Hallintolain mukaan viranomaisen on käytettävä asiallista, selkeää ja ymmärrettävää kieltä. Opetus- ja kulttuuriministeriö on nimittänyt työryhmän, jonka tehtävänä on laatia toimintaohjelma ehdotuksineen siitä, millä tavoin tähän vaatimukseen voitaisiin vastata nykyistä paremmin käytännön työssä ja tulevaisuuden työntekijöiden koulutuksessa.
Työryhmän
perustaminen pohjautuu hallitusohjelmaan, jonka mukaan ”laaditaan
toimintaohjelma lainsäädännön, viranomaisviestinnän ja asioinnin kielen
kehittämiseksi”. Asia ei ole uusi eikä tämän hallituksen keksintöä, vaan monet
sukupolvet ennen meitä ovat kiinnittäneet huomiota viranomaiskieleen.
Kieli
ei ole toiminnasta irrallaan, vaan se on osa jokapäiväistä työtä. Nykyisin
kaikissa ammateissa vaaditaan hyvää kirjoitustaitoa ja selväkielistä suullista
ilmaisua. Viranomaisen ja kansalaisen välisessä viestinnässä ymmärrettävä kieli
on järkevän toiminnan ehto. Jos esimerkiksi lomake on epäselvä tai
etuuspäätösteksti käsittämätön, kuluu niin viranomaiselta kuin kansalaiseltakin
paljon aikaa, vaivaa ja rahaa selvitettäessä, mitä oikein tarkoitetaan.
Kovin
pitkälle ei päästä, jos ilakoidaan epäselvillä teksteillä ja jäädään hämmästelemään
sen ja sen viranomaisen kielen mahdottomuutta. Siitä voi saada aikaan
viihteellisen lehtijutun, mutta päivittely ei auta ketään. Viranomaiskieltä
parannettaessa tulee keskittyä niihin oloihin, joissa tekstejä tehdään. Mitä
tämä tarkoittaa? Mainitsen vain pari esimerkkiä.
Viranomaiset
laativat tekstejä nykyisin tavattoman paljon, eikä aina mietitä sitä, ovatko
kaikki tekstit tarpeen. Jokaisen viranomaisen tuleekin miettiä, miksi teksti
tehdään ja kenelle se on tarkoitettu. Yksi ratkaisu on, että vähennetään
esimerkiksi lakisääteisesti tuotettavien tekstien määrää. Onko tällä
suunnittelu- ja raportointiyhteiskunnalla varaa vähentää tekstejä? Miksi
päiväkodin työntekijän pitää kirjoittaa niin monia raportteja ja suunnitelmia?
Toinen
keskeinen asia koskee niitä viranomaisia, jotka tuottavat päivittäin päätöksiä
kansalaisille, kuten Kela. Tällöin teksti tehdään valmiista palasista tietojärjestelmien
varassa, eikä yksittäinen työntekijä voi muokata kokonaisuutta. Siksi on
kiinnitettävä yhä enemmän huomiota siihen, että järjestelmiä kehitetään niin,
että kokonaisuudesta muodostuu järjellinen teksti.
Yksi
toimintaohjelma ei tietenkään ratkaise viranomaiskielen kysymyksiä, ne
ratkaistaan työpaikoilla. Työryhmän tärkeimpiä tehtäviä on tuoda esiin jo
olemassa olevia hyviä käytäntöjä malliksi muille sekä innostaa virastoja
noudattamaan niitä ‒ ja ehkä löytämään vielä uusiakin. Ymmärrettävän virkakielen
aikaansaamiseksi on pohdittava kirjoittamisen edellytyksiä sekä työpaikkojen
toimintatapoja ja -rakenteita, joilla virkakielen ja siihen kuuluvan nimistön
toimivuuden tarkastelusta tulee osa jokapäiväistä työtä.
Tärkein kysymys on kuitenkin se, mitä motivaatiota virkamiehellä on yrittää kirjoittaa (ja puhua) selvemmin. Oman kielenkäytön parantaminen on nimittäin kovaa työtä (muiden kieltä on paljon helpompi korjata, tai ainakin olla korjavinaan).
Siis oikeesti. Parantaako kielenkäyttöön satsaaminen urakehitystä, turvaako se työpaikan tai auttaako se kilpailussa viraston sisällä? (Vain Utopian valtiossa viraston työntekijät eivät juonittele toisiaan vastaan.)