TekstiversioPå svenska | Sámás | Romani tšimbaha | Viittomakielellä | In English
Etusivulle
- + Tulosta sivu
Kotimaisten kielten keskus
 

Kirosanojen kielioppia

Kirosanoilla on erityinen asema kielessä. Niitä on pidetty loukkaavina, säädyttöminä ja tarpeettomina kielen rumentajina, ja niiden käyttöä on pyritty säätelemään ja kieltämään. Kuitenkin − tai siksi − kirosanoilla on poikkeuksellista ilmaisuvoimaa ja niiden voi olettaa elävän osana jokaista luonnollista kieltä.

 

Kielentutkimuksessa kirosanoina pidetään yleisesti sanoja, joita käytetään ei-kirjaimellisesti kielteistä tunnereaktiota ilmaisevissa huudahduksissa ja jotka saavat voimansa kulttuurisista tabuista. Tabut ovat yhteisössä eri tavoin säädeltyjä tai kiellettyjä asioita, joihin liittyy vahva tunnelataus. Länsimaisia tabualueita ja myös suomalaisten kirosanojen lähteitä ovat esimerkiksi uskonto (perkele), eritteet (paska) ja seksuaalisuus (vittu). Nämäkään sanat eivät ole olleet alkujaan kirosanoja, vaan ne ovat kehittyneet sellaisiksi vähitellen.

 

Suomen kielessä kirosanoille on kehittynyt perinteisen parahdus- ja noitumiskäytön lisäksi monia muitakin tehtäviä. Niitä käytetään esimerkiksi vahvistussanoina (Helvetin hyvä! Älä helvetissä!), sävypartikkeleina (Oli siellä vittu ikävää) ja lauseen alkuun tai loppuun liittyvinä lisäyksinä (Saatana mä unohdin sen kokonaan! No kerro jo jumalauta!). Niitä käytetään myös erityisessä, tutkija Lari Kotilaisen aggressiiviksi kutsumassa, kieltosanattomassa mutta merkitykseltään kielteisessä ilmaustyypissä (Vittu tästä jutusta kukaan tykkää).

 

Kirosanojen tarkka määrittely ei ole ongelmatonta. Käsitykset vaihtelevat esimerkiksi siitä, miten luokittelussa tulisi suhtautua erilaisiin solvaussanoihin (mulkku), sävyltään miedompiin päivittelysanoihin (jestas), kiertoilmaisuihin (Voi perjantai!) ja muuhun karkeaan kielenkäyttöön.

 

Kirosanojen tulkinta riippuu tilanteesta, eikä niiden käyttö ole aina halventavaa. Pitkästä aikaa tavatulle ystävälle etäisyyden päästä huudettu Matti perkele! voi esimerkiksi ilmaista käyttöyhteydessään voimakasta läheisyyttä ja jälleennäkemisen iloa.

 

Kirosanoilla on vahva sosiaalinen merkitys. Niillä ilmaistaan erityisesti yhteenkuuluvuutta tai eroa jostakin ryhmästä. Itsenäistyvän nuoren puheessa vilisevä vittu ei siten ole merkityksetön, vaan se toimii esimerkiksi tyylillisenä ja itseilmaisullisena keinona.

 

Kirosanat muuttuvat kulttuurin mukana ja tarjoavat siihen yhden kiinnostavan näkökulman. Esimerkiksi suomen kielessä uskonnollisiin tabuihin nojaavat kirosanat ovat vuosisatojen kuluessa heikentyneet ja seksuaaliset vahvistuneet.

 

Eero Voutilainen

Julkaistu Helsingin Sanomissa 13.7.2008

Päivitetty 14.7.2008

 
Poutapilvi web design Oy