Vanha kirjasuomi

Vanhaksi kirjasuomeksi määritellään suomen kirjakieli ensimmäisen painetun suomenkielisen kirjan eli Mikael Agricolan 1540-luvulla ilmestyneen ABC-kirjan ajoista lähtien vuoteen 1810, ns. murteiden taistelun alkuun. Tuon ajan suomenkielistä kirjallisuutta kutsutaan usein myös Ruotsin vallan ajan kirjallisuudeksi.

Vanha kirjasuomi pohjautuu lähinnä läntisiin murteisiimme. Sen sanasto poikkeaa jossain määrin nykyisestä. Oikeinkirjoitus ei ollut vielä vakiintunut, ja siihen otettiin usein mallia vieraista kielistä kuten latinasta ja ruotsista. Suuri osa teksteistä on käännöksiä, ja siksi myös lauserakenteissa on monia nykysuomelle vieraita piirteitä.

Vanhan kirjasuomen tekstit ovat enimmäkseen uskonnollisia tekstejä,  raamatunkäännöksistä ruumissaarnoihin. Toinen huomattava tekstilaji ovat lakitekstit, jotka nekin ovat käännöksiä. Almanakat sisältävät käytännön elämälle läheisempiä aiheita. Kaunokirjallisiksi määriteltäviä tekstejä on tuolta ajalta erittäin vähän. Ajan aatevirtaukset ja ajattelun muuttuminen kuvastuvat niin uskonnollisissa (esim. postilloissa) kuin hallinnollisissakin (esim. asetuksissa) teksteissä sekä tekstilajien lisääntymisessä.