärjistämään ja kiteyttämään. Tutkija esittelee virkakielen tavanomaisia piirteitä, kuten substantiivivaltaisuutta, määriteketjujen pituutta, rinnastusten ja luetteloiden yleisyyttä. Hän väittää, että virkatekstit ovat täynnä ns. kieliopillisesti metaforisia muotoja: toimintoja esimerkiksi ilmaistaan substantiivein (kuten tarkistus, seuranta) eikä luontevammin verbein (”joku tarkistaa” tai ”seuraa jotakin”) tai mielipiteitä esitetään, ikään kuin ne olisivat yleisiä totuuksia.

Vaikka tutkija tietää, että tekstit antavat oikeastaan vain mahdollisuuksia tietynlaisten merkitysten tulkintoihin, hän yrittää kuvata virkatekstien tyypillisiä merkityksiä:

• maailmaa, jossa toimivat suunnitelmat, muistiot ja muut tekstit; jota hallitsevat järjestelmät, mallit ja muut abstraktit asiat ja organisaatiot useammin kuin ihmiset; jossa tärkeämpiä ovat asioiden väliset suhteet kuin konkreettiset tekemiset
• tekstuaalista todellisuutta, jossa aiemmat keskustelut ja tekstit paketoidaan ja etäännytetään tekstin tuottajista ja lukijoista; jossa nojaudutaan oletuksiin, joita ei kirjoiteta näkyviin; jossa tarjoillaan uusia asioita ikään kuin tuttuina
• vuorovaikutusta, jossa kirjoittaja näyttäytyy ylivertaisena asiantuntijana ja jossa lukijaksi kirjoittuu toinen samanlainen asiantuntija tai kirjoittajan antamiin merkityksiin alistuva lukija.
  

Vaikka virkatekstien merkitykset jäävät toisinaan lukijoille hämäräksi ja vaikka virkakieltä monesti moititaan käsittämättömäksi, virkatekstejäkin tehdään joihinkin tarkoituksiin. Niitä tekevät asioita havainnoivat, kokevat ja kieltä osaavat ihmiset. Virkatekstit eivät ole historiattomia, virkakieli ei ole sattumalta syntynyttä. Viestintätarpeet ovat moninaiset ja näyttävät entisestäänkin kirjavoituvan: tämäkin panee pohtimaan uudenlaisten tekstien tarvetta. Virkatekstejä näyttää olevan jo nyt liikaa, mutta silti niitä ei ehkä ole tarpeeksi!

M. A. K. Hallidayn ja J. R. Martinin mukaan kieli muuttaa ihmisen kokemuksen merkityksiksi. Käytämmepä suomea, englantia, kiinaa tai mitä ns. luonnollista kieltä tahansa, yhdistämme kielenkäytössä sisäiset kokemuksemme ja havaintomme todellisuudesta. Ajatuksen voi ulottaa koskemaan tekstien käyttöyhteyksiä ja -kulttuureja. Virkatekstit voi nähdä osoituksina siitä, mitä merkitysten muodostamisen tapoja virkakulttuurissa pidetään tarkoituksenmukaisina. Mutta mikä on kenellekin tarkoituksenmukaista?

Palaa otsikoihin

Kielen järjestelmä ja kielenkäytön konventiot

Virkakielitutkimuksissa on pyritty katsomaan tekstien läpi kahteen suuntaan: kielen järjestelmään (jota usein kutsutaan kieleksi tai kieliopiksi) ja kielenkäytön konventioihin (joita kuvaavat sellaiset sanat kuin työ, kulttuuri, yhteiskunta). Tutkimuksen lähtökohtana on ollut yksittäisten tekstien tarkka erittely. Tässä erittelyssä kiinnitämme huomiota sekä tekstin fyysiseen hahmoon ja paikkaan informaatiovirrassa että tekstin kielellisiin valintoihin ja näistä valinnoista syntyvään merkityskokonaisuuteen.

Olemme sivunneet virkatekstitutkimuksissa monia muitakin teemoja ja näkökulmia, esimerkiksi näitä:

• virkatekstien moniaineksisuus (esim. laki- ja talousdiskurssi) ja tekstilajien sekoittuminen (yleisemmin intertekstuaalisuus)
• kieli ja työ, kielenhuolto ja työnhuolto
• tekstit ja valta (vallan monet merkitykset) sekä poliitikkojen kielenkäyttö
• selkeä yleiskieli ja selkokieli
• kansalaisten syrjäytymisriski ja ”esteetön kieli”
• yleinen kielitietoisuus ja ihmisten tekstitaidot.
  

Tutkimuksissamme on jatkuvasti läsnä kysymys virkatekstien ymmärrettävyydestä – yleisemmin virkatyön perusteista sekä virastojen ja kansalaisten suhteista. Vesa Heikkinen tarkasteli vero-oppaiden ymmärrettävyyttä kirjoituksessaan kielenhuollon tiedotuslehti Kielikellossa (3/2005). Tämä pätee ehkä yleisemminkin virkateksteihin:

”Vero-oppaiden ymmärtämisen perusongelma taitaa olla siinä, että asiantuntijakirjoittaja olettaa myös lukijan olevan jonkinlainen asiantuntija. Taustalla on pyrkimys antaa tasapuolista ja lainmukaista tietoa kaikille verovelvollisille kaikesta mahdollisesta verotukseen liittyvästä.

Oppaissa päädytäänkin kuvaamaan sellaisten käsitteiden ja tekstien maailmaa, joka ei avaudu ilman verotukseen ja sitä sääteleviin teksteihin perehtymistä. Apua on myös siitä, jos on tottunut avaamaan muiden virkatekstien merkityspaketteja.

Veroteksteissä rakennetaan vuorovaikutusta, joka konkreettisestikin tekee verovelvollisesta velvollisen. Verovelvollinen velvoitetaan opiskelemaan verotuksen saloja. Niistä saloista voi päästä perille vain, jos oppii verokarhun kieltä.”

Olemme usein liittäneet virkatekstitutkimustemme eteen määritteen "kriittinen”. Pyrimme olemaan kriittisiä rakentavalla tavalla: kyseleviä ja juuriin meneviä. Usein olemme ajautuneet pohtimaan myös omaa rooliamme suhteessa niihin ihmisiin, joiden tekstejä tutkimme.
 
Vesa Heikkinen pohtii kriittisyyttä tähän tapaan Virkapukuisen kielen (2002) johdannossa:

”Kriittisyyttä on se, että tutkija selittää tutkimuksensa taustoja ja päämääriä. – – Toisaalta kriittisessä tutkimuksessa avataan valitun teorian ja metodin selviöitä. – – Kriittistä on myös se, että tutkittavaksi valitaan yhteiskunnallisesti merkittäviä mutta myös itselle tärkeitä aineistoja ja tutkimusongelmia. Toisesta näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että tutkimuksessa tehdään joistakin aineistoista ja tutkimusongelmista yhteiskunnallisesti merkittäviä. – – Yksittäisissä analyyseissa kriittisyys on sitä, että kielellisistä tuotoksista avataan valintoja, erityisesti niitä asioita, joita tekstissä esitetään ikään kuin itsestään selvinä. – – Analyysissa kriittisyys on myös sitä, että tutkija etenee järjestyksessä:
– kuvaa tekstin valintoja
– tulkitsee mahdollisia merkityksiä
– selittää näkyviä ja näkymättömämpiä kytköksiä toisiin teksteihin ja tekstikäytänteisiin sekä muihin sosiaalisiin käytäntöihin
– arvioi tekstin tarkoitusta
– arvottaa tekstiä mm. suhteessa valtakysymyksiin ja idologisiin merkityksiin
– pyrkii vaikuttamaan analyysillaan tekstintekijöihin ja -lukijoihin
– pyrkii saamaan aikaan muutoksia kieliyhteisössä ja yhteiskunnassa.”

Virkakielitutkimuksesta on ilmestynyt Suomessa runsaasti kritiikkejä. Useimmiten palaute on ollut myönteistä. Tutkimuksiimme on kiinnitetty huomiota myös klansainvälisellä foorumilla. Richard Foley arvioi näin kirjaamme Teksti työnä, virka kielenä (2000):

”A distinctive strength of the book is the range of materials it analyzes. Rather than taking for granted the social relevance of genres such as agendas, plans, and reports, it establishes their significance through detailed qualitative anlayses of the texts in full sosio-semiotic scope. – – On balance, however, in embracing theory and practice as well as it does, the book has much to offer any reader willing to embark on a dialog with one or more of the (con)texts it analyzes. The English-speaking community would certainly gain much from a translation of the work or any of its component studies.” (Richard Foley, International Journal for the Semiotics of Law, 15/2002; Convention as intention B the institution in all of us.)

Vesa Heikkinen

Palaa otsikoihin