Euroopan ulkopuolisten maiden paikan- ja henkilönnimissä ovat osoittautuneet hankaliksi ääntää ja kirjoittaa varsinkin nimet, joihin sisältyy h-kirjain. Englannista ja saksasta tiedämme, että h voi olla niin sanotusti mykkä (esimerkiksi saksan Mahler tai englannin Hannah), Mitä vieraammista ja meillä harvinaisemmista kielistä on kyse, sitä vaikeampi on tietää, miten nimet todella ääntyvät ja mikä on niiden oikea kirjoitusasu. Seuraavassa joitakin esimerkkejä h:n sisältävistä vierasnimistä.

1. Delhi, Gandhi ja Buddha

Nämä nimet lausutaan siten kuin kirjoitetaan, eli h kuuluu. Intiassa puhuttavissa kielissä on aspiroituneita (eli henkäysloppuisia) konsonantteja, jotka osoitetaan latinalaisessa kirjoituksessa h-kirjaimella. Se ääntyy lähes aina.

2. Thaimaa, Khao Lak, Phuket

Thaikielessä vahvasti aspiroituneet äänteet muunnetaan latinalaiseen kirjoitusjärjestelmään niin, että aspiroituminen osoitetaan h-kirjaimella. Näissä tapauksissa äännetään ”vahva” t, k, p. Ne kuulostavat samalta kuin englannin kielen vastaavat äänteet (esim. sanoissa pot ja tea). H ei siis varsinaisesti kuulu erillisenä äänteenä.

3. Khomeini, Khameini

Näissä nimissä on vahva h-äänne, joka latinalaisessa kirjoituksessa merkitään kh:lla. Se äännetään niin, että ilma rahisee kurkusta asti (ns. vahvahälyinen h).

4. Ramallah

Arabiankielisten nimien loppu-h on erilainen eri nimissä. Lähi-idän kaupunginnimi Ramallah sisältää nimen Allah, mutta loppu-h ei yleensä äänny. Siksi suositetaan ensisijaisesti taivutusta Ramallah’ssa [lue ramallassa] : Ramallah’aan [lue ramallaan]. Sen sijaan gazalaisessa nimessä Rafah loppu-h sekä kirjoitetaan että äännetään, jopa hyvin voimakkaasti. Niinpä sen taivutusmuodot ovat Rafahin : Rafahissa [lue rafahin : rafahissa].