Virkapukuinen kieli
Vesa Heikkinen (toim.) 2002: Virkapukuinen kieli. Tietolipas 182 (ISSN 0562-6129) ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen julkaisuja 112 (ISSN 0355-5437). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 279 s.
Virkakieli vihastuttaa, harmittaa ja turhauttaa. Virkakieli tuskastuttaa ja pelottaa. Virkakieli etoo. Virkakieli saattaa myös innostaa ja ihastuttaa – lumotakin. Varmaa on, että virkakieli nostattaa tunteita ja virittää mielipiteitä.
Virkapukuisessa kielessä tehdään virkatekstejä ja -kulttuuria tutuiksi. Kirjan artikkeleissa vastataan tämänkaltaisiin kysymyksiin: Millaisia virkatekstit ovat? Miksi ne ovat sellaisia kuin ovat? Mitä virkateksteillä tehdään, mitä ne tekevät meille? Millainen on kansalaisen asema byrokratiassa virkatekstien perusteella? Mikä on virkatekstien ja vallan suhde?
Virkakielipäätöksessä edellytettiin virkahenkilöiltä sellaista kielenkäyttöä, että peruskoulun käyneen on mahdollista ymmärtää virkatekstejä. Päätös kumottiin vuonna 2000, mutta nyt hallintolakiin on suunnitteilla Hyvän kielenkäytön vaatimus -pykälä. Sen keskeinen sisältö on tämä: viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Virkapukuisessa kielessä pohditaankin myös sitä, mitä hyvä kieli on ja miten viranomaisten kielenkäyttöä voidaan parantaa.
Virkapukuisessa kielessä käsitellään mm. kuntien tiedottamista (viestintästrategioita, tiedotteita, lehti-ilmoittelua) ja Kelan asiakasviestintää sekä ympäristöhallinnon ohjelmatekstejä. Kirjassa yleistajuistetaan virkakielitutkimusta, analysoidaan lasten käsityksiä virkakielestä ja kuvataan kielenhuoltajien työtä.
Kirjoittajat ovat kielentutkijoita ja -huoltajia, mm. Kielitoimistosta ja Helsingin yliopiston suomen kielen laitokselta. Monet heistä ovat aiemminkin herättäneet keskustelua kielestä ja kielitietoisuudesta mm. Kielikellon, Virallisen lehden ja sanomalehtien kielijutuissa.
