Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Alastaron näyte

Alastaron murre kuuluu lounaisiin välimurteisiin.

Frans Rantala (FR), s. 18.1.1883 Alastaron Virttaan kylässä.

Haastattelu on tehty 24.7.1967 Alastaron Virttaalla, haastattelijana Jorma Rekunen (JR).

Signum: 6932: 1.

JR: Onkos täälläpäin kuulkaa, täällä Alastarolla ollus sillov vanhaan aikaan noita tuulimyllyjä?FR: jaa tuulimyllyjä? ei Alàstarol_olì hyvìv vähä̀, ei siäl_ollup paljo tuulimyllyjä mutta kyllä niitä siäl olì joŋGuv̆ verra. tual̆lappäi niiŋGu Melliläsä päin nin ja, sitten, Loimmaal̆la niŋ kyllä niitä olì jo, meltteij [= miltei] jokà talòsa, tuulimylly.

JR: Siälä näkkee viälä, jonkun nykki hahmosas.

FR: kyl siäll̆ä niitä kai, om mutta ne on melkei hävìny muttà niitä museot-, -myllyjä on sit nyt kunnostettu aina vähä̀ jokà  pitäjään̬, melkei.

JR: Olikos, täsä näissä kylissä...?

FR: ei täsä̀ kylä̀sä ollu yhtään tuulimyllyä, ei Virttaaŋ kylä̀s_ol_yhtään tuulimyllyä, minum muistoon_aikana kummiŋGa eit täsä̀ kahreksaŋkymmene vuaren_aikana olè ollu. mut, en en Diär jos joskus_om mahtanu olla, mut ei eeŋ Guul̆lu vanhemBaiŋGa miästeŋGä Buhùvan_et_olis_ollu.

JR: Mikääs siinnä oli kun niitä täällä ei ollenkam pruukattu?

FR: tääl_oli noita piäniä vesìmyllyjä täsä̀, Virt-, täsä̀ki tämä̀ki mylly, se täsä̀, ympäristön sentääj jauhoisa pitì, jollain Davàl̆la eikä sitä̀ viljaaka nim paljon_ollu alkuaikoin_että sitä̀ olis nin, runsaasti olluk käyttääk(KÄ). täsä̀ ym-, nämä̀t_ympäristö̀n niŋ Gyl se tyyrytti tosà ja, sitten_oli tual̆la Orìppääm myllyn, se siäll_olì taas myllyt ja, ja sitte käytiin tosa, VamBulasa sitte ei täst_ook ko kymmeneŋ Gilomètriä sin tost_ylì kaŋkaa. siäll_oli taas monDa myllyä, kolmekki kummiŋGi, neljäki, niin ni, siin joèsa, Loimijoe rannal̆la.

JR: Kyl mar net tuulimyllyk kaiv vähä huanoja oliki?

FR: nii, tuulela nes sitte kävì jos kävì ja, välistäis lensi siivek kan̬s menèmään̬ tuulem mukàna.

JR: Eikös niitä ollu useemman sorttisia niitä, tuulimyllyjä?

FR: ooli. olì semttia, toisia me-, olì haràkkamyllyij ja, òli sanòttii mamsselimyllyjä muut toiset. ne olì hiuk̆ka erìlaḙset toinen_oli semmone ko, sê̟ hytti alko maasta, ja, sit toisesa oli semmonen_et_oli semmonen, koppi maasa ensi ja siit̆tä alko vasta se mylly, siäl̆lä kopìm Bääl̆lä. ja siäll_oli sitte, semmonem, pitkä, taŋGo siäl takàna ko se kiär̆rettiin̬ sitä̀ myllyä aina sinneppäi ko tuuli puhàlti. my- mylly kiäres, siälä, sen, akselinsa ympäri.

JR: No, se täyry kai olla aikamoinen tuuli ennen kun se, oikee hyvin käve?

FR: mimmottella paikkaaki se juur sattu olèmaaj̆ jos se olì hyvin sem- avònaisel̆la paikal ni se kävè vähä̀ piänemmäl̆läki tuulel̆la. minä̀ en_oikeen olè, kunn_en_olèk koskaan ollut, ollut tuulimyllysä, mutta, tiäräv vähä̀ senn_et millai seŋ Gan̬s pelàttii. èikä sillä monDaa sä̀kkiä päiväsä saanum̆ mutta ko se jokà talòsa olì ni, ko se aina pyäre ko tuules ni, sit_aina tulì.


Litterointi teoksesta Alastaron murretta. Suomen kielen näytteitä 25, s. 47–52.