Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon

Periaatteessa olen sitä mieltä, että hyvä teksti ei saa sisältää oikeinkirjoitusvirheitä. Käytännössä jouduin viimekertaisella blogikierroksella huomaamaan, että ammatikseen toisten tekstejä korjaamaan tottuneenakin voi tehdä virheitä, vieläpä pahoja. Kiireessä suoltaa tekstiä ajattelematta pilkkuja, lainausmerkkejä tai kirottuja välilyöntejä. Onneksi Vesa Heikkinen vaati korjaamaan räikeimmät kauheudet, joita joku arvoisa lukija varmaan oli jo ehtinyt kauhistelemaan. No, rapatessa roiskuu.

Ajatuksen kielentäminen on vaativa tehtävä. Usein on niin, että hämäränä mielteenä päässä häilähtänyt asia saa muotonsa vasta siinä prosessissa, jossa se artikuloidaan puheeksi tai kirjoitukseksi. Puhuttua tekstiä saa koko ajan täsmentää ja korjata; usein puhekumppanikin vaatii tarkennuksia kysymällä ja kommentoimalla. Mutta kun kirjoittaa, pitäisi lauseen olla kristallinkirkas, ainakin itselle. Vai pitäisikö?

Omassa tekstintuottamisessani huomaan usein, että joudun pohtimaan sanajärjestystä. Suomen kielen vapaa sanajärjestys onkin hankala juttu: sillä saadaan aikaan niin täydellistä sekasotkua kuin omaperäistä tyyliä. Kongruenssivirheitä tai omistusliitteen puuttumista eivät enää edes ammattilaiset (lue: opettajat) huomaa. Kieli muuttuu ja sen mukana kielenhuollon suositukset, kuten kaikki tiedämme. Niuhottaa ei pidä, mutta täysin vailla säännöstöäkään ei tulla toimeen.

Silmiini sattui Ilta-Sanomien esiin kaivama ministeri Gustafssonin blogikirjoitus. Lehti oli liittänyt juttuun ingressin, jossa korostettiin blogitekstin julkaisemista ”sellaisenaan”.  Viesti oli selvä: teksti vilisi virheitä, esimerkkinä sana seitsämän. Minua hävetti. Olisi pitänyt jonkun avustajan oikolukea teksti, vaikka blogien teksteiltä ei ankaraa normatiivisuutta vaaditakaan. Kirjoittajan asemaan ministerinä ei huono normienhallinta sovi, oli kyse sitten blogista tai tviitistä.

Ehkäpä poliitikkojen avuksi pian palkataan erityisasiantuntijoita, joiden tehtävänä on paitsi korjata julkisuuteen tulevat tekstit, myös tarkkailla tyylivalintoja ja viestin selkeyttä. Suomen hallitus ei ole porukka eivätkä kaikki päätökset ole fantastisia; täti tiukka sopii ehkä päiväkotiin, ei Suomen valtiovarainministeriöön!