Suomalaisen sukunimikäytännön kehitys 1850-luvulta vuoteen 1920

1800-luvun loppupuolella suomalaisessa sukunimistössä tapahtui lyhyessä ajassa merkittävä murros. Tämä ilmeni muun muassa sukunimien käyttöönottona niillä, joilla sitä ei ennestään ollut. Suomalainen sukunimistö rikastui uusilla, tietoisesti sukunimiksi otetuilla nimityypeillä, ja ennestään horjuvasti käytetyt lisänimet vakiintuivat sukunimiksi. Kehitys johti lopulta sukunimilain säätämiseen vuonna 1920.

Se tavallinen Virtanen

Paikkala, Sirkka 2004: Se tavallinen Virtanen. Suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 959. Helsinki:  SKS.

Sukunimkäytännön kehitystä koskevassa tutkimuksessa on selvitetty Suomen yleisimmän sukunimityypin ja yhtenäisen sukunimijärjestelmän synty osana kansalaisidentiteetin kasvua ja suuria yhteiskunnallisia uudistuksia. Vastausta on etsitty siihen, miten, milloin ja miksi periytyvän sukunimen käyttö omaksuttiin koko maassa henkilönnimisysteemin yleiseksi ja yhtenäisten normien mukaiseksi tavaksi.

Muutosta on kuvattu muun muassa käsittelemällä tilastollisesti lisä- ja sukunimityyppien esiintymistä, analysoimalla ajankohdan lisä- ja sukunimiä koskevaa lehtikirjoittelua sekä selvittämällä sukunimi-käsitteen vakiintumista.

Uudenaikaista sukunimikäsitystä on lähestytty innovaationa tai pikemminkin useiden erillisinnovaatioiden ketjun lopputuloksena. Innovaation leviäminen ja sen sisäinen kehitys havainnollistuvat ajanjakson kahden uudisnimityypin avulla (Virtanen-tyyppi eli nimessä luontosana + -nen ja Laine-tyyppi eli nimessä luontosana ilman suffiksia).

Näihin nimityyppeihin kuuluu useita eri nimiä, jotka kuitenkin lyhyessä ajassa nousivat maamme yleisimmiksi. Tutkin myös innovaatioiden idean ja hengen luoneiden vaikuttajien roolia, muutosten välittäjien merkitystä sekä vaikutuskanavia.

Sukunimien kehituystä on käsitelty sosio-onomastisesti: muoti-ilmiön tavoin tapahtunut  nimien levintä ja itse nimien sisältö näyttäytyvät yhteiskunnallisena ilmiönä. Samalla on löytynyt onomastisia ominaispiirteitä suomalaisesta sukunimistöstä.

Aiheesta enemmän

Sirkka Paikkala

1995: Från olika namnsystem till ett enhetligt släktnamnssystem i Finland. NORNA-rapporter 58: Slektsnamn i Norden. Rapport frå NORNAs tjueførste symposium i Oslo 17–20. september 1992. Red. av Kristoffer Kruken. With summaries in English. Uppsala. S. 109–127.

1996: Kansallisten sukunimien nousu Suomessa. Congressus Octavus Internationalis Fenno-Ugristarum Jyväskylä 10.–15.8.1995. Pars V. Sessiones sectionum Lexicologia & Onomastica. Jyväskylä. S. 274–277.

1997: Finnische Familiennamen und europäischer Zeitgeist. Studia Anthroponymica Scandinavica 15. Uppsala. S. 113–131.

1988: Finnische Familiennamen auf -(i)nen. Studia Anthroponymica Scandinavica 6/1988. Tidskrift för nordisk personnamnsforskning, s. 28–69.

1999: Europäischer Nationalgedanke und finnische Familiennamen. Onomastik: Akten des Internationalen Kongresses für Namenforschung, Trier, 12.–17. April 1993. Tübingen, Niemeyer, 1999 (Patronymica romanica, 16). S. 125–137.

2004: Se tavallinen Virtanen. Suomalaisen sukunimikäytännön modernisoituminen 1850-luvulta vuoteen 1921. Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran toimituksia 959. Helsinki: SKS.