Karjalan kielen sanakirja

Kuusioisainen teos käsittää yhteensä noin 3 800 sivua ja lähes 83 000 hakusanaa.

Teoksen nimi Karjalan kielen sanakirja kertoo, että kirjassa kuvataan suomen sukukielen eikä suomen kielen murteiden sanastoa. Kysymyksessä on kuitenkin murresanakirja, ja sen selityskielenä on suomi. Sanakirjassa esitellään niitä murteita, joita puhutaan Karjalan tasavallassa ja Sisä-Venäjän karjalaissaarekkeissa (erityisesti Tverin alueella) sekä Suomessa ennen kaikkea Raja-Karjalasta paenneiden ortodoksisiirtolaisten ja heidän jälkeläistensä keskuudessa. Nykyisin karjalan puhujia on arvioitu olevan yhteensä vajaat 100 000, Suomessa näistä noin 5000.

Karjalan kielen sanakirjassa on kuvattu kahden päämurteen sanastoa: varsinaiskarjalan (joka on jaettu perinteisesti vienalaismurteisiin ja eteläkarjalaismurteisiin) ja aunuksen (eli livvin). Lyydistä,
jota pidetään nykyisin tavallisesti omana kielenään eikä karjalan kielen kolmantena päämurteena, aineistosta on tehty sanakirja jo vuonna 1944 (Lyydiläismurteiden sanakirja, toim. Juho Kujola). 

Karjalan kielen sanakirjan sana-artikkelit sisältävät runsaasti eri paikkakunnilta tallennettuja värikkäitä lause-esimerkkejä, jotka valaisevat sanojen merkityksiä ja saattavat sanakirjan käyttäjän karjalaisen kulttuurin pariin.

Sanakirja palvelee ensisijaisesti kielitieteellistä tutkimusta. Sillä on tärkeä tehtävä myös Venäjän ja Suomen karjalaisten kielellisen ja kulttuurisen identiteetin tukijana.

Sanakirjan kustantaja on Suomalais-Ugrilainen Seura.  Teos on ilmestynyt seuran ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen yhteisjulkaisuna:
Osa 1 (A–J) 1968, osa 2 (K) 1974, osa 3 (L–N) 1983, osa 4 (O–P) 1993, osa 5 (1997) ja osa 6 (T–Ö) 2005. Kolmen ensimmäisen osan päätoimittaja on Pertti Virtaranta, kolmen viimeisen Raija Koponen.

Sanakirjasta on laadittu verkkoversio, vuonna 2009 julkaistu Karjalan kielen verkkosanakirja.