Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Paavola

Paavolan murre kuuluu keski- ja pohjoispohjalaisiin murteisiin.

Aino Maria Launonen (AL), s. 6.1.1886 Paavolan Luohualla.

Haastattelu on tehty 27.7.1971 Paavolassa Luohualla, haastattelijana Jaakko Yli-Paavola (JY).

Signum: 9505: 1.

JY: Nyt täälläkin on sähkö jo.

AL: nii. semmosi(a tuijulamppuja oli joihim pant̀ii ölujy(ä, joita ku saunasaki ku olt̀iin nii, se oli semmonen tuju, että näki siɛllä olla. saunoja o ollu, ennättäny ollaj jo montaki ku, niit_o aena siirretty, eri paikkaa.

se tuosa kaivan [sic!] tykönä oli se ukon, ukoo̰ sau̬na ja sitte niitä siirrettiin niitä sau̬noja nii, niin, kylyvöttiihä siinä siinä saunasa vain̬ se, oli se, elate-, -ukko siellä, kyttäsä. tuonne päin̬, tehtiin ni,. miksi se lienee sitte kierretty t̀oi̬sellep puolen tuota tietä kum mennään tuonne etteempäin nii,. ku se oli ensin_oli tòisella puolej ja sitte se siirrettiin toisellep puolen tuota tietä, se sau̬na. vai semmoneŋ kiuwas oli, jota tuota,. sitä piti sauwuutta(a).

ja vinttikaivoja oli. nim minäki muistaŋ ku minä oon, olluv viɛlä terven ni, minä oom mài̬topäniköitä lài̬ttanu, kaivoon nuorilla. ja mi-,. kahteeŋ korvaam pannuj ja sitte ool laskenuk kolomeḛkymmenel litra astijjaaki,. mum-, minäki oor riski ollu vissii sillo. toise, toisej jala allep pannu että on saanum muuttaa, käsi(ä. sitte se,. tuosa oo̰ ollu, semmone vinttikai̬vo tuosa, josa oŋ kukki(a ymBärillɛ [sic!].

nii, vai̬ se sitte,. tottapa minä jo lienen, ymmärtänyn niin se lai̬tettiin semmonee veivik̀aivo tuo(ho), tuohon, kaivoo että sai, vääntää (ja), ja köyvett_oli. yheŋ kerra yksi ämBä- pänikkä putosi se,. se lähti se, ku siin_oli se semmone, vanne ympärillä josta se ne korvat. se putos tuonek kai̬voo ja,. kun ne lähti ne korvat, korvat poijes. (sin)nep piti raput laittaa että saahas se pänikkä sieltä sitte poijes sieltä. vaa siin_oli maito(a täynnä - em minä muista ett(ä) ei kai,. vettä kais siihen nym meni siihem pänikkääj jä jos liem ma-, maitoki mennyp pilalev vaiŋ ku se oli elukkakaivon̳ [?] ni,. se oli tuo puhasvesikaivo tuo josa oli, se vinttihomma. nythän ne veet tullee, ei muuta ku ruuvista vääntää vai̬.

minä ko lypsyhomma(t_oli) – se oli semmosta käsilypsy(ä nii, minä heitin poijes ja, että minä er, opetellu olleŋkaa siihen, siihe hommaa vain̳ lypsim minä sitä loppumaitu(a (ko),. jälkimaitu(a – joka,. – ne ennääv viiti lypsä(äkään). (si)tä käsi(l) lypsää huròtti(i). sitä lypsettiim p̀äivälläkin niitä, aina kesä, kesälläki nii ne nou(ettiij ja lypsettiij jä minäki lypsi. va olem minäki lypsänyk koko karijaŋki yksinäni. jo,. eihän ne nyn niim paljo ool lypsäneet, kuiteŋkaaŋ kun̆ nyt, nyky(aikana kun ne niitä, eri,. ne oli vaan semmosi(a maati(aisi(a. ei olluk ku yksi lehemä kum minäki lähiŋ kotu(a, se oli Jouliki sen ni(mi) nimi.


Litterointi teoksesta Paavolan murretta. Suomen kielen näytteitä 39, s. 6–8.