Suomalainen viittomakieli

Suomalainen viittomakieli on noin 4 000 – 5 000 kuuron äidinkieli. Lisäksi sitä käyttää äidinkielenään, toisena kielenään tai vieraana kielenä noin 10 000 kuulevaa suomalaista. Suomen viittomakielinen yhteisö sai alkunsa 1800-luvun puolivälissä, jolloin kuuro, 11 vuotta Ruotsissa koulua käynyt Carl Oscar Malm (1826–1863) palasi Suomeen ja perusti maamme ensimmäisen kuurojenkoulun. Malm toi Ruotsista mukanaan myös kielen – ruotsalaisen viittomakielen – joka sitten vähitellen levisi suomalaisten kuurojen käyttöön. Näin on syntynyt tänä päivänä Suomessa käytettävä suomalainen viittomakieli. Suomalainen ja ruotsalainen viittomakieli ovat vuosien saatossa kehittyneet omia teitään, eivätkä niiden käyttäjät enää aivan helposti ymmärrä toisiaan.

Eri viittomakielissä käytettävät viittomat voivat olla muodoltaan hyvinkin erilaisia, mutta kieliopiltaan viittomakielet näyttävät olevan selvästi yhteneväisempiä kuin puhutut kielet. Syynä kielioppien samankaltaisuuteen on ilmeisesti viittomakielten käyttämä modaliteetti: kieltä tuotetaan käsillä, vartalolla, päällä ja kasvoilla sekä vastaanotetaan näköaistilla. Lisäksi voidaan hyödyntää kolmiulotteista tilaa. Puhutut kielet hyödyntävät äänellisten symbolien tarjoamia vaihtoehtoja ja ovat siksi muodostuneet rakenteeltaan toisistaan enemmän eroaviksi.

Vaikka suomalaisessa viittomakielessä onkin alueellisia murteita ja mm. eri ikäpolvet viittovat jonkin verran eri tavoin, kieltä äidinkielenään käyttävät ymmärtävät toisiaan varsin hyvin. Suomenruotsalaisten kuurojen käyttämän viittomakielen voidaan toisaalta katsoa olevan oma kielensä, ja he muuntavatkin viittomistaan varsin paljon suomalaisen viittomakielen päävarieteettia käyttävien kanssa viittoessaan (suomenruotsalaisen viittomakielen tutkimushanke).

Viittomakielestä ja kuuroista saa lisää tietoa mm. Kuurojen Liiton kotisivuilta ja teoksesta Viittomakieliset Suomessa (toim. Anja Malm).