Karjalan kielen aineistosta ja sen keräämisestä

Karjalan kielen sana-arkiston aineistosta on lähes puolet yhden miehen, lehtori E. V. Ahtian elämäntyön tulosta. Vuosina 1898–1936 hän keräsi kolme ainutlaatuista suursanastoa, ensin Suojärven eteläkarjalaismurteisen sanaston, 57 000 sanalippua, sitten kaikkien aikojen suurimman pitäjänsanaston kieleltään pohjoisaunukselaisesta Säämäjärven pitäjästä, kaikkiaan 163 000 sanalippua, ja viimeksi eteläaunukselaisen Nekkulan-Riipuškalan sanaston, 35 500 sanalippua.

Vanhimmat murreainekset ovat1800-luvun loppupuolelta Arvid Genetzin muistiin merkitsemiä, ja ne on poimittu hänen teoksistaan Tutkimus Venäjän Karjalan kielestä (1880) ja Tutkimus Aunuksen kielestä (1884). 1890-luvulta ovat K. F. Karjalaisen kokoelmat Uhtualta, Rukajärveltä ja Tverin Karjalasta. Erityisen arvokkaita ovat Juho Kujolan 1910-luvulla Sisä-Venäjän karjalaisilta keräämät Tverin, Tihvinän ja Valdain kokoelmat sekä Kujolan ja Martta Pelkosen kotipitäjästään Salmista keräämä aunukselaismurteinen aineisto.

Rajan sulkeuduttua ensimmäisen maailmansodan jälkeen murreainesta keräsivät useat tutkijat Suomen Raja-Karjalan karjalaisilta ja Suomeen siirtyneiltä Itä-Karjalan pakolaisilta, esimerkiksi Eino Leskinen Impilahden, Tulemajärven ja Jyskyjärven murretta, R. E. Nirvi Suistamon murretta ja Aimo Turunen Ilomantsin murretta.

Jonkin verran Karjalan kielen sanakirjaan on otettu Suomen kansan vanhat runot -teoksen Vienan, Aunuksen ja Raja-Karjalan runojen sanastoa.

Toisen maailmansodan jälkeen karjalan sanakokoelmia on täydennetty Helmi ja Pertti Virtarannan keruisiin perustuvalla, lähinnä vienalaismurteisella aineksella, jonka he ovat tallentaneet pääosin Ruotsiin siirtyneiltä pakolaisilta. Uudempaa ainesta heiltä on saatu myös varsinkin 1970-luvulla tehtyjen matkojen tverinkarjalan muistiinpanoista.