Kotimaisten kielten keskuksen kieliaineistojen ja -arkistojen esittelyt ja pääsy sähköisiin aineistoihin.

Takavarikot (Miehikkälä)

Maija-Stiina Kimmo (MK), s. 2.2.1877 Miehikkälän Suurmiehikkälässä.

Haastattelu on tehty 15.8.1962 Miehikkälän Suurmiehikkälässä, haastattelijana on Matti Punttila (MP).

Signum: 1798: 1

Muistoja vuodesta 1918. Kotieläimiä ja ruokatavaroita yritettiin kätkeä punaisten takavarikolta.

Murrenäyte

MP: Vieläkös työ muistate, muistatten sit aikaa kun oli se kapina?

MK: Voi voi. Kylhän se muistetaan. Kylhän se oli aikaa. Eihä sitä kovempaa aikaa ihminen. Työ olette niin nuor niin työ ette sitä aikaa vissiin kerinneet näkemäänkään sitä kapinan aikaa.

MP: Olikos tääl päim mitään semmosii tappelui oikei?

MK: No sitä kun en minä nyt oikein, kun niitä niitä kävi niitä mitä sanovat punasiks. Kun niitä sillon kävi niin, em minä sitä muista että mitä niillä (oli).

MP: Jouvuttenkos työ lähtee pakoo täältä?

MK: Ehäm mie nyt oikein muista (– –) ajatel että, oisint. Ei, minä en ollut täällä, mie olin sillon siellä, Virolahessa siellä Kotolaise kylässä, talos siinä on… talos en ollu niin ku nyt tääl on, (– –). Siellä Kotolassa olin, kun kansakoulua näin toisella puolela, tie on väliä niin, niin siinä. Siinä oltiin sillon, ei sillon missään, mihinkäs sitä…

Ol ol, tuota, kerran, minum miehen vei sitte, kun ei olt sit hevosia ken ottivatte sillon ne punaset ja, ja se väi tuota, että hän viep sen mettään, ja miä sanoin että nytkös tullee ne punaset ja ne panevatten nin, niim miten nim minä em muuta mut minä sanon niinikkään että, jotta se hevosella läks ni minä en tiiä että missä se on, mu ne muutem mut ei ne minua sit taas siintä vannottanneet että missä ne, muuta kun on et, ”enhäm minä tiiä”, sev vaa ei tullus sen enempää kovel. Mänivätten läävääj ja, ja kattovat elukoita ja kun ol, hieho nyt ol semmonen et jos nuorta lehmeä ni, sit sanovat että ”ja tuo se otetaan”. Ja niin, niin, niin ottivat (lahdattavaks). Ei siin auttanu mittään sanominem muuta kun.

Ja sit ennemmän kun se läks, tuota, kylhän sit on täytyn olla ni, minä sanon että ”mut jos siä mänet mettääj ja, tulleet ja hakkeet kaikki viljan ni mitem myö siit tässä tullaa ja toimeen ne, mites” nim mie sano että  ”ku on noita halkoja tuossa, halkoröykkä on tuossa pihalla ni, niin tuota, jos ois panna viljaa säkkii ja, sit panna tuonne halkoröykä, sihe panna”, se sano että ”no tehää nii” sano miehe ja, ja tuota, ne, pan niitä jauho-, pantii niitä viljaa säkkii ja pantii siit sinne että ne vievät ku sillonkin taloist ottivatten (– –), ni pantiin sinne (viljaa) röykkää ja sit kun tul päivä nim minä sit katon et jos mistä näkkyy säkkiä niin tuota, nin sillä kohtaa halkoja ettei näkyny. No siihen ne jäivätte viljat sillom pihalle ja tällä viisillä, kun tuota, (että) ne kun ol halkoröykkään ol pantu. Ottivatten. Sitä on tätä jos elämää ni, sitä on niim monellaista.

MP: Kävikös ne ettimäs sit viljaa sillo?

MK: No kyl ne sillon, viljaa talosta. Mut ei ne sitä sitten tulleet kun, aitassa kävivät kun ei siel ollu ni, eivät sitten sitä arvanneet että, on ne tuossa kartanolla halkojen seassa kun ol halkoja pantu päälle niin ettei nyt säkkiä vaan näkynny.

MP: Veiköhä ne näist naapurist mitää?

MK: Em minä sitä, häntä muista mut kylhän ne sillon, kun siel… Tiätysthää ne nyt mistä ku ne ol kaik nyt ol ottamassa ni, ei sitä. Mie en näissä (muu-) mie olin sillon siellä Kotolasa talojahan siel on mut, ei sitä muista. Ei sitä muista kaikkea mitä ol, mut sillä viisillähä myö sillon tehtiin. Sen oman tevom muistaa. Että ”nyt ne vievät kaikki, et tehäänkö niin”.


Litteroinut Anni Tiirikainen, litteroinnin tarkastanut Eeva Yli-Luukko.