Suomen romanikielen tutkimus

Vuoden 2012 alusta alkaen Suomen romanikielen tutkimus on siirretty Kotuksesta Helsingin yliopistoon.

Kotimaisten kielten tutkimuskeskukseen tehtäviin kuului vuosina 1996–2011 lain mukaan huolehtia Suomen romanikielen tutkimuksesta ja huollosta. Tutkimuskeskus on tuottanut romanikieltä koskevia julkaisuja ja selvityksiä sekä tallentanut puhuttua ja kirjoitettua kieltä. Tutkimuksen tavoitteena on ollut tuottaa perustietoa Suomen romanikielen äänteellisestä, morfologisesta ja lauseopillisesta rakenteesta sekä sanastosta. Nykyään Kotimaisten kielten keskus koordinoi romanikielen huoltoa.

Sanakirjatyö

Romanikielen tutkimuksessa painoalana oli aiemmin pitkään sanakirjatyö. Viljo Koivisto laati tutkimuskeskuksen avustamana Romani–suomi-englanti-  (1994) ja Suomi–romani-sanakirjat (2001).

Tutkimus

Kotuksessa tehty kielen ydinlingvistinen perustutkimus kosketteli ensi sijassa äänne- ja muotorakenteen kysymyksiä; samalla tarkastelun kohteina ovat olleet kielellinen vaihtelu ja kielen muuttuminen, kielikontaktit ja Suomen romanin asema osana Euroopan romanimurteiden muodostamaa kokonaisuutta. Osa tutkimustyöstä selvitteli romanikielen käyttöaloja ja romanien kieliasenteita.

Aineistot

Kotuksella on myös monipuoliset romanikielen aineistot. Aineistojen keruu,  varsinkin romanikielen nauhoittaminen, on ollut koko ajan tärkeänä osana kielen parissa tehtävää työtä. Kieltä nauhoitettiin, jotta vanhojen romanien vielä hyvin hallitsema kieli ehdittiin saada taltioitua tuleville polville ja tutkimuksen lähteeksi. Sähköiset aineistot kattavat monipuolisesti myös kielestä laadittuja glossaarioita aina 1800-luvulta saakka, evankeliumien romannninoksia sekä romanikielisiä uutisia ja lehtikirjoituksia. Aineistojen käyttö on luvanvaraista. Puhutun romanikielen aineistojen käyttöluvista päättävät viime kädessä romanikielen lautakunnan romanijäsenet.