Suomen murteet

Suomessa puhuttava suomi jakaantuu useisiin murteisiin. Pääryhminä on pidetty itä- ja länsimurteita. Itämurteita ovat savolais- ja kaakkoismurteet ja länsimurteita lounaismurteet, lounaiset välimurteet, hämäläismurteet, eteläpohjalaismurteet, keski- ja pohjoispohjalaismurteet sekä Peräpohjan murteet. (Katso karttaa.)

Perinteisen murrejaon perustana on äännehistoria. Murrerajat on määritelty eri äännepiirteiden levinneisyysrajojen mukaisesti. Selvimmin itä- ja länsimurteita erottaa kirjakielen d:n edustus. Idässä d:n paikalla on kato tai puolivokaalinen siirtymä-äänne (aijat, lauvat, veessä) ja lännessä puolestaan r tai l (airat, laurat, velessä). (Katso karttaa.) Murrejaottelussa on hyödynnetty myös asutushistoriallista tietoa.

Nykyisin murteet toisaalta tasoittuvat, toisaalta säilyvät paikallisen identiteetin vahvistajina. Murteiden ja puhekielen muuttumisen seuraaminen on yksi Kotuksen tutkimushankkeista.

Myös prosodia on olennainen osa murteita. Prosodia voi muuttua nopeasti mutta säilyä joltakin osin murteellisena, vaikka puhuja tietoisesti pyrkisikin yleiskieliseen puhetapaan.

Kotuksessa on laajat murrekokoelmat. Suomen murteiden sana-arkistoon kerätty 1900-luvun alusta alkaen miljoonia sanatietoja ja sananparsia.

Suomen murteiden sanakirjaa toimitetaan Suomen murteiden sana-arkiston kokoelmien perusteella. Vuoteen 2008 mennessä on ilmestynyt kahdeksan osaa (a–kurvottaa). Osat eivät saane jatkoa, koska sanakirja siirtyy julkaistavaksi sähköisesti verkossa.

Suomen kielen nauhoitearkistoon on puolestaan tallennettu vuodesta 1959 alkaen murreäänitteitä lähes jokaisesta Suomen pitäjästä.