Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Kauhavan näyte

Kauhavan murre kuuluu eteläpohjalaisiin murteisiin.

Anna Lakso (AL), s. 19.10.1886.

Haastattelu on tehty 28.8.1974 Kauhavan Hopiavuoren kylässä, haastattelijana Markus Lahti (ML).

Signum (Turun yliopiston suomen kielen äänitearkisto): 2095.

ML: No kuinka silloon, kaffia tiätystij juathim mutta oliko sitä aina joutuuko korviketta?

AL: silloon_oli kaffia sai kuv vaan_oli rahaa. mutta soran_aikana eij_ollu, [Jaa.] siitten niin [!] kaffia, kun panthin̬ kortille. ja minäkin, tääl_olimma nin oli, soran_aika, niin [!] kaffi oli kortilla mä myiiŋ kaffiosuuteni.

ML: Jaa ettäkö te piitannu?

AL: em mä piitannuk kaffista. [Jaa.] kaikki mä panir ruakha, vaikk_oli tämä taloo jo silloo, [Jaa.] soran_aikana – meilt_oli, sitten niin, poika soras joka kaatuu siitten̬ soras; [Jaa.] nin, toinen tenava s_oli seittemäntoista syntyny, nin̬ se kaatuu soras, ja niin, tuata, niin nii; muisto ei taharov (viäläkääm) mennä, mennär rathi. oi voi.

ML: Muistatteko sellaasta aikaa että olis vanhimmat naisep pol- poltellup piippua?

AL: no eij_oikeem mun_äiteeni kum pakotti hampahia ni, se joskuh veti tupakan, seŋ kuumu- piipu- paapam piipusta, seŋ kuuman̬ sinnej jota pakotti, sellaasen̬ savukhe, [Jaaha.] niin̬ sittel lakkas; meni sinnek kolho.

ML: Se oli niinkul lääkkeenä vaan sitte?

AL: nii. niin̬ se ehtimishen̬ siittev veti siihen, [et]tei se muutem poltellu, muuta kun̬ se hampaan tähäre. voi voi. mutta niin, sitten siinä naapuris_oli kan̬s, emäntä ja sen, sen nimi oli Anna kan̬s nii, niin̬ se poltteli aiva. se_oli mun_äiteeni ikääne, [Jaa.] niin̬ se poltteli oli tupakkapii- pii- h̬ellaanem piippu, ja se täytti sitä pussista ja, tupakkapussista ja, ja niin, kammahutteli niiŋkum miähet!

ML: Mutta ei- eikös sitä pruukattu sellaasta, mitä panthi…?

AL: joo sellaan[en] tukupussi. Perkiöm paapa pani ne tupakan, perät, kopisti kourhan̬san nuaŋ kyläästeŋkim piipusta, ja siitten̬ suuhun̬saj ja sitten̬ se, pupenti ne sellaah̬eksi, möklötti ja piti poskehnan̬sa_stä tupakkaa, sitä pussia. [Jaa.] sitä sanothim piipum perää.

ML: Jaa. Mutta niin eikös naiset pannu, nenähänsäs sitä sitä…?

AL: joo niiskua. [Nii.] mun tätini äi- isäni siskoo, s_oli täälä kan̬s silloon en̬si vuasina kum me tännet tulimma, niin tuata, se nyysä[h] ja aina tuli mun_äärheni ja mum piti ottaaj ja, ja siittem mua pyrskytti, aivastutti. se aina kuriihnan̬sa se_oli niiŋ kurilline, [Joo-o.] tuli mullen tarijoamhaj ja, Jaakoollen̬ stä niiskua. voi jumalan tähäre.

ML: No opiittako te sillen niiskulles sitte?

AL: eihän nyt toki. [Jaa.] em mä oppinuv vaikka se tarijos sitä muttem mä se, oli täälä meillä; sitten̬ se rupes sairastamhan niin, ne vei seŋ Kettulhan, mun isäni velien tyä. s_ei olosik kuiŋkaam mennym mutta ne halus sitä niin̬ sanoo_tta no häm menöö ny, [et]tä hän_on nii huanoŋkuntoone. mä sa_tta kylhän [te] tääläki saatta maata. kun_ei sairaalhan̬ silloov viäty, sitä kuŋ kotona hoirethin.


Litterointi teoksesta Kauhavan murretta. Suomen kielen näytteitä 11, s. 6–9.