Mordvan kielet

Mordvalaiset asuvat Venäjällä laajalla alueella hajallaan Volgan mutkasta etelään. Heillä on 1930-luvulta lähtien ollut oma autonominen nimikkotasavalta, jossa heistä kuitenkin asuu vain vajaa kolmannes. Mordvalaisia on noin 1,1 miljoonaa, mutta äidinkielenään mordvaa heistä puhuu vain noin 70 %.

Mordva ei ole yhtenäinen kieli, vaan kieliä on kaksi, ersä ja mokša. Ersän puhujia on noin 500 000 ja mokšan noin 250 000. Kielten keskinäinen ero on suurin piirtein samaa luokkaa kuin suomen ja karjalan. Eroja on niin äänteistössä, muoto-opissa kuin sanastossakin. Ersäläisillä ja mokšalaisilla ei ole omaa yhteistä nimitystä; mordvalaisista puhuvat vain muunkieliset. Etnisesti mordvalaisiin kuuluvat lisäksi karatailaiset, jotka ovat kielellisesti sulautuneet naapureihinsa tataareihin, sekä terjuhaanit, jotka ovat täysin venäläistyneet. 

Ersä ja mokša lienevät eronneet toisistaan noin tuhat vuotta sitten. Molempiin kieliin ovat vahvan jälkensä jättäneet naapureina olleet turkkilais- ja iranilaiskielet sekä myöhemmin etenkin venäjä. Vaikutukset näkyvät varsinkin sanastossa. Tiivis kanssakäyminen venäläisten kanssa ja yhteiskunnan muutos 1900-luvulla on saanut aikaan sen, että mordvalaiset ovat yleisesti kaksikielisiä.

Ensimmäiset kieliopit ilmestyivät 1830-luvulla: mokšan kielen 1838 ja ersän kielen 1839. 1800-luvulla julkaistiin mordvaksi lähinnä uskonnollista kirjallisuutta eikä kirjakieli ollut vielä vakiintunutta. Kaunokirjallisuutta alettiin julkaista vasta 1930-luvulla. 1920-luvulla heräsi kysymys mahdollisesta yhteisestä kirjakielestä, mutta suunnitelmasta luovuttiin. Sen sijaan ryhdyttiin kehittämään kahta kirjakieltä, jotka perustuvat kyrilliseen kirjaimistoon. Kirjakielille on vielä nykyäänkin ominaista jonkinasteinen horjuvuus, johon yhtenä syynä on se, että ei edes oma sivistyneistö pidä ersää tai mokšaa tärkeimpänä käyttökielenään. 1990-luvun taitteessa alkanut kansallinen liikehdintä on kuitenkin tuonut mukanaan uusia pyrkimyksiä oman kielen elvyttämiseksi.