TekstiversioPå svenska | Sámás | Romani tšimbaha | Viittomakielellä | In English
Etusivulle
- + Tulosta sivu
Kotimaisten kielten keskus
 

Pidetäänkö peijaiset?

Syksy on hirvenkaadon aikaa. Kun sarvipäät on saatu nurin, pidetään juhlat, peijaiset. Monet nykysuomalaiset tuntevat sanan juuri tästä yhteydestä. Runsaat sata vuotta sitten etenkin Savossa ja Kainuussa kaadettiin vielä runsaasti karhuja ja vietettiin karhunpeijaisia. Sen sijaan ei juuri puhuta hirvenpeijaisista vaan hirvipeijaisista. Nykyisen kaltaiset – muillekin kuin metsästäjille järjestetyt – hirvenkaatojuhlat eivät kovin vanha perinne lienekään. Esimerkiksi Nykysuomen sanakirjassa (1951–61) ei vielä ole hakusanaa hirvipeijaiset tai hirvenpeijaiset.


Murteissa peijaiset (peijahaiset, peijaat, peijaajaiset) on vanhastaan tarkoittanut hautajaisia, etenkin hautajaispitoja. Tämä merkitys on peijaisia vastaavalla viron yleiskielen sanalla peied yhä edelleen. Monissa suomen murteissa peijaisiksi on nimitetty muitakin pitoja: kihlajaisia, häitä, läksiäisiä, ristiäisiä, nimi- ja syntymäpäiviä. Heinänkorjuun päätyttyä on pidetty heinänpeijaiset, puinnin päätyttyä riihenpeijaiset. Rymättylässä on järjestetty peijaiset talvinuottauksen loputtua. Myös kaupan vahvistamista on juhlistettu peijaisilla.


Kansanomaiset niin kuin nykyaikaisetkin peijaiset ovat päätöstilaisuus, johon kuuluu kestitys: ruoan ja juoman tarjoilu. Lopun tai lopettamisen m erkitys korostuu myös nykykielen kuvailmauksissa ja leikkipuheessa: Laman vuoksi saatiin viettää ”monen yrityksen peijaisia”. Kaikilla syrjäkulmilla ”ei suostuta viettämään kyläkoulun peijaisia”. Lehtitiedon mukaan venäläiset alkoivat muutama vuosi sitten ”viettää inflaation peijaisia”.


On esitetty, että sana peijaiset perustuisi verbiin peittää. Peijaisethan on muodoltaan samanlainen kuin hautajaiset, jonka kantana on hautaan eli kuoppaan panemista, johonkin peittämistä tarkoittava haudata. Toista selitysmahdollisuutta on tutkinut R. E. Nirvi. Hänen mukaansa peijaiset kuuluu samaan yhteyteen kuin peikko ja peijakas sekä viron peig (= sulhanen). Näiden kaikkien on selitetty perustuvan kuolemaan määrättyä, kuollutta tarkoittavaan germaaniseen lainasanaan.


Nykyisin voimasanana käytettävä peijakas on vanhastaan tarkoittanut paholaista mutta myös konnaa, varasta, petturia. Peikko taas on ruma, ilkeä ja pelottava uskomusolento, mutta sillä on tarkoitettu myös erakkoa, karkuria, pakolaista, luopiota. Metsissä lymyilevästä rikollisesta on tullut henkipatto, lainsuojaton, jonka saa surmata.


Lainsuojatonta on alkuaan todennäköisesti tarkoittanut myös viron peig. Koska tavallisin lainsuojaton Virossa aikoinaan oli naisrauhan rikkoja eli morsiamenryöstäjä, peig alkoi merkitä nimenomaan tätä. Aikaa myöten sanalle sitten kehittyi kosijan ja sulhasen merkitys. Peijaiset-sana liittyy siis muinaisiin oikeustapoihin. ”Peijas” on tarkoittanut lainsuojattomana tai yleensä väkivaltaisesti surmattua vainajaa. Peijaiset on siten alkuaan merkinnyt väkivaltaisesti surmatun hautajaisia ja kuolinpitoja. Semmoisethan hirvipeijaisetkin ovat.



Maija Länsimäki

Julkaistu Helsingin Sanomissa 30.10.2001

Päivitetty 21.7.2008

 
Poutapilvi web design Oy