Vieras ja tuttu

Yksi tapa kuvata suomentamista on sanoa, että siinä tehdään vieraasta tuttua

Käännöstutkijat puhuvat mielellään kotouttamisesta ja vieraannuttamisesta halutessaan kuvata sitä, kuinka tutuksi kääntäjä pyrkii vieraan muuttamaan.

Jotta alkuperäisen teoksen maailma säilyisi, ei pidä sortua etnosentrisyyteen. Tästä on tapana mainita kauhuesimerkkinä Jostein Gaarderin teos Sofian maailma, jonka englanninnoksessa viittaukset norjalaiseen kulttuuriin ja kirjallisuuteen on muutettu amerikkalaiselle/englantilaiselle lukijalle tutummiksi. Häivyttämällä teoksen norjalaisuus on lukijalta suljettu portti tuntemattomaan maailmaan, johon tutustuminen olisi avartanut hänen maailmankuvaansa.

Yllättävää kyllä, liika vierauskin voi pönkittää lukijan ennakkoluuloja. Turkista kääntävä kollegani Tuula Kojo kertoo varovansa visusti liikaa eksotiikkaa. Jos sanonnat ja arkitoimet käännetään sanasanaisesti auttamatta lukijaa ymmärtämään, mistä on kysymys, vieras pysyy vieraana eikä tuiki tavallisen elämän kuvaus avaudu lukijalle sellaisena, miksi se on kirjoitettu, vaan päiviteltävänä kummajaisena.

Käännös on aina jonkinasteista kotouttamista. Eiväthän englantilaiset puhu suomea. Lukijan mielikuvitukselle asetetaan joka tapauksessa melkoisia vaatimuksia, kun hänelle annetaan käteen kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat vieraaseen kulttuuriin. Vaikka suomentaja kuinka kotouttaa, uppo-outoa maailmaa jää kyllä joka sivulle yllin kyllin.

Kotouttaminen vaatii joskus selittämistä. Olen usein upottanut itse tekstiin muutaman selittävän sanan, mutta kaunokirjalliseen teokseen alaviitteet eivät minusta kuulu. Lukuelämyksen katkominen alaviitteillä ei minusta ole reilua lukijaa kohtaan. Kirjan loppuun tunnollinen suomentaja voi sen sijaan liittää selityksiä mielin määrin.

Jos totta puhutaan, en jaksa paheksua kovin paljon Sofian maailman englannintajaa. Tasapainon löytäminen luettavuuden ja vieraan maailman esittelemisen välillä ei ole helppoa, ja jokin on vinossa, jos kirja on käännettynä vaikealukuisempi kuin alkuperäisessä ympäristössään.

Palaa otsikoihin | 3 puheenvuoroa | Keskustele

1.5.2013 19.19

Laura

Toisaalta, jos otan luettavakseni turkkilaisen kirjan, en odotakaan tuttua, päinvastoin. Vaikka ymmärrän, että kirjassa kuvattu on turkkilaiselle arkipäivää, se on minulle vierasta; mitä muuta se voi ollakaan. Jos lukisin suomennoksesta, että päähenkilö meni torille ja osti karjalanpiirakoita, pitäisin sitä vielä oudompana kuin jonkin turkilaiselle tuiki tavallisen ja arkipäiväisen outouden, vaikka granaattiomenan, ostamista.

Sen sijaan odota tietenkin, että turkkilaista, minulle vierasta ja outoa elämää kuvataan sujuvalla, luontevalla ja idiomaattisella suomella silloin kun alkutekstinkin kieli on ollut sujuvaa ja idiomaattista "tavallista" turkkia.

2.5.2013 9.50

Vilosohvi

Kotouttaminen?

En ihan ymmärrä loppukaneettia ”jokin on vinossa, jos kirja on käännettynä vaikealukuisempi kuin alkuperäisessä ympäristössään”.

Jos nyt vaikkapa joku kääntäisi Tuntemattoman sotilaan vieraalle kielelle niin, että tulos olisi yhtä helppolukuinen kuin suomalaisen (no, ainakin vanhemman polven suomalaisen) on lukea Tuntematonta, niin varmasti se merkitsisi, että sisältö on muuttunut toiseksi. Kysehän on siitä, että itse sisältö on Suomea ja sen historiaa ja suomalaisuutta tuntemattomalle suurelta osin outoa ja käsittämätöntä, ja siksi sen saavuttaminen väistämättä vaatii ponnistelua.

Sama pätee tietysti myös suomeen käännettäessä, joskin siinä kääntämisen perinteiden vaikutus auttaa. Tarkoitan sitä, että lukija on todennäköisesti lukenut käännöskirjallisuutta ja myös tutustunut vieraisiin kulttuureihin jotenkin. Ymmärrämme nykyisin hyvin esimerkiksi monia viittauksia amerikkalaiseen kulttuuriin ja elämään, vaikka ne poikkeavat omastamme. Mutta ne, jotka lukevat suomesta käännettyjä kirjoja, tietävät Suomesta yleensä jokseenkin vähän ja senkin väärin. Ja Norja on varmaankin lähes yhtä outo maa.

”Kotouttaminen” ei kuulosta kotoisalta sanalta. Tarkoitetaanko tässä sovittamista toiseen ympäristöön? Vähän tuntuu siltä kuin tarkoitettaisiin, mutta haluttaisiin esittää asia ikään kuin se olisi kotiin tuomista tms., vaikka todellisuudessa tarina ja teksti nimenomaan reväistään irti sen ”kodista”, alkuperäisestä ympäristöstä, ja yritetään saada jotenkin toimimaan toisessa.

8.5.2013 10.20

Kysymyshän ei tosiaan kuulu kotouttaako vaiko eikö kotouttaa, vaan milloin kotouttaa ja miten paljon. Ja hyvä olisi miettiä sitäkin millä lailla kotoutetaan ja miksi.
En tunne Sofian maailman englanninnosta, mutta eikös itse kirja ole kirjoitettu ensisijaisesti johdatukseksi (länsimaiseen) filosofiaan nuoria lukijoita varten, ei norjalaisen elämänmenon kuvaukseksi? Ei kai silloin ole aihetta kauhistella, jos kääntäjä häivyttää jälkimmäisen piiriin kuuluvia aineksia kirjassa palvellakseen paremmin ensinmainittua ulottuvuutta.